Kirkastussunnuntai (Kristuksen kirkastumisen päivä) / 2. vsk / Mark. 9:2-8 / 2005
| Konfirmaatiosunnuntai
Rippisanat Rippikoulun kertauskysymyksenä oli kahden kuvan selittäminen. Toisessa ihminen veti rakasta kivikuormaa. Ilme oli murheellinen. Toisessa taas kolmiyhteinen Jumala veti vaunuja, joissa matkusti iloinen ihminen. Te osaisitte selittää kuvan merkityksen. Ensin ovat armahdus, sovinto ja syntien anteeksianto. Tämän luimme Raamatusta: ”Isä riensi häntä (tuhlaajapoikaa) vastaan, sulki poikansa syliinsä ja suuteli häntä.” Jumalan edessä pääsi vapaaksi syyllisyydestä, ja ilme oli sen mukainen. Kotona ryhdyttiin pitämään ilojuhlaa. Jumala rakastaa meitä ilman meidän tekojamme ja vastoin sitä, mitä olemme ansainneet. Hänen armollisessa sylissään voimme sopertaa elämämme pimeän salaisuuden: Isä, minä… Vaikea armahdusta on uskoa todeksi, kun synnin paljastuminen ja rangaistuksen pelko painavat mieltä. Sitten tuli tärkeä ilta. Sytytimme tulen takkaan. Alkoi Niinan iltahartaus ja rukous. ”Tunnustamme edessäsi, Pyhä Jumala, että olemme tehneet syntiä...” Sait jättää oman syntihalkosi tuleen poltettavaksi. Tuli hävitti kaiken pahan. Jäimme odottamaan Jumalan vastausta: ”Kaikkivaltias, armollinen Jumala antaa anteeksi…. Jeesuksen tähden.” Omantunnon syytösten ja käskyjen vaatimuksen sijasta otimme vastaan Jumalan sanan: Vaikka olet kyllä syntinen, sinä kelpaat. Syntisi on siirretty Jeesuksen kannettavaksi. Rakennetaan tässä messussa maja, jossa Jeesus on. Siellä on mukava asua, kutsutaan sinne toisiakin. Ehtoollispöydässä nousemme korkealle vuorelle, ja katsomme siellä syntien ja oman huonouden sijasta yksin Jeesusta. Ja meidän on siellä kiva olla. Saarna: Ihana olla Leiri päättyi kynttiläkierrokseen. Jokainen osanottaja sai kertoa, miten hän oli kokenut leirin. ”Täällä oli mukavaa, ruoka oli hyvää, ihan kivaa. Sääkin oli hyvä.” Nämä sanat toistuivat. Hyvä, että nuoret saivat myönteisen kokemuksen. Kenties moni ei pohtinut sitä, mistä hyvä olo oikein tuli. Pappina toivon, että selitys olisi noussut hiljaisena rukouksena. ”Herra meidän oli tässä hyvä olla, koska sinä olit meidän kanssamme.” Entä vanhemmat? Milloin kiitollisuus Jumalan hyvyydestä on noussut vanhempien ja kasvattajien mieleen? Ilmestyikö Jumalan kirkkaus taivaasta silloin, kun lapsi oli kauan sitten sylissäsi? Tuliko Jumalan hyvyys jälleen esille, kun olitte muutaman päivän erossa nuorestanne. Näitte, mitä Jumala on teille antanut. Hyvä mieli ja Jumala hyvyys kuuluvat yhteen Hyvän mielen kokeminen ja Jumalan läsnäolo kuuluvat yhteen. Psalmista 139 luemme. ”Minne menenkin, sinä olet siellä. Ei ole ajatusta, jossa sinä Jumala et olisi.” Jumalan luomisteko koskettaa meitä joka hetki. Ja luomisteoissa kohtaamme Jumalan sydämen. Hän rakastaa meitä niin paljon, että oikein sattuu. Sydän haavoittuu Jumalan hyvyydestä. Ihanissa kokemuksissa, hyvissä muistoissa Jumala kohtaa meidät niin kuin rakastava Isä lapsensa. Sovellus: Joku pysähtyi leirillä salaisuuden äärelle. Jumala, jos sinä olet näin totta ja lähellä minua, kaikkien tärkeintä on oppia tuntemaan sinut. Leirin loppupuolella jännitimme, seuraako leirijaksolle jatkoa. Tulevatko jotkut isosiksi, tulevatko he mukaan seurakunnan toimintaan? Kyllä he tulevat, jos Jumalan sana ja Henki ovat saaneet koskettaa. ”Herra, tässä