|
Haastattelupöytäkirja Toholammilla 17.2. 2003 kertojana
Aune Tiilikkala, haastattelijana Erkki Kujala.
Aune Tiilikkalan äiti oli tyttönimeltään
Anna Josefiina Lepistö synt. Vetelissä 6.12.1881, tiedot
löytyvät hänen venäjänkielisestä
passistaan, joka on Aunella. Isä on Antti Viljami Yli-Kotila
syntynyt Kotilassa Toholammilla 22.8.1878. He tutustuivat toisiinsa
Amerikassa Fitchsburgissa kutomatoorissa. He olivat tulleet sinne
siirtolaisina kumpikin erikseen synnyinseuduiltaan.
Työstään kutomatehtaassa
äiti kertoi, että hän samoilla tooleilla kolme-
ja puolivuotta. Hän hoiti kolmea toolia, joiden väliä
piti juosta ja huolehtia ettei lanka katkea eikä tule virheranta.
Jos lanka katkesi ja tuli paljon virherantua siitä maksettiin
huonompaa palkkaa, kun siihen piti tehdä solmu.
Isä sanoi, että kun siellä ei saanut tupakoida,
niin oppi pitämään tupakki mälliä suussa
ja piti sitä vielä kotimaassakin.
Äiti ja isä menivät Amerikassa kihloihin ja
tulivat sitten Suomeen. Isä tuli näyttämään
morsiantaan kotiväelle ja tarkoitus oli mennä vihille
ja palata sitten Amerikkaan, mutta Feelu-setä ei päästänytkään
Anttia ja Fiinaa (Anna-Josefiinan puhuttelunimi) lähtemään
takaisin, vaan sanoi, ettei hän jaksa asua taloa yksin,
vaan veljen vaimoineen pitää jäädä yhdessä
sitä asumaan. Niin nuoripari sitten vihittiin ja heidän
Amerikan tienesteillään ostettiin Ojalan talo Ylitalon
lisämaaksi (sama talo, joka myöhemmin on ollut Kotilan
Viljolla).
Samassa talossa asuttiin ja kummallekin pariskunnalle Antille
ja Fiinalle sekä Feelulle ja Eevalle syntyi 11 lasta, joten
perheillä oli yhteensä 22 lasta ja vielä Johanna-täti
asui samassa talossa. Väkeä oli siis Ylitalossa tuolloin
27 henkeä. Eevaa kaikki Antin ja Fiinan lapset puhuttelivat
Eeva-kummiksi, koska hän oli Aunen vanhimman veljen Urhon
kummi. Aunen sisaruksille he olivat Kummi ja Setä.
Talossa oli iso tupa, kaksi perikamaria, eustupa ja pikkukamari
ja vintille tehtiin kaksi kamaria. Joka sängyssä nukkuin
vähintain kaksi. Siinä oli tietämistä, että
kaikille sai sängyt.
Myös mustalaisia oli usein yötä, koska he tiesivät,
että Ylitalossa saa ruokaa ja yösijan. Kerrankin nähtiin
kymmenen aikaan yöllä, että järveltä
tulee mustalaiskuorma, niin akat sanoivat, että pannaan
ovet kiinni, niin setä sanoi, että ei panna. Ne ovat
Jumalan luomia niin kuin mekin ja niille kuuluu yösija.
Olkia pantiin lattialle ja ne laittoivat omat rytkynsä peitoksi
ja siinä ne nukkuivat Sota-Kalle niminen mustalainen tuli
aina Maijansa kanssa niin kotiaan ja oli monta päivää
aina kerrallaan. Kale oli käynyt sotaväen ja siitä
lisänimi. Niillä oli Helli nimnen tyttö joka oli
vähäkuulonen.
Sitten mentiin erilleen, kun väkeä oli niin paljon,
ettei enää mahduttu mitenkään samaan tupaa,
kun lapset kasvoivat. Setä sanoi, että jatketaan vain
tupaa Kirkkojärvelle päin ja asutaan yhdessä.
Mutta isä sanoi, että ei sitä iänpäivää
pysty jatkamaan. Niin ostettiin Haikosen Antilta ja Mantalta
Peltokorven talo ja muutettiin sinne. Johanna-täti jäi
sedän perheen kanssa Ylitaloon. Maita asuttiin kuitenkin
vielä jonkun aikaa yhdessä yhteissä vehkeillä.
Sopu oli aina tosi hyvä.
