LogoEtusivulleElämänkertojaSiirtolaisuusTyhjäPalauteIn EnglishTyhjäTyhjäTyhjäTyhjäTyhjä

Unto Jutila

Edellinen sivu

Unto JutilaJutila, Unto Väinö, harmonikkataiteilija, syntynyt Kalajoella joulukuun 5. päivänä 1944, kuollut Toholammilla maaliskuun 5. päivänä 1992. Vanhemmat sahanasettaja Väinö Jutila ja Anni Tiinanen.

Unto Jutilan lapsuus ja varhaisnuoruus kuluivat Kalajoen Plassilla. Suvun piirissä ei tiettävästi aikaisemmin ole ollut musiikinharrastajia. Isä Väinö oli kulturellisesti valistunut henkilö ja hän piti paljon musiikista. Tietämättään Väinö Jutila hankkimalla harmonikan pojalleen, piirsi tällä ennakkoperinnöllä merkin suomalaisen harmonikkamusiikin historiaan. Unto Jutila esiintyi jo 11-vuotiaana julkisesti Kalajoen teatteritalon tanssien taukosoittajana. Avioiduttuaan hän muutti Toholammille, jossa asui elämänsä loppuun.

Unto Jutilan elämäntyöhön harmonikansoiton alalla sisältyy selviä toisistaan erottuvia jaksoja: tanssimuusikko, säveltäjä, opettaja, harmonikkaleirien taiteellinen johtaja, levyttäjä ja esiintyvä taiteilija. Soittajana Jutilaa voidaan pitää valtaosin itseoppineena, mutta musiikinteorian opetuksen hän sai Pauli Kilpiöltä, varsinaisen harmonikan käsittelyn opetti Leander Norrback ja esiintyvän taiteilijan ominaisuudet ja ohjelmiston hioi Veikko Ahvenainen. 1960-luvun alussa alkoi yli 10 vuotta kestänyt tanssimuusikkokausi, jolloin taiteilija kiersi oman yhtyeensä kanssa ympäri Suomea.

Sävellys- ja opetustyön lisääntyminen lopettivat vähin erin raskaan kiertävän tanssimuusikkokauden. Ensimmäinen sävelmä syntyi 1959 nimeltään Iloinen meripoika ja viimeinen sävellys 1990 Hyväntuulen jenkka. Näiden sävellysten väliin mahtuu n. 200 erityyppistä teosta, joista tunnetuimmat ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Harmonikansoitonopettajan työkausi ajoittuu 1975-87 väliseen aikaan. Tästä mainittakoon. Raahen musiikkikoulu 1975-80 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopisto 1978-87, lisänä vielä runsas määrä yksityisoppilaita.

Unto Jutila osallistui esiintyvänä taiteilijana ja opettajana Hyvinkään harmonikkaviikoilla, Sata-Häme soi Ikaalisissa ja Ivalon harmonikkaviikoilla. Lisäksi hän toimi taiteellisena johtajana Kalajoella Särkät soi -tapahtumassa 1974-85 ja Toholammin harmonikkaviikoilla 1986-92.

Unto Jutilan kansainväliset kontaktit olivat laajat ja hedelmälliset. Hänellä oli läheiset yhteydet lähes kaikkiin Neuvostoliiton tunnetuimpiin harmonikkataiteilijoihin. Unto Jutila esiintyi itsenäisenä taitelijana Ruotsissa, USA:ssa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa ja Italiassa. Ystävyys ranskalaisen Maurice Vittenetin kanssa toi musette-musiikin ohjelmistoon.

Unto Jutila levytti kuusi sooloäänitettä, joista tunnetuimmat ovat Ranskalainen visiitti ja Kuutomaserenadi. Esiintyvänä taiteilijana Unto Jutila oli hyvin arvostettu myös ulkomailla ja hänen soittoaan kuvattiin suomalaisen tunturipuron solinaksi, johon liittyi vaikutteita suomalaisesta luonnosta, sen metsien hiljaisuudesta ja meren ehdottomuudesta.

Jälkeenpäin tarkasteltuna voidaan todeta taiteilijan loistava muuntautumiskyky eri harmonikkamusiikin aloilla. Alussa oli puhdas tanssimusiikki, sen jälkeen perinteinen harmonikkamusiikki, josta siirtyminen klassiseen harmonikkamusiikkiin tapahtui saumattomasti. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja lopuksi jazz-musiikki, jonka vaikutus tosin oli ollut kaiken aikaa taustalla.

Unto Jutilalle myönnettin valtion taiteilijaeläke 1987. Unto Jutilan elämän loppuvuosia himmensi vaikea sairaus, joka rajoitti huomattavasti hänen toimintaansa, mutta ei estänyt sävellystyötä eikä julkisia esiintymisiä.

Puoliso: Kalajoella heinäkuun 2. päivänä 1977 fil.kand. Sinikka Alanen, syntynyt Karkussa 1946, vanhemmat ratavartija Viljam Alanen ja Helvi Niemelä.

A.Sto

Edellinen sivu
  Lähde: Keskipohjalaisia elämänkertoja,  Keskipohjanmaa-säätiö

Design Verkkoseppä

w w w . t o h o l a m p i . i n f o

Päivitetty viimeksi 3.11.2003