Saman katon alla

Ishidan asunto oli hiljainen. Ilta oli tavallinen, niinkuin se aina oli. Yamato suorastaan röhnötti sohvalla, katsoen tv:estä jotain saippuasarjaa. Herra Ishida oli työhuoneessaan, tekemässä niitä tavallisia paperitöitä. Äkkiä, suorastaan jopa oudon hiljaissuuden, rikkoi oveen takaa kuuluva ryskytys. Oveen koputettiin.

"Yamato, voisitko...?" herra Ishida huikkasi pojalleen. Yamato äännähti jotain hassun kuuloista, josta voisi päätellä, että tämä oli: "Avaa itse". Herra Ishida laahusti ovelle, ja avasi sen.

Hän joutui yllättymään, sillä kun hän tuskin oli avannut ovea kokonaan, se tuupattiin auki, ja rapusta pomppasi häneen kiinni, jotain joka huusi samalla:

"Terve faija!"

Herra Ishida oli aivan hämillään, mutta tajusi kohta, mikä häntä halasi.

"Takeru...?" Poika päästi irti isästään, ja huudahti: "Jep!" "Tulin katsomaan, onko täällä siivottu!" Takerun naurahti, ja potki kenkänsä eteiseen, ja pudotti kassin niitten viereen. Niinkuin hän oli aina tehnytkin... Sitten, vaaleatukkainen poika rynnisti olohuoneeseen, ja hyppäsi sohvalle, isoveljensä vatsan päälle.

Yamato päästi pienen inahduksen, kun tunsi keuhkonjensa tyhjenevän. "Teeeerrrrve, Yamato!" Takeru tervehti. Yamato katsoi ihmeissään veljeään, joka oli tupsahtanut keskelle sohvaa, suoraan hänen vatsansa päälle. "Terve...? Voisitko kenties siirtyä...? Edes pikkuisen?" Yamato tokaisi. Takeru hypähti lattialle, ja istui siihen ja alkoi tuijottaa veljeään. "Mitä?" Yamato ihmetteli. "Sitä mitä, että miksi lulet minun olevan täällä?" Takeru töksäytti. "Koska, yrität tuhota, Kauniit ja Rohkeat maratonini?" Yamato kysyi. Takeru siirsi katseensa tv-ruutun ja huokaisi.

"Vieläkö sinä jaksat katsoa tuota?" hän tuhahti säälivästi. "Hei! Tämä alkaa käydä mielenkiintoiseksi!" Yamato tiuskaisi. Takeru katsoi häntä ja virnisti. "Et varmaan jätä yhtäkään jaksoa väliin, vai?" "En. Miten niin?" Yamato sanoi. Katse ruudussa. Takeru naurahti. "Se todistaa, että olet jossain suhteessa ainakin tullut äitiin!" Takeru tokaisi. "Aha. No, miksi sinä tulit tänne. Ja missä merkeissä?" Yamato kysyi. "Hmm... Annas kun mietin..." Takeru tokaisi ja teki taas sen, ah-niin-ärsyttävän-mutta-silti-päivää-piristävän miettimisilmeensä. "Niin, siis, tulin, koska... Äiti on yhdellä liikematkalla, ja minun pitäisi asua täällä... odotas hetkinen... Noooin pari viikkoa!" Takeru tokaisi. Yamato hätkähti pystyyn.

"P-p-p-pari viikkoa!!!" "Jep." "Menen töihin!" heidän isänsä huudahti, ja paukautti oven kiinni perässään. Poikien välillä oli pieni hiljaisuus.

"Minulla on nälkä", Takeru totesi. Yamaton vatsa murahti vastaukseksi. "Sama täällä." Molemmat pojat katsoivat toisiaan hetken, mutta rynnistivät sitten yhtäaikaa keittiöön.

***

"Heitä yksi kananmuna!" Yamato huikkasi. Takeru otti kananmunan, heitti sen ilmaan, ja Yamato koppasi sen. "En ole koskaan tehnyt lettuja näin", Takeru tokaisi. "No, minä en teekkään ohjeitten mukaan, vaan miten sydän sanoo..." Yamato naurahti.

Parin kymmenen minuutin päästä, Yamato otti vielä maustekaapista kanelin, ja ripotteli sitä taikinaan. "Etkö sinä pysty syömään sitä, ilman kanelia?" Takeru tuhahti. "Mitä vihjailet?" Yamato kysyi. "Panet kanelia joka kerta lettutaikinaan! Mikä siinä on niin ihmeellistä?!" Takeru ihmetteli. "No... Et ole kyllä koskaan väittänyt, että ne tulisivat pahoiksi sen jälkeen, vai?" Yamato ivaili. Takeru otti pienen lusikan, ja löi Yamatoa päähän sillä. "Auts! Tämä tietää sotaa!" Yamato huudahti, ja otti itselleen oman lusikan.