Naapurin Viitasalon Emmalle syntyi samalla tavoin joka ohrille
lapsia, kuten meidänkin taloon. Yhdessä leikittiin,
koskaan ei riidelty, eikä kukaan vieras tiennyt kenen lapsia
kukin oli, kun yhdessä oltiin milloin kummankin talon puolella.
Sitten kun veljekset menivät erilleen, niin pantiin yhteen
Ylitalon, Peltokorven ja Ojalan maat ja kaikki jaettiin kahtia.
Näin isän ja äitin Amerikan tienestit menivät
yhteiseen pesään.
 Isä oli ollut Amerikassa suomalaisessa
kuorossa. Samassa kuorossa olivat laulaneet samalta kylältä
olleet Nikusen sisarukset Santra, Sefanias ja Vilpas ja vielä
kolmase veli, joka tullut hulluksi ja laitettiin Suomeen. Santra
tuli myöhemmin Suomeen ja meni Takkusen kanssa naimsiin.
Isä oli tuonut Amerikasta myös rammarin (=gramofoni
=levysoitin). Siinä oli päällä levyt niinkö
juomalasit. Yhteen tämmöseen lasiin eli rullaan isäkin
oli laulanut yhden laulun. Siinä oli vihreä torvi,
johon sai laittaa neulan ja sillä sitten soitettiin. Se
rammari oli vintillä ja me onnettomat lapset pudotettiin
ne rullat kerran lattialle ja meni rikki. Se harmitti kovasti
niin meitä lapsia kuin isääkin. Lauluja en muita
isän laulun lisäksi kuin Maame-laulun, sen minä
opin. Muita en muista, kun olin silloin vielä niin pieni.
Isä ja äiti eivät puhuneet Amerikan matkasta
eikä olosta siellä mitään. Se olikin kummallista,
eikä me lapset ymmärretty kysyä. Sitä asuttiin
vain sitä talua ja tehtiin ankarasti työtä. Mutta
äitin fiinejä Amerikan vaatteita oli vintillä
ja niitähän me lapset pantiin päälle, kun
siellä vintillä leikittiin. Se tuntui hienolta. Siellä
oli myös Amerikasta tuotu musta iso sateenvarjo, jonka kans
minä yritin hypätä ilmaan ja sanoin, että
minä lennän.
Valokuva albumeita niillä oli, joissa oli paljon hienoja
kuvia. Niitä me lapset käytiin katsomassa omi päin,
kun eivät vanhemmat niistäkään puhuneet.
Albumin takana oli iso hieno peili ja siitä me peilattiin,
kun muita peilejä ei ollut. Sekin oli hienoa. Albumeja säilytettiin
isän tekemän piirongin päällä kamarissa.
Ruokapöydässä
jokaisella oli oma paikkansa, mutta kaikki lapset eivät
sopineet istumaan. Osa joutui seisimaan, mutta minä istuin
Antti-serkun vieressä. Antilla oli linkkuveitsi, jota hän
aina klinksautti, risti kätensä ja siunasi ruokansa.
Ruoka piti aina siunata ei saanut lähteä ennen pöydästä
kuin risti kätensä ja luettiin, Kiitos olkoon Jumalle
ruumiin sielun ruokkijalle, anna mulle vastakin ruokaa aamen.
Kun meitä oli niin paljon lapsia, niin siinä piti
isompain hoitaa pienempiä. Serkuista Oiva oli vaikeasti
nivelreumainen ja hän tuli niin huonoksi, että häntä
piti syöttää ja kantaa saunaan. Aino-serkku oli
sokea, mutta hän osasi liikkua tuvassa ja osallistui vähän
töihinkin ja kun saunaan mentiin porukalla, niin hän
pesi aina Oivan. Myös Anni-serkku sairastui reumaan ja kuolikin
siihen. Meidän koko isosta parvesta ei lähtenyt siirtolaisiksi
muita kuin Antti, joka meni Kanadaan ja jäi sinne.
 Myös Nikusen veljekset tulivat takaisin
Amerikasta ja Sefanias perusti rahoillaan kotipaikalleen Rajalan
kaupan. Muistan, kun me tytöt kuljetettiin suurta lehmälaumaa
Kortenevalle laitumelle, niin isä antoi hilikun eli 25 penniä
päiväpalkkaa meille Allin kans. Sillä sitten aina
jompikumpi juoksi hakemassa Sepon kaupasta, sitä Sefanian
kauppaa sanottiin, neljä korppua.
