Spiritualitetti - mitä ja miten | Sielunhoito | Spiritualiteetti | Onko usko totta – kristillisen uskon puolustaminen
Johdanto - maallinen ja hengellinen
| Kukoistavan elämän synty
Sleyn Kotilan osaston alkuvuodet Jenny Heikkisen (ent. Kotila) tulkinnan ja elämän valossa Kotilan kylä, keskellä joen rannassa koulu Kuva: Veli Männistö, Jokilaakson Toholampi. Vaasa 1996, s 60 Johdantoa Pyhiinvaellus – elämän suuri tarkoitus Yksi kaikkein rakkaimmista hengellisestä lauluista on "Maa on niin kaunis". Se on ennen muuta pyhiinvaeltajien matkalaulu. "Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie. Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie." Laulun pohjana on israelilaisten vapautus (exodus) Egyptistä, mistä seurasi vaellus Siinain autiomaassa. Autiomaa merkitsee Jumalan pelastustekoa, jolla hän vie kansansa pois syntisestä maailmasta Jordanin eli kasteen kautta luvattuun maahan. Autiomassa sielu saa nauttia erityistä Jumalan läheisyyttä, mutta siellä se joutuu myös jatkuvaan kilvoitteluun. Tällainen vaellus auttaa meitä kokoamaan rikkinaisen elämämme: taivas jäsentää elämämme ja arjen taistelut ja ilot liittyvät suureen päämäärään: Jumalan näkemisen toivoon. Työn arvostus – valistuksen perintö Viljami Kotilan elämässä Elämme aikaa, jolloin esillä on vain joitakin yksittäisiä jälkiä kristillisestä uskosta. Muutamat moraaliset arvot, kuten työn arvostus ja rehellisyys tuntuvat edelleen – jälkimmäinen jossakin määrin. Aineellinen vauraus ja menestyminen ovat kaikkein selvin ilmaus kristillisen uskon vaikutuksesta. Esimerkkinä työn arvostuksesta mainittakoon esi-isäni Viljami Kotila. Hän kuoli vuonna 1948 lähes 70-vuotiaana. Häntä arvioitiin muistokirjoituksessa sanoilla ”kotikuntansa ja samoin maakuntamme ansioituneimpia maatalousmiehiä”. Hän osti veljensä (Sakrin) osuuden tilasta ja uudisraivausten kautta sitä laajensi, joten hän omisti viljeltyä maata n. 28 hehtaaria. Tuollaisena tila oli silloin, kun osallistuimme lapsuudessa Pajamäen töihin. Pajamäen tilan hän on sitten ”uutteruudella ja kustannuksia pelkäämättä saattanut sellaiseen viljelyskuntoon, että se on nykyisin yksi maakuntamme parhaimpia ja tuottavimpia tiloja”. Tilan viljelyksistä oli 12 hehtaaria salaojitettua ja muutenkin oli viljelysten kuntoa vuodelta voimaperäisen viljelyksen kautta parannettu. Tilalle eli muodostettu pysyviä laitumia, jotka antoivat karjalle kesäaikakin riittävän ravinnon. Tilan entiset navetta- ja tallirakennukset hävitettiin jo kolmekymmentä vuotta sitten (n. 1918) ja tilalle rakennettiin sementtitiilestä rautabetonivälikatolla varustettu tilava navetta, sikala ja tallirakennus. Ja näiden yhteyteen vähän myöhemmin rakennettiin sementtinen rehutorni AIV-rehun valmistusta varten. Tätä AIV-rehun valmistusta - pääasiallisesti apila-timotei heinästä - oli tilalla suoritettu laajassa mitassa jo pitkäjakoisesti ja aivan siitä vuodesta alkaen, kun se oli tehty maanviljelijöille tunnetuksi. Tilan karjanhoito oli vuosikymmenien kuluessa erityisen harrastuksen kohteena. Hyvien laitumien ja runsaan AIV-rehun turvin on karjatalous ollut tuottavaa samalla taloudellisesti edullista. Säännölliseen karjantarkastustoimintaan (tytär Elli oli kiertävä tarkkailukarjakko) oli osallistuttu jo lähes 40 vuoden ajan. Viljami Kotilan tila, Pajamäki oli ollut aikaisemmin pitkän ajan karjanhoidon harjoittelutilana, mutta kun tila, tuli ”omavaraiseksi” myös karjanhoitoväestä (lapset Helmi, Jenny, Elli ja Arvo sekä Fanni-miniä), niin ei isäntä pitänyt tarpeellisena harjoittelijain pitämistä. Tilan karjasta samoin kuin maataloudesta tila sai monissa kilpailuissa ja näyttelyissä lukemattomia palkintoja. Viimeksi kuluneina sotavuosina ja koko säännöstelytalouden aikana oli V. Kotilan tilalta luovutettu sellaiset määrät maataloustuotteita