”Ota, Herra, ja saa omaksesi kaikki minun vapauteni, muistini, ymmärrykseni ja kaikki tahtoni, kaikki mitä minulla on ja mitä omistan. Sinä olet sen minulle antanut, ja sinulle, Herra, annan sen takaisin. Kaikki on sinun, käytä sitä yksin oman tahtosi mukaan. Anna minulle vain rakkautesi ja armosi, sillä se on minulle kyllin. Aamen.”
Iganatios de Loyola, Hengelliset harjoitukset, 234

Spiritualitetti - mitä ja miten | Sielunhoito | Spiritualiteetti | Onko usko totta – kristillisen uskon puolustaminen
Takaisin

Uskon, koska se on tosi järkevää

Uskon, koska se on tosi järkevää

Jumala on kuollut?

Jumalasta puhuminen on vaikeaa, mutta onneksi aikakauden vaihdos on keventänyt taakkaa. Aikanaan valistus määritteli ahtaasti tieteellisyyden rajat. Vain selvästi todistettavissa on olemassa ja totta. Siksi Jeesuksen elämästä karsiutuivat pois ihmeet, joita ei voinut ”tieteellisesti” todistaa. Tällainen tieteellisyyden malli on valistuksen jälkeisenä aikana kaatunut. Luonnontieteen edustajatkin voivat avautua sille todellisuudelle, joka lähestyy meitä runoissa, musiikissa ja tietenkin myös Raamatun Kertomuksessa. Tästä avoimesta keskustelutilanteesta on osoituksena piispan ja tähtitieteilijän vuoropuhelu.

Jumala ei ole siis poissa tieteellisyyden vaatimuksen vuoksi, muista syistä kylläkin. Kuvaava on erään luentosalin sisustuksen muutos. Vuoteen 1980 seinällä oli Ristiinnaulitun kuva. Luentosalin korjausten yhteydessä kuva ”katosi”. Seinälle on nyt asetettu kauniita maisemakuvia. Nietzsche lausui omana aikanaan: Jumala on kuollut. ”Suurten kertomusten aika on ohi” – oppi Jumalasta on yksi vastaus muiden joukossa.

Tämän epävarmuuden keskellä ihminen kuitenkin kysyy, mikä on Totuus. Maailma on täynnä terapioita, konsultteja, terveysruokaa, tiedeuskovaisuutta. Ihmiset etsivät tarkoitusta ja totuutta. Tähän etsintään sijoitan mielelläni kristillisen uskon. Onko kristinusko totta? Jos on, miten tämän perustelen sille, joka ei koe olevansa asianosainen. Aluksi järki on asetettava suurennuslasin alle.

Järjen pimeys

Tanskalainen Sören Kierkegaard, joka eli 1800-luvun alkupuolella, julisti: ”Uskon täytyy olla loikka vastakohtien ja epäilysten pimeyteen.” Pimeydessä järki uhrataan. Miksi järki on ensin hävitettävä? Järki ei ole puhdas. Se etsii omaa etuaan. Myös valta vääristää puhtaan järjen käytön. Järjen sokeudelle on helppo löytää todisteita. Miten Natsi-Saksassa… Jos olemme samaa mieltä järjen pimeydestä, seuraava kysymys on välttämätön. Miten järki voidaan suoristaa ja parantaa? Joidenkin mielestä riittää, kun järjelle annetaan valistusta. Pannaan vain konsultit kiertämään maata. Valistus ja myönteinen ajattelu ei ole kuitenkaan riittävä korjaus. On korjattava ihmisen persoona.

Persoonan uudistus ja uskon valaisema järki

Uskonpuhdistuksen päivänä on kohtuullista viitata Martti Lutheriin. Hänen tornikokemuksensa osoittaa, kuinka persoonan uudestisyntyminen tapahtuu Raamatun tekstin äärellä. Luther kirjoittaa objektiivisesta lähtökodastaan: ”… yötä päivää herkeämättä meditoiden kiinnitin huomioni sanojen (vanhurskas on elävä uskosta) keskinäiseen yhteyteen.” Raamatun tekstin mietiskely luo uskon, sillä kirjoitetuissa sanoissa meitä lähestyy Jumala.