Isä laittoi savikuoppaan käpin ja kahvipannun ja
siinä me aina paimenessa keitettin kahvia ja kumpikin sai
kaksi korppua kahvin kanssa. Se oli suuri asia. Meilla ei ollut
paimenessa kelloa, mutta isä mittasi auringon mukaan ladon
seinästä tietyn matkan ja sanoi, että kun varjo
tulee siihen kohtaan, niin saatte tuoda lehmät kotiin.
Tutustuin sitten aikanaan
Kauko Tiilikkalaan ja kun täytin 25 vuotta menimme naimisiin.
Vuonna 1945, kun sota oli loppunut ja Kauko tuli sodasta muutin
Tiilikkalaan miniäksi. Siitä suvusta oli menty paljon
siirtolaisiksi, kuten koko Tiilikkalan kylältä, myös
Kaukon vanhemmat olivat olleet Amerikassa. Ei sielläkään
paljon puhuttu Amerikan matkasta, mutta sen verran kuitenkin,
että Kaukon isä Konsta oli ollut semmosessa tehtaassa,
jossa oli tehty sahan pokia eli päitä. Mutta Konsta
oli tullut niin allergiseksi sille sahan pölylle, että
joutui lähtemään Suomeen.
 Konsta
oli avioitunut Lyytin kanssa Amerikassa ja heille oli syntynyt
siellä yksi lapsi, mutta hän oli kuollut heti pienenä.
Kun Konsta lähti Suomeen Lyyti oli sanonut, että hän
ei lähde Suomeen, koska Amerikassa on niin hyvä olla.
Konsta kuitenkin ikävöi Lyytiä luokseen ja "mourus"
kirjeissä niin kauan, että Lyyti (= Lyydia) antoi periksi
ja onneton tuli Tiilikkalaan. Sitten niille syntyi Kauko. Lyytillä
oli kuitenkin jatkuvasti niin ikävä Amerikkaan, että
ne lähtivät sinne takaisin.
Sitten kävi kuitenkin niin, että heidän lähdettyään
syttyi maailmansota ja he joutuivat palaamaan Ruotsin rajalta
takaisin. Lähtiissän he myivät kaiken omaisuutensa.
Sodan sytyttyä rahan arvo romahti ja niin heiltä meni
melökein koko omaisuus kuin tuuleen. Pienen mökin saivat
vain Tiilikkalasta. Näin sota vei heiltä sekä
Amerikan matkan että omaisuuden, kun raha romahti. Konsta
oli tästä katkera Lyytille ja sai kuulla siitä
koko ikänsä, kun oli houkutellut tähän lähtöön.
Se oli kohtalokas matka, mutta matka olisi onnistunut, niin tuskin
mekään olisimme Kaukon kanssa kohdanneet.
Muistan lapsuudesta Jeremias-sedän,
joka Eeva-kummin veli. Hän oli ollut Amerikassa kaivoksella
töissä. Siellä oli joku kuljetusvaunun rauta lyönyt
häntä päähän niin, että hänellä
oli otsassa syvä viisto koko koko lopun ikäänsä.
Jeremias tuli onnettomuuden jälkeen Suomeen ja asui Koivistolla
Johannan ja Jaakon kanssa kuolemaansa asti vanhanapoikana. Ei
hän Johannalle ja Jaakolle mitään sukua ollut,
mutta siinä asui ja teki talon töitä, eikä
se haava mitään haitannut.
Hän tuli aina pyhäaamuna Ylitaloon kylään
ja istui aina puulaatikon kannella vakiopaikalla. Hänellä
oli Amerikasta tuotu kultakello, jonka komeat perät roikkuyivat
taskun päällä. Hän näytti meille kakaroille,
joita oli suuri lauma siinä ympärillä sitä
kelloaan. Se oli arvokas asia. Se tuntui tosi hienolta, kun sai
nähdä Amerikasta tuodun kultakellon. Amerikka tuntui
meistä aivan ihmemaalta. Sen tunteen herättivät
isän tuoma gramofooni ja tämä Jeremias-sedän
tuoma kultakello. Ne olivat suuria ihmeitä.
 Kaukon lähisukulaiset ovat kaikki
olleet jossain vaiheessa Amerikassa ja suuri osa on siellä
vieläkin. Kaukon isoisä oli Sakri Matinpoika Tiilikka
joka oli syntynyt Toholammilla 1851 ja kuoli täällä
1922. Hänen puolisonsa oli Anna-Loviisa Matintytär
Laitala. Sakri oli Amerikassa kahteen otteeseen vuosina 1886-1889
ja 1893-1895.
