Kuvia Ullavasta

Mauno tulossa Koirakarilta Koirakari on Ullavanjärven saari, jonne LC-Ullava on
rakentanut kodan. Siellä voi paistella makkaraa ja
keitellä kahvia. Seinustoja kiertää laverit joissa voi
vaikka ottaa nokoset. Koirakarista onkin tullut suosittu
retki kohde ja aurinkoisina talvipäivinä siellä on käynyt
kymmenittäin hiihtäjiä ja kelkkailijoita.

Ullavan kirkko on rakennettu 1783. Ensimmäiset merkinnät
omiin kirkonkirjoihin on tehty vuonna 1798. Uljaamman
ulkonäön kirkko sai, kun vuonna 1900 se peruskorjattiin
Lauri Heikki Kuorikosken johdolla. Alttaritaulun "Jeesus
ristillä" on "Ullavan oman pojan" Veikko Vionojan
maalaama. Taulu on maalattu Vuonna 1929 Vionojan
ollessa vain 18-vuotias.
Ullavan Kirkko

Ullavan järveä
Ullavanjärvi on Suomen matalimpia järviä, Kokoa sillä on
noin 10km². Vuonna 1809 on järven pintaa laskettu
peltomaan lisäämiseksi noin 3,5m. Hanke on valmistunut
vuoden 1827 tienoilla. Työn tekemiseen olisi yhdeltä
mieheltä mennyt noin 50 vuotta. Peltopinta-ala
lisääntyi yli 15km². Järvenpintaa on nyt tarkoitus
nostaa, peltomaiden säilyttämiseksi on rannoille tehty
penkkoja ja pumppausasemia.

-Pääsivu- -Kuvia tilalta- -Mukavia muistoja- -Kuvia Ullavasta- -Palautetta- -Yhteystiedot- -Ullavan kartta-


hanname©ullava.fi