LogoEtusivulleElämänkertojaSiirtolaisuusTyhjäPalauteIn EnglishTyhjäTyhjäTyhjäTyhjäTyhjä

Kalle ja Anna Kerttula
Etusivulle

Kalle Kustaa Kerttulan siirtolaistarinaa hänen pojan poikansa Erkki Kerttulan kertomana 7.4.2003.

Kalle Kustaa Kerttula oli syntynyt Toholammilla v.1871. Hän oli suorittanut nuorena Venäjän armeijan kolmen vuoden sotapalveluksen. Hän meni naimisiin kannuslaisen Anna Josefiina Iso-Heiniemen kanssa 4.10.1896. Pian häiden jälkeen eli 16.12. samana vuonna hän lähti Amerikkaan talon rahoja tienaamaan.

Vaimo Anna-Josefiina matkusti perään seuraavana vuonna eli 1897. Pariskunnalle syntyi Amerikassa kaksi lasta Martta ja kertojan isä Johan Valfrid. Anna Josefiina palasi Suomeen 1902 ja vielä samana vuonna syntyi Kannuksessa perheen kolmas lapsi Reino. Kalle Kustaa jäi kaivokselle töihin ja palasi Suomeen seuraavana vuonna eli 1903.

Amerikkaan lähdön syynä oli selkeästi tienestiin lähtö, sillä Kalle-Kustaa osti naimisiin mentyään veljeltään Hermannilta puolet Kerttulan talosta kymmenellä tuhannella markalla. Nämä rahat hän hankki Kalliovuorten kaivoksilta ja lunasti palattuaan talon omakseen ja ryhtyi sitä vaimonsa kanssa viljelemään. Lapsia syntyi Kerttulassa vielä Siiri 1904, Lauri 1910 ja Anna 1915.

Kalle Kustaa loukkasi kaivoksessa jalkansa, jota hän vikoi koko loppuikänsä. Vamma oli tullut onnettomuudessa, kun kaivoksen katosta oli tippunut kiviä jalan päälle. Loukattuaan hän oli uhannut lähteä Suomeen, jos ei saa töitä maan päältä, sillä maan uumeniin hän ei tahtonut enää onnettomuuden jälkeen mennä.

Paasi eli työnjohtaja olikin järjestänyt hänelle maanpäällistä työtä, koska ei halunnut päästää hyvää työmiestä pois. Niin Kalle Kustaa sai tienatuksi talon rahat runsaassa kuudessa vuodessa. Se osoittaa, että ansiotaso oli kohtuullisen hyvä. Ainakin parempi kuin Suomessa siihen aikaan arvelee Erkki Kerttula.

Anna-Josefiina Iso-Heiniemi tuli aikanaan voin valmistajaksi Kopsalan kylmämeijeriin, josta Kalle Kustaa hänet löysi. Tämä meijeri kuitenkin paloi, eikä Anna ehtinyt olla siellä töissä kuin vähän toista vuotta. Hän hyödynsi kuitenkin ammattitaitoaan Kerttulassa Amerikasta paluun jälkeen.Erkki Kerttula muistaa, että siellä oli iso kirnu, joka on vieläkin tallella ja että mummunsa oli todella hyvä voin valmistaja.

Anna-Josefiina kuoli Toholammilla v. 1948 ja Venäjän sekä Amerikan kävijä Kalle Kustaa Kerttula 1957.

Etusivulle

Pajamäen siirtolaisperinnepiirin tallentamaa

Design Verkkoseppä

w w w . t o h o l a m p i . i n f o

Päivitetty viimeksi 9.1.2004