on hyvä olla.” Jokainen, joka on kokenut Jumalan suloisuuden, haluaa Pietarin tavoin lausua: ”Herra, tässä on hyvä olla. Rakennetaan pysyvä maja Jeesukselle.” Jumalan kosketus näkyi eri tavoin Leirillä koettiin ihmeitä. Pojatkin lauloivat. Työtehtävät sujuivat, vaikka isonen ei ollut joka hetki paikalla. Nuorten äänekäs joukko hiljentyi aamu- ja iltahartauksissa. Oppitunneilla syntyi monta hetkeä, jolloin tuntui kuin laulun sana olisi ollut totta: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.” Jumalan hyvyyden kokeminen ei ole vain nuoria varten. Itsekin jo monta leiriä kokeneena oivalsin Jumalan Luojaksi uudella tavalla. Jumala on läsnä kaikessa hyvässä, myös kivassa. Silloin kun meillä on hyvä olla, Jumalan hyvyys koskettaa. Kuulemme Jumalan kuiskauksen: Minä olen ilon ja hyvyyden lähde. Ethän unohda, kuinka elämä on oikeasti kivaa. Ihan oikeesti. ”Herra tuossa elämän ilossa meidän on hyvä olla.” Rakennetaan siihen onnellisuuteen maja. Kunpa tuo kokemus Jumalan läsnäolosta ei loppuisi koskaan! Paluu arkeen Kokemuksesta tiedämme, ettei nuorten paluu arkeen ole helppo. Maailman on toisenlainen. Uutiset puhuivat Lontoon terrori-iskuista, ihmisten pahuudesta. Kaikki eivät elä Jumalan lähellä, vaan synti saa voiton. Nuorikin kokee rikkinäisyyden. Yksi osa mielestä iloitsee Jumalan tuntemisesta mutta joku voima ajaa pois Jumalan luota. Tekee mieli särkeä maja, jossa Jumala on ollut läsnä. Helposti leirin jälkeen jatketaan vanhaa tietä, jossa on vain kuviteltua vapautta. Nuoret! Jatkakaa Jumalan läheisyyden viitoittamaa tietä, älkää kuunnelko toisia ääniä! Ei rakenneta vielä majaa Mitä Jeesus sanoi Pietarille, kun tämä halusi rakentaa kirkastusvuorelle |
majan. ”Hän ei tiennyt mitä sanoa.” Sanat kuulostavat Jeesuksen kiellolta. Miksi ei? Halusiko Jeesus sanoa, ettei ihmisellä, nuorella ihmisellä saisi olla kivaa hänen lähellään? Ei häntä tätä tarkoittanut. Jumala hymyilee taivaassa ja sisimmässämme, kun hän näkee lastensa ilon ja viattoman ilottelunkin.
Mutta matkan täytyy jatkua yhä syvempään ja kestävämpään iloon. Taivaasta kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani.” Tuo ääni kuului myös Jeesuksen kasteen hetkellä. Jo silloin paljastui, että Jeesus otti omakseen maailman synnin ja että hänet surmataan. Jeesus on ilon aihe myös murheen aikana. Tästä hän halusi antaa oppilailleen kokemuksen. Siksi matka jatkui onnellisuuden vuorelta alas Golgatan kärsimyksen kalliolle, keskimmäiselle ristille asti. Ei rakenneta majaa mukavaan, tiedossa on vielä parempi majan paikka. Sovellutus: Leirillä ja elämässä muutenkin tulee vastaan ikäviä asioita. Tuvan lattialla käytiin nukkumassa. Tämäkin oli osa leirin opetusta. Yksi leirin mukava asia täytyi ottaa pois. Ikävää, että tällaista tapahtui. Mutta näin täytyi tapahtua. Muuten ei voi kaikkea oppia, ja ikävätkin tapahtumat kirjattiin oppitunneiksi meille kaikille. Vaikeudetkin ovat Jumalan hyvyyttä. Jo leirin alkupuolella otimme esille kysymyksen, miten menetykset, masennus ja suru hoidetaan. Muistattako? Oppitunnin aiheena ei ollut surkeuden kertaaminen. Tarkoituksena oli osoittaa, että Jumala on hyvä pimeässä ahdistuksessa, syvässä kuopassa, ahdistuksen ja menetyksen rotkossa. Aivan uuden kokemuksen nuori saa Jumalasta silloin, kun hän oivaltaa: Jeesus on läsnä