Heillä oli 8 lasta, joista viisi vanhinta kävi jossain
vaiheessa  Amerikassa
ja Anna-Josefiina s.1882, Saima Loviisa s. 1891 ja Iida Maria
(Uskela) s.1893 jäivätkin sinne pysyvästi. Ja
vielä Väinö veli oli Kanadassa. Lapsista vanhin
Johanna Kristiina oli myös Amerikassa, mutta tuli sieltä
sitten Toholammille rippikouluun Käännän Marjaanan
mukana. Hänellä oli tarkoitus palata rippikoulun jälkeen
takaisin Amerikkaan, mutta paluu jäikin, kun hän oli
oksentanut matkalla laivassa niin kovasti, ettei uskaltanut enää
mennä laivaan. Sitten hän meni 17 vuotiaana Jaakko
Koiviston kanssa naimisiin ja muutti Koivistolle emännäksi.
Myös Sakarias Konstantin
= Konsta s.1885 ( Kaukon isä) oli Amerikassa vuosina 1906
-1916 ja tapasi siellä tulevan vaimonsa Emma Lyydia Heiniemen,
joista oli jo edellä puhe. Konsta, kuten kaikki sisarukset
saivat Amerikassa innostuksen sosialidemokraattiseen aatteeseen.
Konsta ja Lyydia olivat Amerikassa aktiivisesti toiminnassa mukana
ja jatkoivat sitä Toholammillakin. Sisar Iida ja oli myös
aktiivisesti mukana toiminnassa.
 Fiinan
tytär Martta sanoi Suomessa käydessään, että
Amerikassa Kaikki suomalaiset ovat sosialidemokraatteja. Tosin
Anna-Josefiina (Fiina) oli ollut aina kotiäiti, eikä
hänen perheensä kovin aktiivi ollut, koska heillä
oli mööpelikauppa (huonekaluliik), jota hänen
miehensä Heikki Rikhard Sakrinpoika Asiala s. 1883 pääasiassa
hoiti. Heidän tyttärensä Martta oli opiskellut
opettajaksi, mutta ei tehnyt koskaan sitä työtä,
vaan toimi apulaisena ja kirjanpitäjänä mööpelikaupassa
ja kun se vanhempien vanhuuden takia lopetettiin, siirtyi kanslistiksi
mielisairaalaan, jossa vanhempi sisar Veera oli ylihoitajana.
Heidän kolmas tyttärensä Ingrid oli parturi. Hänellä
oli irlantilainen mies. Sukulaisten mukaan Fiina ja Heikki rikastuivat
mööpelikaupalla niin paljon, etteivät he osallistuneet
mitenkään politiikkaan. Se oli diblomatiaa, piti olla
kaikkien mieliksi, kun oli kauppias.
Anna-Josefiinalla ja Heikillä oli sellainenkin vaihe
alussa, että Fiina suuttui Heikkiin ja tuli Suomeen kahden
pienen tytön Veeran ja Inridin kanssa odottaessaan Marttaa
juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa, vanhempainasa
pieneen mökkiin laitalaan. Martta syntyi Suomessa ja sen
jälkeen Fiina palasi kiltisti Heikin luo, kun kyllääntyi
täällä ainaiseen ruispuuroon, eikä enää
koskaan käynyt Suomessa. Matkasta seurasi kuitenkin Martalle
sellainen ongelma, että hänestä tuli Suomen kansalainen,
koska syntyi täällä. Passia hakiessaan hän
joutuikin sitten aikanaan tenttimään amerikkalaisuudesta,
kuten ulkomaalainen, vaikka oli koko ikänsä Suomessa
syntymisen jälkeen asunut Amerikassa.
Myös Iidalla ja Jalasjärveltä
kotoisin olleella miehellään Aleksilla oli kauppa ja
bensiiniasema. Joulun aikana ne olivat myyneet aina joulukuusia.
Iida piti sitä kauppaa vielä yksin Aleksi kuoleman
jälkeenkin kuolemaansa asti.
Nuorempana Iida oli ollut töissä neulomaliikkeessä,
jossa oli ommeltu turkiksia. Komeana ihmisenä Iida oli toiminut
myös liikkeen mannekiinina, kun asiakkaat halusivat nähdä
turkiksia valmiina käytössä. Iidalla ja Aleksilla
oli vain yksi poika Allan, joka kuoli toisessa maailmansodassa
lentäjänä saksalaisten ammuttua hänen koneensa
alas.
