Taran sivulle | Näyttelyt

Harrastus ja kilpailu:

Kesä 2009:
Kolmas yhteinen kesä meni emännän vatsaa kasvatellessa. Yhteistyö tuntuu vain paranevan koko ajan ja pienikin treenaainen on todella mukavaa. Talvella todettu alkava spondyloosi kuitenkin vaivaa, joten treenaaminen on enää vain harrastelua ilman sen kummempia tavoitteita. Muutamissa toko-kokeissa käytiin kokeilemassa ja voi vain todeta, että pitäisi varmaan treenata... Tara on kuitenkin osoittanut olevansa ihanteellinen harrastuskoira!

Kesä 2008:
Voihan Tiuhtis! Meistä tuli ihan oikeasti kaverit keväällä 2008. Aivan kuin jo ymmärtäisimme toistemme ajatuksia ja mietteitä. Palkkaus löytyi kohdalleen ja tennispallo (ja nimenomaan ilman narua) on aivan huippu. Myös emännälle, jolle taistelu ei ole niin mieluinen asia.

Etenemistä tapahtui niin jäljellä kuin haussakin. Maastoilu oli alkukesästä tiukassa, kun emäntä kärsi kiusallisen sitkeästä keuhkokuumeesta. Mutta sairasloman aikana treenattiin tokoa ja peltojälkeä. Kun keuhkot taas pelasivat, alkoi hakukin maistumaan. Rullailmaisua ryhdyttiin työstämään heinä-elokuun vaihteessa. Esineruutu saatiin jo mukavaan malliin. Alkukesästä saikin telkuta tosissaan noudon kanssa, mutta siitä se vain sitten lähti. Toko ja pk-tottis molemmat tarvitsevat edelleen hiomista, mutta ei kai liikkeitä voi liika hioa koskaan! Jäljellä keppien ilmaisu on kohtuullista, mutta ei aivan varmaksi voi työskentelyä sanoa. Parhaiten Tara jäljestää vapaana ja jääpä emännällekin silloin aikaa seurata koiaa, kun ei liinaa tarvitse koko ajan selvitellä puskista...

Kesä 2007:
Tiuhtiviuhti on siinämäärin energinen ja oppivainen koira, että harrastaminen lajissa kuin lajissa onnistuu. Tällä hetkellä treenaamme vakavimmin pelastuskoiratoimintaan. Helmikuussa -07 aloitettu pelastushaku on hyvällä mallilla. Emännän täytyy todella muistutella itselleen, että Tara on vielä nuori ja uransa alkutaipaleella. Siksi perustyö pitää tehdä huolellisesti, vaikka koira näennäisesti toimiikin erittäin hyvin. Kesän aikana ilmeni erinäisiä koulutusvirheitä: maalimiehissä tuli sittenkin käytettyä liian kaavamaista otetta ja esimerkiksi 3. maali ei enää saanut Taraa liikkeelle. Ohjaaja joutui siis vääntämään päänsisäiset asiat uuteen uskoon. Jouduin myös käymään sisäistä kamppailua keskenäni siitä, että vaadinko Taralta viivasuoraa etenemistä maastossa, vaikka vainu selvästi tulee muualta. Koska kesän aikaan en onnistunut löytämään riittävän hyvää palkkaa Taralle, epäilin, että touhu saa Taran heittämään kintaat nurkkaan, jos huutelen jatkuvaan pistolta takaisin - päätin, että hyväksyn työskentelystä matalempia pisteitä. Keskityn siihen, että suoritus tulee olemaan pitkilläkin radoilla innostunutta ja Tarasta löytyy intoa työskennellä hakumaastossa

Kesän tavoite esineruudun ja ilmaisun opettelusta jäi. Suurin syypää tähän oli arkuus aloittaa noudon opettelu. Tarasta ei haaveistani huolimatta tule haukkuvaa koiraa, vaan edessäni on ensimmäisen rullakoirani koulutus. Syksyllä tuli kurja treenikatkos. Ensin jäin itse työkiireiden jalkoihin ja sitten Taran terveys alkoi oikuttelemaan. Selästä löytyi kipupiste ja tämän vuoksi Taralle kuukauden sairasloma. Joulun tienoilla Tarasta tuli taas oma itsensä ja harjoitukset jatkuvat uusin ottein. Intoa tuli roimasti lisää niin koiralle kuin ohjaajallekin.

Kesän 2007 aikana jälkiharjoitukset alkoivat. Teimme pääasiassa peltojälkeä, mutta rehellisyyden nimissä olisi harjoittelumäärän pitänyt olla huomattavasti suurempi. Koulutusapua saimme rajakoiraohjaaja Kari-Jussi Kinnarilta ja tiiviin ryhmän kanssa harjoittelimme tehostetusti jälkeä ja tottista. Kiitos K-J:lle opintäyteisitä illoista!

Viesti toimi ennustusti hyvin Taran kanssa. Mukava nähdä kuinka koira nautti vahdikkaasta lajista, jossa saa toteuttaa laumaviettiään. Illat alkoivat kuitenkin kulua haku-, jälki- ja tottistreeneissä, joten viesti jäi sellaiseksi sunnuntai iloitteluksi. Tokoilu puoli on jäänyt hieman vähemmälle. Olisi kuitenkin syytä käydä alentamassa jännitystään toko-kokeissa. Katsellaanpas siis kalenteria sillä silmällä.









Tuloksia:

26.9.2009 Pieksämäki
TOKO - 99 pistettä
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 7,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 5
Noutaminen 0
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 7
Omat kommentit:
Eipä tässä oikein auta selitellä. Taidolla - ei tuurilla. Koe sisuunnutti jatkamaan tiiviimpää harjoittelua. Tavoitteeksi on asetettu AVO1 ja sen on tultava viimeistään ensi keväänä!