Järjen suoristamiseksi tarvitaan kirkasta kohdetta, joka sokaisee ymmärryksen. Ilman tuota häikäisyä ymmärrys lausuu ahtaasta avaimenreiästään lausua kaiken kattavia totuuksia unohtaen Havukka-ahon ajattelijan totuuden: ihmisellä on maailmankaikkeudessa kusiaisen oikeudet (ja tiedot). Järjen kuolettamisesta ei voi tehdä sitä virheellistä johtopäätöstä, että järjen toiminta torjutaan uskon alueella. Muistettakoon vain Lutherin lausumaa Wormsissa. Hän oli valmis peräytymään, mikäli vakuuttavat Raamatun ja selvän järjen
todisteet vaativat sitä. Luther viittasi siis ”selvän järjen todisteisiin”. Tässä oli kyse uudestisyntyneestä järjestä, joka alistuu Jumalan ilmoituksen informoitavaksi.

Keinutuolikeskustelua ja taistelua Jumalan kanssa

Sitten kun järki on suoristettu, se näkee Jumalan kaikkialla. Jumalasta voidaan keskustella nojatuolissa ja elämän taisteluissa.

Halsualainen Eero Pölkki kävi Turkissa, ja tapasin hänet matkan jälkeen autokorjaamolla. Eero asettui sivuttain minuun päin ja katsoi jonnekin kauas. Sitten hän vaivihkaa nurkkasilmällä tarkkaili minua. Matkan terveisinä hän väitti: ”Kyllä Turkissa ihmiset rukoilivat paljon hartaammin kuin täällä.” Tästä alkoi mielenkiintoinen keskustelu. Sen luonne määräytyi kuitenkin tilanteesta. Auton huoltaminen vei vähän aikaa, ja Eero keksi ikävystymiseen keinon. Käydäänpä tässä huviksemme keskustelua uskonnoista ja Jumalasta!

Tämä on nojatuolikeskustelua, jolla voidaan virkistää mieltä. Keskustelu on sitä parempi, mitä rohkeampi on avaus.

Filosofisten nojatuolikeskustelujen keskelle tuli Luther, joka asetti Jumalan keskustelun puheenjohtajaksi. Luther kävi kamppailua kuolemasta ja elämästä. Oikeastaan hän ei käynyt tuota kamppailua ja sitten huutanut paikalle Jumalan. Ei, Jumala oli majesteettisena paikalla, ja siksi Luther joutui taisteluun. "Minä raivosin ja riehuin omatunto villinä ja hämmentyneenä, mutta siitä huolimatta kolkutin rajusti Paavalin tekstikohtaa janoten mitä kiihkeimmin tietää, mitä Paavali tarkoittaa."

Lutherin tapa keskustella Jumalasta on puhutteleva. Jumala ei ole jokin kohde, josta keskustellaan nojatuolissa ja ikävystymisen karkottamiseksi autokorjaamolla. Ei Jumala ole näin helposti selätettevissä. Siksi Lutherin taistelu Jumalan kanssa on puhuttelevaa. Jumalan kanssa painimista, jopa nyrkkelyä elämä on. Se, joka pärjää päälle käyvän Jumalan kanssa, löytää Elämän.

Olen osallistunut monenlaiseen Jumala-keskustelussa. Halu ymmärtää Jumala kaiken elämän perustaksi on ollut joskus niin palavaa, että olen väsyttänyt lähimmäisiä Jumala-pohdinnoilla. Huippu taisi olla opiskeluaikana, kun kämppäkaveri heitti kirjoituskoneen seinään. Viesti tuli selväksi ilman selityksiä. Nyt riittää! Jumalan näkeminen kaikkialla on hyödyllistä ja virkistävää, mutta rajansa silläkin.

Olen käynyt toisenlaistakin keskustelua Jumalasta. Se alkoi, kun Jumala tarttui niskasta kiinni niin kuin emokissa penikkaa ja retuutti. Tuon keskustelun huippu oli Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa. Seisoin valvomon laitteiden ja mittareiden keskellä pari tuntia aikaisemin syntynyt Saara Mirjami sylissäni. Seurasin hänen viimeisiä hetkiään sekä kauhun tuntein että mittareiden tiedon välityksellä. Teologisessa ja filosofisessa keskustelussa opitut sanat olivat hukassa. Onneksi järjen ja kokemuksen yläpuolella oli suurempi todellisuus. Se avautui katkonaisista sanoistani: Isä..meidän, .....joka .....olet ...taivaassa... Jumala ei tuossa kamppailussa tullut samnlaiseksi kuin sydänfilmi:----.

Summa: Jumalalle tulee ensin tehdä oikeutta – puhukoon Raamatun Jumala! Sitten uskon tieto tulee tehdä ymmärrettäväksi kahvihuoneissa, autokorjaamoilla – sairaalan valvomossakin.

07.08.2005

MH 2005