LogoEtusivulleElämänkertojaSiirtolaisuusTyhjäPalauteIn EnglishTyhjäTyhjäTyhjäTyhjäTyhjä

Hilda Maria ja Sakri Jokela
Edellinen sivu

Hilda Maria Mattila syntyi Lestijärvellä 25.3.1870. Katovuosien köyhdyttämä 11-lapsinen perhe joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja lasten oli lähdettävä nuorina etsimään elantoaan. Hilda Maria muutti Toholammille vuonna 1888. Hän oli Jämsän kylällä Sepäntalossa piikana. Myöhemmin myös Kokkolassa ruotsalaisessa perheessä lastenhoitajana. Sieltä oli jäänyt puheeseen monia ruotsinkielen sanoja.

Sakri Juhonpoika Jokela syntyi Toholammilla 26.9.1869. Hänen isänsä kuoli pojan ja kolmen muun veljen ollessa vielä pieniä. Pojat joutuivat jo nuorina vieraan töihin. Sakri oli myös Sepäntalossa renkinä. Mahdollisesti Hilda Maria ja Sakri tutustuivat jo tuolloin toisiinsa.

Hilda Maria ja Sakri lähtivät Amerikkaan 1891, jolloin Toholammilta lähti suuri joukko nuoria ihmisiä etsimään Atlantin takaa työtä ja parempaa elintasoa. He asettuivat Garner Massaan. Jo lapsena opittu työnteon taito ja into auttoivat myös uudessa maassa. Sakri oli aluksi kaivoksessa töissä ja myöhemmin huonekalutehtaassa. Hilda Maria työskenteli kotiapulaisena ja ravintola-apulaisena.

Hilda Maria ja Sakri menivät naimisiin Amerikassa. Heidät vihittiin 7.1.1893. Heille syntyi seuraavana vuonna tytär, joka kuoli vajaan vuoden ikäisenä. Seuraava lapsi syntyi pian sen jälkeen. Kun tämä oli puolen vuoden ikäinen, Hilda Maria alkoi odottaa kolmatta lasta. Olosuhteet olivat vieraalla maalla epävarmat ja siksi hän lähti puolivuotiaan Elinan (Hautaniemi) kanssa Suomeen ja tuli Toholammille Ranta-Koskelaan anoppinsa Sofia Jokelan luo. Täällä hän synnytti kolmannen lapsensa Vienon. Kun tämä oli puolen vuoden ikäinen Hilda Maria lähti kahden pienen lapsen kanssa takaisin Amerikkaan miehensä luokse. Matkalla laiva törmäsi ankarassa sumussa toiseen laivaan. Törmäys oli kuitenkin niin lievä, että laivoille ei tullut mitään suurempia vaurioita.

Perhe palasi vuonna 1898 takaisin Toholammille Jämsän kylälle. Seuraavana vuonna 1899 kesän tulo viivästyi niin, että vielä vappuna oli kovat hanget. Silloin Sakri sanoi, että tästä ei tule kunnon kesää eikä vilja ennätä kylvöön. Hän lähti takaisin Amerikkaan ja jätti perheensä tulemaan toimeen, miten parhaaksi näkivät. Hilda Marian Aleksi-veli tuli apumieheksi.
Sakri viipyi Amerikassa vuoden ja takaisin tultuaan hän osti uuden talon eli Peritalon, jota nykyisin viljelee hänen poikansa Einon pojan Eeron poika Jorma.

Amerikan matkat vaikuttivat perheen elämään. Maailmankuva oli avartunut ja uusia työtapoja otettiin käyttöön maatalouteen. Osuustoiminta-aate ja monet maatalouden uudistukset olivat itsestään selviä Sakri-isännälle.
Hilda Marian sisarusparvesta lähti Amerikkaan myös Saima, Kalle, Aleksi, Ida ja Jussi. Kalle ja Jussi palasivat takaisin Suomeen ja asuivat Halsualla, jossa heidän jälkipolveaan asuu vieläkin, vaikka suku on hajaantunut ympäri Suomea.

Myös Sakrin kolme veljeä lähti Amerikkaan. Fredrik Jokela palasi takaisin Toholammille. Juho Jaakko Jokela sairastui ja kuoli Amerikassa. Kolmas veli katosi tuntemattomalla tavalla Amerikassa.

Sakri Jokela kuoli 9.7.1941 ja Hilda Maria 31.3.1965.

Edellinen sivu

Pajamäen siirtolaisperinnepiirin tallentamaa

Design Verkkoseppä

w w w . t o h o l a m p i . i n f o

Päivitetty viimeksi 9.1.2004