31.5.2009 Joensuu
TOKO - AVO2, 142 pistettä
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 5
Noutaminen 8
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8
Omat kommentit:
Viikon takaiseen kokeeseen huomattava parannus! Noutoa saatiin viikon aikana parannettua kummasti. Jäävistä seisominen ei tahtonut onnistua, mutta tilanne saatiin korjattua edes viitosen arvoiseksi. Hypyssä näkyy liikkeen treenaamatomuus.

24.5.2009 Kontiolahti
TOKO - AVO3, 130 pistettä
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 6
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Noutaminen 0
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8
Omat kommentit:
Ensimmäinen koe piiiitkään aikaan. Luoksetulossa Tara melkein juoksi läpi ja hutiloi vielä perusasennossa. Noudossa kummitteli edelleen syksyn epämieluisat kokemukset. Estehyppyä ei treenata lainkaan, joten pisteet sinänsä ymmärrettävät...

4.10.2008 Joensuu
TOKO - AVO3, 110 pistettä
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 7
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Noutaminen 0
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 9
Omat kommentit:
Eka avo koe lähti mukavasti käyntiin ja suoritukset olivat mielestäni mallissaan. Mutta sitten tuli nollien sarja. Syyksi epäilen vahvasti kipeää selkää - noudon Tara yhdisti A-este noutoon ja hypyt sekä ylösnouseminen oli selvästi kipeää. Seuraavalla viikolla diagnoosiksi tulikin spondyloosi...

27.9.2008 Pieksämäki
TOKO - ALO1, 160 pistettä
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 7
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 8
Omat kommentit:
Täpärä ykkönen. Pisteitä tippui paljon omasta hermoilusta ja kädet kuulemma kävivät... Seuramiset eivät olleet oikein kunnossa.

23.8.2008 Uimaharju
TOKO - ALO2, 154 pistettä
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 8,5
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 8
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 6
Kokonaisvaikutus 9
Omat kommentit:
Mielestäni tämä koe menin kaikin puolin hyvin. Luotin aivan satavarmaksi koiraan enkä varmistanut maahan jäämistä. Siellähän se sitten seistä jökötti. Noh, oppia ikä kaikki.

6.7.2008 Joensuu
TOKO - ALO3, 122,5 pistettä
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8,5
Luoksetulo 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 7
Kokonaisvaikutus 8,5
Omat kommentit:
Noh, paikallaolo nollaksi... Ilmeisesti tuijotin liian tiukasti koiraa ja Tara tulkitsi sen käskyksi. Seisomisessa taisin ensin sanoa väärän käskyn ja toinen käsky tuli liian myöhään. Muuten ihan ok juttu.

24.5.2008 Nurmes
TOKO - ALO3, 130 pistettä
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 8
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8½
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8
Omat kommentit:
Harmittavat nollat ja luoksetulossa aivan ihme haahuilua...

16.2.2008 Pieksämäki, tuomari Marko Puranen
TOKO - ALO3, 130,5 pistettä
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9½
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
Luoksetulo 5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Estehyppy 5
Kokonaisvaikutelma 7
Omat kommentit:
Kävimme Toko-kokeissa katsastamassa todellista koulutustasoamme. Tavoitteena oli saada tulos ja siihen yllettiinkin. Koe oli varsin opettavainen kokemus Taran keskittymiskyvystä ja reagoinnista omaan hermoiluun. Alku meni sunnitelmien mukaan, mutta jäävissä liikkeissä ei maahanmeno muistunut millään mieleen. Luoksetulo oli todellinen pettymys - liike jota olen pitänyt meidän varmimpana! Hypystä en alunperinkään odottanut parempaa tulosta, olihan sitä harjoiteltu vasta viikko ennen koetta.

Kiitos suorituksesta
29.9.2007 Kitee, tuomari: Päivi Tarvainen
BH-koe - hyväksytty
Omat kommentit:
Tällä kertaa suoritus lähti huomattavasti paremmin. Sain pidettyä oman jännitykseni edes siedettävänä, joka skarppasi paremmin Taraakin. Seuraaminen oli huomattavasti parantunut ja kontakti liki säilyi. Henkilöryhmä meni hyvin ja vaikka liikkeistä paikalle jäämiset olivat hitaita, riittivät ne arvosteluun "hyvä". Luoksetulo oli hieno. Paikallaolo meni hyvin niin kauan, kuin suorittava koiraa kutsuttiin luokse. Tällöin Tara jätti paikkansa, mutta tuli heti kutsusta luokse. Tämä liike siis arvosteltiin "ei suoritettu". Kaupunkiosuus meni paremmin kuin hyvin, vaikka maalaiskoirakko ollaankin...Parannettavaa toki jäi ihan riittävästi, mutta kesän tavoite tuli täytettyä.

29.8.2007 Joensuu, tuomari: Eija Koistinen
BH-koe - hylätty
Omat kommentit:
Tara pisti ohjaajaa 6-0 seuraamisissa. Itse taas sain vedettyä loistokkaasti liikkeestä jäämiset "tyydyttäviksi", kun tuomari tulkitsi pään kääntämiset kaksoiskäskyiksi. Tara jäi paikoilleen oikeaan asentoon, mutta tällä kertaa ei ohjaajan luotto koiraan ollut tarpeeksi vahva. Odotetut virheet paikallaolossa ja luoksetulossa törmäämisessäkin toteutuivat. Ei todellakaan meidän päivä...

Taran sivulle | Etusivulle