yleiseen kulutukseen, että sellaisia tiloja oli vain vähän maakunnassa. Tämä osoittaa isännän aitoa velvollisuuksien täyttämismieltä. Niinpä kun satovuodelta 1945-46 jaettiin Maataloustuottajain Keskusliitto jakoi palkintoja parhaille leipäviljan luovuttajille, sai V. Kotila yli 25 hehtaarin tilojen luokasssa I palkinnon. Maanviljelijä V. Kotila oli myös osallistunut aktiivisesti maanviljelijäin yhteistoimintaan ja ammatillisiin järjestöihin. Hän kuului pitkät ajat Toholammin maamiesseuran johtokuntaan ja oli joitakin vuosia seuran puheenjohtajana. Toholammin Osuusmeijerin hallituksen jäsenenä hän oli parisenkymmentä vuotta ja joitain vuosia myös hallituksen puheenjohtajana. Kunnallisessa ja seurakuntaelämässä on Kotilan kykyä ja työtarmoa käytetty moninaisella tavalla. Niinpä hän oli toistakymmentä vuotta kunnanvaltuuston sekä useita vuosia myös kunnallislautakunnan jäsenenä. Ja kunnan kiinteistötoimikunnan jäsen hän oli kuolemaansa saakka. Samoin oli hän vuonna 1948 rakenteilla olleiden Oikemusten ja Riuttasen kansakoulujen rakennustoimikunnan jäsen. Samoin Kotila toimi Toholammin kirkon korjauslautakunnan jäsenenä. Toholammin Säästöpankin isännistöön oli Kotila kuulunut pitkän ajanjakson. Vaikka siis Viljami Kotilan työntäyteinen ja uskollisuuden leimaama elämäntyö oli pääasiallisesti käytetty oman kodin ja sen viljelysten ja tuotannon kohottamiseen, niin on hän aina ollut valmis tinkimättä täyttämään ne tehtävät, jotka hänelle oli uskottu. Maalaisliittotyössä hän oli ollut uskollisesti mukana ja mm. viljan ja perunoiden kerääjänä ja ennen kaikkea lahjoittajana hän oli esimerkillään auttanut hyvien tulosten saavuttamista. ”Mutta hänen uskollinen ja esimerkillinen elämäntyönsä säilyy kauan niiden mielessä, jotka ovat tulleet hänen kanssaan kosteuksiin. Ja se säilyy niissä viljelyksissä ja työn tuloksissa, jotka ovat hänen kodissaan ja pelloillaan nähtävissämme.” (ks. kuva Pajamäestä vuodelta 2005). Keskipohjanmaa 1948, 22. syyskuuta Niin kuin muistokirjoituksesta voi nähdä, mitään ei mainita työntäyteisen elämän motiivista. Mikä sai hänet luovuttamaan yhteiseen |
hyvään? Miksi hän oli velvollisuudentuntoinen? Kuolinilmoituksessa omaiset mainitsevat kaksi tekijää. ”Armas kyntäjä on poissa, uskollinen uupunut.” Toiseksi omaiset lainaavat psalmia (73:26): ”Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.”
Viljamin muistoksi eräs Pajamäellä asunut (harjoittelija?) Lydia Orava kirjoitti: ”Hän huolsi ja holhosi orpoa monta ja auttoi köyhää ja avutonta. Oli askelet ahkerat kaikkialla, hän neuvoi ja ohjaili harkinnalla. Tyynesti kärsi hän vieraankin viat, kun työssä sai kodissaan turvaisan sijan. Kodin lämmöstä osan sai vieraskin silloin, kun rauhaisa hetki saapui illoin. Soi sävelet kirkkaat lastenkin suista, ei perhe päivän huolia muista, kun illoin yhdessä laulu soi, se kanssas huolet karkottaa voi” (Lydia Orava 1948: Jenny Kotilan vihko). Nuorisoseura Viljamin aikana elettiin nuorisoseura-aatteen aikaa. Osa nuorista hakeutui ”isänmaalliseen kansanopistoon”, kuten äitini sisar Helmi (Jenny Kotila kirje Ellille 31.3.1937). Helmi-tätini kävi Suomen nuoriso-opiston Mikkelin Paukkulassa. Sen omisti Suomen nuorisoseurojen liitto. Muistovihkonsa kanteen hän kirjoitti: ”Olkoon Paukkulasta saadut muistot ja neuvot ohjaamassa oikeille teille läpi elämän. Silloin kun nämä muistot ovat vallalla, voi ihminen luoda valoa pimentoihinkin.” Ensimmäisen muiston kirjoittaja toteaa: ”Usko hyvän, oikean ja jalon lopulliseen voittoon maailmassa, usko siihen, että oikeus ja vanhurskaus lopultakin hallitsevat maailmaa, kohottaa ihanteitamme ja antaa niille elinvoimaa. Suokoon hyvä Jumala Sinulle onnensa ja siunauksensa! Pidä ihanteiden lippua korkealla” (Helmin vihko, 4.11.1935 – huom. Sley:n Kotilan osaston