murheessa. Hän on suuri ilo juuri masennuksessa, kun nuori pukeutuu mustiin vaatteisiin.. Moni rippilapsi on nähnyt pimeän kauhuja. Ja jokainen sai kokea niitä kristityn vaelluksella. Perisynnin turmelemalle ihmiselle huudettiin kadotuksen tuomio ja kuljetettiin kuumaan saunaan, jossa kuului kauhea mekastus. Opetuslapsetkin kulkivat kirkastusvuorelta alas. Heidän tiensä loppui suljetun huoneen pelkoihin. Pettymys valtasi mielen ja murhe täytti sydämen. ”Me luulimme, että hän olisi ollut...” Jeesus näytti olevan poissa, ja korvissa kuului kansan raivoisa huuto. Pietarikin meni pois ja itki katkerasti. Jumala hyvä on alhaalla pimeässä Oppitunnilla paljastimme Jeesuksen salaisuuden. Toisin kuin me hän on syntynyt kaksi kertaa: ensin Isästä iankaikkisuudessa ja sitten neitsyt Mariasta. Jeesus on samalla kertaa ihminen ja Jumala. Muistatko, missä näin puhuttiin? 2. uskonkohdan selityksessä, katekismuksessa. Jeesuksen salaisuudessa meillä riittää ihmettelemistä. Näemme hänet taivaassa Jumalan ja enkelien keskellä. Silti sama Jeesus on alhaalla, ristin kärsimyksessä ja ryövärien keskellä. Löydämme hänet pahoinpideltynä, ja hänen ruumiissaan on lyijykuulan iskujen jälkiä. Kristityn vaelluksella kuljimme paikalle, jossa saatoin sormella osoittaa: Katso, Jumalan karitsa. Jumalan Poika on alhaalla. Siellä hän todella on. Hän on maailman suurin syntinen, ja Jumalan täytyi rangaista Poikaansa kauheasti. Jeesus on ainoa syntinen, ja siksi helvetin lieskat polttivat häntä. Lakkaako Jumala olemasta hyvä silloin, kun katsomme Golgatan kauhujen päivään? Katoaako Jumala jonnekin, kun elämä ei tunnu kivalta ja mustat pilvet peittävät auringon valon? Jättääkö Jumala nuoren kulkemaan yksin, kun erilaiset tunnot iskevät ristiaallokon tavoin sydämeen? Ei! Jumala on silloin kaikkien lähimpänä meitä. Alhaalla, pelkojen maailmassa hän hoitaa hartiavoimin virkaansa. Kadotuksen kauhujen keskellä hän on kaikkein rakkain. ”Älä pelkää rangaistusta!” Näissä sanoissa kuulemme rakastavan Jumalan sydänäänen, hänen syvimmän tahtonsa. Rippikoulu ei ole ohi, vaikka se on hyvin suoritettu. Muistako mitä Raamatun lukemisesta opetettiin? Ensimmäisessä vaiheessa opettelemme Raamatun sanoja. Mietimme niiden sisältöä ja merkitystä. Kokoamme Jumalan sanoja muistin varastoon. Mutta vasta elämän keskellä näemme, kuinka oppimamme sanat toimivat. Pelon keskellä muistamme: ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa. Omantunnon syytösten ja Jumalan ankaruuden uhatessa muistamme: ”Yksi on kuollut kaikkien puolesta, että meillä rauha olisi.” Tuosta kokemuksesta kasvaa sydämen täyttävä, syvä ilon kokemus: Herra, meidän on tässä hyvä olla. Rakennetaan tähän se maja! Tässä sinä olet kaikkien ihanin ja voimakkain! Johannes-opetuslapsi näki tämän kirkkaasti. Kun Jeesuksen kärsimystie alkoi, hän painoi korvansa Jeesuksen sydäntä vasten. Hän ei ajatellut vain kärsimystä vaan kuunteli Jeesuksen sydämen ääniä. Hän otti vastaan Jumalan rakkauden. Vain hän saattoi kirjoittaa pienoisevankeliumin: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa...” Johannes kuuli syvän salaisuuden: Kärsimyksessä Jumalan rakkaus paljastuu. Kirkastusvuori, onkin keskellä pimeyttä ja yksinäisyyttä. Rakennetaan sinne maja Jeesukselle! Maja Jeesukselle onnen päiviin ja surun keskelle – joka päivään! |