Kaksjalkaset:


Olemme siis Ritva ja Pasi. Kolmekymppinen pariskunta, toisillemme tuttuja jo teini-iästä. Perheeseen kuuluu myös Inka-tytär, joka on syntynyt heinäkuussa 2009. Asustamme Joensuun kaupungin Niittylahdessa, joka aiemmin kuului Pyhäselän kuntaan (kunta yhdistyi Joensuuhun 1.1.2009).

Ritva harrastaa koirien lisäksi pianon soittoa ja tämä harrastus onkin jatkunut jo 25 vuotta! Lisäksi hän ohjaa urheilukerhoja kasvattiseurassaan Pyhäselän Urheilijoissa. Rakas harrastus ratsastus ja hevoset jäivät aikuisiälle tullessa hengitysoireiden pahetessa. Ritva onkin harvinaislaatuinen tapaus: hän sairastaa PCD:tä, eli elimistöstä puuttuvat värekarvat. Koska keuhkoista ei poistu epäpuhtaudet, niin monennäköiset tulehdukset ovat arkipäivää. Jatkuvien tulehdusten vuoksi kehittyi myös bronkiektasia -sairaus ja astma. Sekä PCD, että bronkiektasia on luokiteltu harvinaisiksi hengityssairauksiksi. Koirat ovatkin olleet erinomaisia terapeutteja terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitäjinä.

Pasia taasen ei syksyisin näy kotona. Innokas metsämies, reserviläinen ja vielä vaikka mitä. Pyssyn tähtäimessä on kaikenkokoiset linnut ja mikä parasta, hän myös laittaa erinomaista riistaruokaa. Aikaa kuluu myös maakuntajoukkojen koulutuksissa ja kertauksissa. Aiemmin kolhuja on otettu vastaan niin moottoripyöräilyssä, moottorikelkkailussa kuin thaiboxingissakin. Pasi on myös ESW:n perustajajäsen.



Ritva on koulutukseltaan YTM kansantaloustieteestä. Opinnot on tullut suoritettua Joensuussa. Tällä hetkellä Ritva työskentelee johdon assistenttina Pyhäselän Paikallisosuuspankissa - siinä missä saa sitä Suomen parasta pankkipalvelua :o). Pasi on kouluttautunut kirvesmieheksi. Töitä on riittänyt eri työmailla. Erikoisosaamiseksi voinee luokitella Pasin erikoiskoristeelliset saunat.

Pasi on suorittanut LINT kokeen palkintotuomari -kurssin. Ritva on suorittanut teoriaosuuden - harjoittelut ovat vielä edessä päin.