Mertsi Vähäkainu. Veteliläinen maanviljelijä, kunnallispoliitikko, mielipidevaikuttaja ja nykyään ennen kaikkea kirjailija on jokilaakson tuotteliain kirjoittaja. Kunnanvaltuustokausinaan saimme kuulla hänestä paikallisten lehtien palstoilta uutisoitaessa Vetelin kunnanvaltuuston kokouksia. Pian kuitenkin tutustuimme hänen terävään kynäänsä lehtien yleisönosastokirjoituksien kautta. Silloin jo oli huomattavissa hänen sujuva sanankäyttönsä ja terävä huomiokyky. Kaukoviisaat ja hänet lähemmin tuntevat varmasti jo osasivat odottaa tulevaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme saaneet nauttia tämän sananiekan mielikuvitusrikkaista romaaneista, joita hän on tähän mennessä julkaissut omakustanteina kaikkiaan kaksikymmentä. Mies, joka ei ole jättänyt ketään kylmäksi Vetelin kunnanvaltuustossa, eikä mielipidekirjoituksissaan, on löytänyt oman alansa. Hän päästää mielikuvituksensa lentoon ja antaa lukijoille mieluisia ja lämmittäviä lukuhetkiä. Mertsin kirjoittajan taidot saivat ansaitsemansa tunnustuksen viime vuonna, kun Päätalo-instituutti valitsi hänet vuoden 2006 MÖLLÄRIMESTARIKSI. Alempana on kilpailun voittajaromaanin arvostelu ja linkki Päätalo-instituutin sivulle. Iltasanomissa ollut juttu kilpailun voitosta, sekä julkaistujen teosten luettelo. Vuoden 2006 Möllärimestari Päätalo- instituutin raati sanoo: Möllärimestari 2006, olikin itsestään selvä teoksen osuessa kohdalle. Näin selkeästi toisista erottuvaa voittajaa ei koko kilpailun historiassa ole aiemmin ollut. Mertsi Vähäkainu (Veteli): Volgan lautturit Romaani ![]() Sota-aika. Suomalainen sotilas kohtaa partioretkellä loukkaannuttuaan neuvostosotilaan, jonka auttaa Suomeen. Tästä alkaa suomalaisen Hällin ja inkeriläisen Kevin perheiden luja ystävyys, jota ei katkaise sodanjälkeinen pakkotyö Siperiassa, eivät muutkaan elämän vaikeudet. Kirjassa seurataan niin Oskari Kevin kuin Hällinkin perheen elämänvaiheita. Teoksen kieli on erinomaista, letkeää, huumorisekoitteista tarinaniskentää, missä takana kuitenkin on aito lämpö ihmiskohtaloihin. Tarinan juoni on monista käänteistään huolimatta uskottava ja sen käänteet on sommiteltu erittäin taitavasti, vältetty turhia pikku yksityiskohtia, jotka jätetään huoletta lukijan mielikuvituksen varaan. Myös loppukonkluusio on koottu tarinaan sopivaksi päätepisteeksi ja samalla uudeksi aluksi. Sujuva, upea, erinomainen tarina, romaanikirjallisuutta parhaimmillaan, ja nousee kirkkaasti Paasilinnan tai Tuurin veijaritarinoiden rinnalle jos ei ylikin. Ylivoimainen ja itsestään selvä tämänvuotisen kilpailun voittajateos.
Tekijä oli lähettänyt kilpailuun myös toisen teoksensa (Tuplavahinko), joka olisi myös palkinnon arvoinen eikä juurikaan häviä voittajaksi valitulle.
Päätalo- instituutti MÖLLÄRIMESTARI 2006 Iltasanomat 7.7.2006 15:58 Mertsi Vähäkainu valittiin vuoden Möllärimestariksi Veteliläinen Mertsi Vähäkainu on valittu vuoden 2006 Möllärimestariksi Päätalo-instituutin järjestämässä omakustannekilpailussa. Vähäkainu voitti kovatasoisen kilpailun romaanillaan Volgan lautturit. Kirjan tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan. Suomalainen sotilas kohtaa partioretkellä loukkaannuttuaan neuvostosotilaan. Tästä alkaa suomalaisen ja inkeriläisen perheen luja ystävyys, jota ei katkaise edes sodanjälkeinen pakkotyö Siperiassa. Raati kehui teoksen kieltä erinomaiseksi, letkeäksi ja lämpimäksi. Raati piti teosta kilpailun ylivoimaisena voittajana, ja teosta verrattiin Paasilinnan ja Tuurin veijaritarinoihin. Tämän vuoden omakustannekilpailuun tuli ennätysmäärä eli 87 kappaletta teoksia. Koillismaalla Taivalkoskella sijaitseva Päätalo-instituutti jakoi Möllärimestarin tittelin nyt kymmenennen kerran. (STT) |
Mertsi Vähäkainun julkaisemat romaanit: | |
Haaskalinnut | 1994 |
Kamelinnahkahattu | 1996 |
Lenkkarit | 1996 |
Hammas | 1997 |
Epäkesko | 1998 |
Keltainen ikkuna | 1999 |
Väärä mies | 2000 |
Patsas | 2000 |
Kolme sormea | 2001 |
Kampa | 2002 |
Varjot viivoina | 2002 |
Laituri | 2003 |
Punaiset Volvot | 2003 |
Kirppu | 2004 |
Niitä näitä tarinoita | 2004 |
Tuplavahinko | 2005 |
Volgan lautturit | 2005 |
Finnjävla | 2006 |
Rokko | 2006 |
Vihreä höyhen | 2006 | Stalinin ikeen alla | 2007 | Ei toinen vaan ensimmäinen | 2007 | Emma | 2008 | Palava pensas | 2008 | Tunnussana | 2009 | Anna | 2009 |
Hitlerin silmä | 2011 |