Iida oli oli aktiivinen järjestöihminen ja toimi
suomalaisten Saima-työväenyhdistyksessä, sen laulukuorossa
ja harrasti innokkaasti kirjallisuutta. Hän kävi sodan
jälkeen Suomessa katsomassa millaista täällä
oli. Aleksi oli silloin jo kuollut. Iida toimi kauppiaana viimeiseen
asti, kunnes kuoli sydänkohtaukseen töissä.
Kun Iida kävi Suomessa niin hän tapasi Myllykankaan
hautajaisissa Porkolan Empun (Eemelin), joka oli ollut aikoinaan
myös Amerikassa. Iida oli ollut ihastuksissaan Empun tapaamisesta
ja sanonut, että sieltähän se koria-Emppu tulee.
Iida oli sanonut, että Amerikassa kaikki naiset juoksivat
Empun perässä, kun se oli niin komea.
Politiikan lisäksi uskonto
jakoi Amerikassa paljon suomalaisia, koska siellä on niin
monia kirkkoja ja uskonsuuntia. Suomalaiset olivat enimmäkseen
lestadiolaisia tai evankelisia. Marttakin oli evankelinen ja
oli mukana kirkon työssä. Ompeluseuroja ja muita rahanhankkimismuotoja
oli paljon, koska kirkkoa ei tue muut jäsenet. Papin palkka
pitää kerätä toiminnalla.
Sieltä on käynyt näitä sukulaisten lapsia
täällä vanhempiensa sukujuuria etsimässä.
Silloin kun oli Parhialan koululla pitäjäpäivät,
niin tuli Tiilikkalan Katariinan poika, joka oli pappi, vaimonsa
kanssa Amerikasta. Ne olivat tulleet Kevariin ja kyselleet Tiilikkalaa.
Siellä oli tarjoilija, joka osasi englantia ja hän
soitti meille. Me kävimme niiden kanssa kirkossa ja hautuumaalla
ja yritimme selvittää sukuja.
Sitten veimme ne pappilaan ja siellä ne papin kanssa
tutkivat kirkonkirjoja kahteen asti yöllä. Lopulta
selvisi, että hän oli Kaukon pikkuserkku. He olivat
täällä vain sen yhden päivän ja palasivat
sitten Ruotsiin.Tämä Katariina oli ollut Holmin kanssa
naimisissa, mutta käytti Tiilikkala nimeä.
Sitten Veeran poika Riku oli
täällä opettelemassa suomenkieltä ja tutustumassa
sukulaisiin. Se kulki yhen kesän minun perässä
"niinkö peräkarihta", minä olin monesti
illoin niin väsynyt siitä opettamisesta, että
sänky lullas kun menin nukkumaan. Minä keitin sille
kerran ruispuuroa, johon hänen äitinsä oli pikkutyttönä
Suomessa niin tympääntynyt, että nimitti sitä
paskapuuroksi ja pyytänyt äitiään, että
älä enää koskaan keitä sitä. Riku
maisteli sitä aikansa ja sanoi "Ei liika hyvä".
. Mutta se oppi suomenkielen.
Hän oli Heinolassa kansanopistossa kurssilla ja löysi
sieltä suomalaisen vaimon. Heidät vihittiin Suomessa
ja sitten he muuttivat Amerikkaan. Kerttu on tämän
vaimon nimi. Hän opetteli englanninkielen ja on nyt siellä
suuressa sairaalassa (hospitaalissa) sydänfilmejä ottavana
sairaanhoitajana. Heillä on kaksi tytärtä.
Vielä vähän
lisää Aunen serkusta Yli-Kotilan Antista. Hän
meni Kanadaan ja oli siellä talvet metsätöissä
ja kesät kaupungilla töissä. Hän oli myöhemmin
jonkun työväentalon vahtimestarina ja sitten viimeksi
hotellin portsarina Hän ei käynyt koskaan lähtönsä
jälkeen Suomessa.
Kerran joku Siirilä sisaruksia oli käynyt siellä
Kanadassa ja tavannut Antin vanhainkodissa. Hän oli maannut
vain koko ajan sängyssä nousematta ylös. Hän
oli niin liikuttunut tästä suomalaisen vieraan tulosta,
että voimat meni. Vanhainkodin johtaja oli sanonut, että
Antti on ollut hyväkuntoinen, koska on elämässään
harrastanut paljon urheilua. Erikoisesti nyrkkeilyssä hän
oli ollut hyvä kilpailuissakin. |
