Rhodesiankoira

Rhodesiankoira on monelle hyvin vieras koirarotu. Ne ovat peräisin Rhodesiasta, nykyisestä Zimbabwesta. Rhodet on jalostettu leijonan metsästykseen, mutta nykyään niitä käytetään vartio -ja seurakoirina. Rhodesiankoiran kanssa on mukavaa harrastaa esim. maastojuoksua ja jälki hommia. Näyttelykoirinakin rhodesiankoiria käytetään, mutta tuomareilla on tiukat säännöt minkälainen rhodesiankoiran pitäisi olla. Tässä asiassa mieleen tulee ensimmäiseksi rhodesiankoirien tunnus merkki, eli "ridge" on. Ridge siis on vastakarvaan kasvava harja noin keskellä koiran selkää. Rhodesiankoiran lisäksi olemassa on vain yksi koirarotu jolla on samanlainen harja, Thai ridgeback. "ridgeback" tarkoittaa siis harjaselkää, joka rhodesiankoira onkin. Muita rhodesiankoiraan liittyviä tärkeitä sääntöjä on koko, eli nartun koko pitäisi olla n. 61-66cm ja uroksen 63-69. Karva olisi vehnänväristä, vaaleaa tai punaista. Rinnassa ja varpaissa saa olla vähän valkoista, mutta ei hillittömästi. Rhodesiankoira on luonteeltaan rauhallinen, mutta osaa olla hyvin suojelevainen omistajaansa kohtaan ja varautunut vieraita kohtaan. Rhodet pitävät lapsista hyvin paljon, mutta en hankkisi kovin pienelle lapselle rhodesiankoiraa, ennemmin jonkun muun. Koira osaa olla hyvinkin haastava lenkkeilytettävä ja talutettava. Vaikka rhodesiankoira näyttää ja onkin rauhallinen, se osaa olla hyvinkin aktiivinen päästessään vapaaksi ja lievästi aggressiivinen ventovieraita kohtaan. Rhode ei välttämättä nauti olostaan vieraiden ihmisten ympäröimänä ja suojelee omistajaansa hyvin, koska kiintyy omaan väkeensä helposti, mutta ei päästä "sisäpiiriinsä" helposti ketään. Oma mielipiteeni rhodesiankoirasta on; se on aika moinen otus ja todella hurmaava liikkeissään ja hyvin ilmeikäs. Kuvassa on siskoni omistama rhodesiankoira joka on nyt noin 2-vuotias.
Tehnyt: Riikka
MV LionWolf My
Crazy Amigo

Hevoset

Tykkään hevosista paljon. Innostuin kun menin sateenkaaritallille avoimien ovien päivänä. Ratsastin kyseisellä tallilla noin puolivuotta, kunnes vaihdoin Perhon maaseutuopistolle eli mollille. Monet ystävänikin ratsastavat. Haaveilen omasta hevosesta tai ponista. Toiveammatteihini isona kuuluu kuuluisa ratsastaja ja tallin omistaja. Itse pidän paljon suomenhevosista ja erikoisemmista roduista. Hevoset pitää harjata aina ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen.Ratsastushousut tai joustavat housut ovat hyvät ratsastuksessa. Meinaan itse mennä kesällä ratsastusleirille. Minulla on ratsastus varusteina: turvaliivi joka lisää turvallisuutta, kypärä jota pitää käyttää aina, ratsastushousut ja ratsastussaappaat. Ratsastuksessa pitää istua selkä suorana, nojata hiukan taaksepäin ja istua rentona. Ensimmäisenä kun aloitat hoitamisen, esimerkiksi harjauksen, aloita ensin pehmeällä harjalla, siirry sitten harjaamaan harjaa eli ota piikkisuka ja harjakampa käyttöön. Kun olet tehnyt nuo, niin siirry harjaamaan pölyharjalla. Sitten voit puhdistaa kaviot kaviokoukulla, mutta varo osumasta säteeseen joka sijaitsee kavion keskikohdassa. Joskus hevonen täytyy pestä esim. jos se hikeentyy. Rakastan hevosia ikuisesti! Emmi
Tulostetteva versio(avautuu uuteen ikkunaan / välilehteen)
Edellinen sivu Seuraava sivu