perustamisvuosi). Nuorioseura-aatetta leimasi usko ihmisen hyvyyteen (ks. tästä Viljami Kalliokoski). Voisi sanoa, että uskoa leimasi valistuksen ajan teologia. Hyöty, uutteruus ja moraali olivat keskeisiä arvoja. Ne liitetään kristilliseen sanomaan. Helmin nuorisoseura-vihkossa mainitaan kansilehdellä: ”Sinun sanasi on minun jalkaini kynttilä ja valkeus minun teilläni” (Ps. 119:105).. Nykyisin puhutaan maallistumisesta, moniarvoisuudesta, kiireestä ja elämysten tulvasta. Kaikki nämä peittävät alleen suureen muutokseen: Jumala tuntuu olevan poissa. Eräs dekkarikirjailija (S. Westerberg) kuvasi Jumalan poissaolon vaikutusta kirjansa nimessä sanoilla ”Jumalan kauhistuttava poissaolo”. Jumala ei tietenkään lakkaa olemasta, mutta me koemme hänen läsnäolonsa tyhjyytenä, työhön väsymisessä, sisäisessä rikkinäisyydessä. Valistuksen ja evankelisuuden jännite – äitini sisäinen taistelu Äitini kritisoi vuonna 1937 kirjoittamassa kirjeessä ”isänmaallisia opistoja”, joita leimasi alkiolainen ajattelu (ks. tästä Raimo Aspfors). Hän kirjoitti siskolleen Ellille. ”Minua on surettanut kovasti se, kun ei täällä (Karkun evankelisessa opistossa) saa kudottua, vaikka olisi se taas toiselta puolen niellyt rahaa vielä enemmän…. En kuitenkaan vaihtaisi tätä talvea isänmaaliseen kansanopistoon, vaikka olisin saanut 10 kangasta. Sillä kutoa voi aina, ja se on monta vertaa mukavampi kotona kuin täällä noilla oudoilla kangaspuilla. Mutta täällä olen saanut oppia jotain isompiarvoista, mikä ei puhtaana ainakaan ole saatavissa muualla kuin noissa Suomen kolmessa (evankelisessa) opistossa. Ja se on puhdas evankeliumi Jeesuksesta, jota ihminen etsii ja joka saattaa ihmisen niin äärettömän onnelliseksi. Ja lyhensihän se sairauskin työaikaani” (Jenny Ellille 31.3.1937). Kirjeestä huomaamme, että äiti jakoi isänsä arvomaailman: työnteon ja taloudellisuuden arvostamisen. Kirjettä lukiessa jää ihmettelemään, miksi hän pyysi toistamiseen sisareltaan rahaa opistovuotta varten. Eikö isä Viljami hyväksynyt äitini valintaa? Suhtautuiko hän toisella tavalla Helmin opistovuoteen Mikkelin Paukkulassa? Äitini kirjeestä käy ilmi, että kristityn elämässä on sellaista, mikä tekee ihmisen ”äärettömän onnelliseksi”. Tämä ei liity moraaliin, isänmaallisuuteen eikä taloudellisen menestykseen. Siksi on erityisen tärkeää palauttaa mieleen, mitä Kotilan kylällä tapahtui. Äitini oli saanut selvästi herätteen opistovuodelleen ”puhtaasta evankeliumista”. On syytä palata noihin vuosiin, jolloin syntyi kenties myös lempeä ristiriita Jenny-tyttären ja Viljami-isän välille. Keskustelu ei ollut sanallista, vaan pikemmin äitini sisimmässä tuntui erilaisten ajatusten ja tunteiden ristiriita. Äiti, Helmi, Elisa, Jouni ja Jouko Turun ev.juhlilla Tehtävä Tutustumalla ennen meitä eläneisiin kristittyihin ja pyhiin paikkoihin, kohtaamme Jumalan ja saamme siten hengellistä siunausta. Aikana, jolloin ajallinen elämä on vaarassa irtautua ihmisen päämäärästä, taivaasta, on syytä uudelleen opetella Jumalan sanan totuutta "... ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme."(Hepr. 13:14). Kun tarkastellemme Sleyn Kotilan kylän osaston toimintaa, näemme, kuinka usko Jumalaan (1. käsky) on kaiken elämän keskus. Usko on varsinainen teko, josta seuraa kaikki muu. On myös hyvä huomata, että yksi kyläkin voi toimia lähteenä, josta suuri joukko saa ravintonsa. Aina ei tarvitse odottaa muilta apua. Tosin Kotilan osastokaan ei toiminut yksin vaan eli vuorovaikutuksessa Sleyn ja kotiseurakunnan kanssa. Esitykseni on mikrohistoriaa, jossa yksittäinen tapaus, äitini historia valaisee nykyaikaa. Lähteinä ovat äitini pöytäkirjamerkinnät Sleyn Kotilan osaston toiminnasta ja muu kirjallinen aineisto. Olen merkinnyt sisennettynä pöytäkirjamerkintöihin joitakin omia kommentteja ja pohdintoja. |
02.08.2005