Pojat löivät toisiaan päähän ja käsiin vähän aikaa, mutta kohta alkoi lettujen paistaminen. Yamato käänteli lettuja, kuin tuosta vain. Äkkiä, hän otti pannun levyltä ja huudahti:

"Pois alta!" Hän teki taas sen heitto käännöksen, niinkuin aina. Takeru taputti käsiään hyväksyvästi. "Onko yleisöni kenties kyllästynyt? Kun tein tuon tempun, silloin kun oltiin pienempiä, hurrasit vaikka kuinka paljon!" Yamato tokaisi. "En minä siksi taputtanut, että se oli hyvä. Taputin siksi, että sait sen aina joskus liimantumaan kattoon!" Takeru naurahti. "Äiti ei todellakaan tykännyt siitä... Jouduin nousemaan tosi korkealle jakkaralle, ja kaapimaan ne aina pois katosta", Yamato muisteli. "Hassuinta oli, että aina kun kokkasit, sinulla oli se pinkki essu. Hassua siinä oli, että se ulottui jalkojesi alapuolelle!" Takeru nauroi. "No, etkö muka voi sanoa, että se on minulla nytkin?" Yamato tokaisi, ja näytti essuaan. "Joo. Se olikin yksi niistä harvoista jutuista, jonka halusit välttämättä mukaasi", Takeru virnisti.

***

Syönnin jälkeen, alkoi sota. Kaukosäätimestä nimittäin. "Tänne se!" Yamato komensi, ja yritti napata pikkuveljeltään kaukosäädintä, tämän pysäyttäessä hänet panemalla jalkansa hänen rintakehänsä eteen.

"Mutta kun tänään tulee se jalkapallomatsi!" Takeru ruikutti. "Milloin sinä kiinnostuit jalkapallosta?!" Yamato huudahti. "Toinen harrastus", Takeru totesi, ja selaili kanavia innoissaan. Yamato luovutti, ja istui sohvalle. "Hyvä on. Tämän kerran", hän mutisi. "Vitsi, vitsi! Oikeasti haluan katsoa yhden kauhuleffan!" Takeru virnisti. Yamato ponkaisi pystyyn, ja aloitti taas kaukosäätimen kurottelun.

***

Leffa alkoi olla puolivälissä. Yamato oli kauhusta jäykkänä, mutta Takeru puoliunessa. "Eivätkö ne keksi mitään uutta...?" hän mutisi unenpöpperössä. Yamato siirsi katseensa veljeensä. "Miten niin...? Kuinka monta kauhuleffaa sinä oikein olet katsonut?!" Yamato ihmetteli. "Noin kymmenen... Taichilla on niitä useita, ja hän lainaa niitä aina pari... Katson niitä aina, kun tulen koulusta..." Takeru totesi ja meinasi kaatua väsymyksestä. Yamato nappasi kaukosäätimen uneliaan veljensä kädestä, ja sulki teeveen.

"Okei! Nyt nukkumaan. Sinähän nukahdat kohta pystyyn!" Yamato naurahti, ja odotti pikkuveljensä vastaavan jotain. "Takeru...?" Yamato kysyi. Takeru kaatui pitkälleen sohvalla, ja alkoi tuhista äänekkäästi. Yamaton huulille karkasi pieni hymy. "Hyvä on. Minä sitten kannan sinut..." hän puhui unessa olevalle veljelleen.

***

Olo oli veltto ja väsynyt. Takeru raotti vaivoin vasenta silmäänsä. Huone oli sumean oloinen. Takeru raotti toista silmäänsä, ja avasi kummatkin silmänsä kohta kokonaan. Vähän aikaa tutkittuaan asiaa, hän ymmärsi olevansa veljensä huoneessa, retkipatjalla, ison täkin ja jättimäisen tyynyn kanssa. Yamato makoili sängyllään velttona. Takeru sulki silmänsä taas.

"Kumpi nousee ylös ensin?" Yamato mutisi. "Sinä nouset..." Takeru vastasi tuntien outoa päänsärkyä. "Minä olen vanhempi..." Yamato valitti. "Minä olenkin vieras..." Takeru pani vastaan. "Entä sitten?" Yamato kysyi. "Sitäpaitsi, en osaa tehdä aamiaista, ja valutan hiusgeelisi, ja vaahtosi vessanpöntöstä alas, jos pakotat minut nousemaan", Takeru selitti. Yamato nousi hitaasti ylös, ja vaelsi pois huoneesta, kuin zombi.

Kohta Takeru nousi patjaltaan, ja tallusti keittiöön, pitäen seinistä kiinni. "Kuolleistako nousit?" Yamato kysyi, oudon pirteän oloisena. Takeru tuijotti veljeään, joka oli äsken ollut kuin zombi, mutta touhusi nyt keittiössä, kuin olisi keskipäivä.

"Miten...?" Takeru ihmetteli. "Miten mitä?" Yamato kysyi, ja syöksyi radiolle, ja pani sen päälle, ja syöksyi juuri ajoissa leivänpaahtimelle, nappaamaan leipänsä. "Miten olet noin pirteä...?" Takeru selitti. Yamato heitti Takerulle pienen purkin, jonka Takeru koppasi. Takeru katsoi etikettiä, ja luki ääneen: "Piristyslääke. Suositellaan pieniä annoksia. Hyvin tehokas." Sitten hän katsoi Yamatoa, joka oli alkanut pomppia keittiössä, ja soittaa kuviteellista kitaraa, yhden biisin tahtiin.

"Anna kun arvaan: Sinä otit noin kolme tablettia?" hän huokaisi. "Jep! Piti olla energiaa tehdä sitä aamupalaa!" Yamato tokaisi, ja rikkoi toisen kananmunan paistinpannulle. "Missä isä on?" Takeru ihmetteli. "Töissä!" Yamato huikkasi, ja otti kaapista pari lautasta, ja asetti ne pöydälle. "Mutta hänhän oli eilenkin myöhään töissä!" Takeru huudahti. "Et ole tainnut katsoa kelloa vielä. Kello on nimitttäin jo yksitoista", Yamato totesi, ja kaatoi itselleen kahvia. Takeru nousi pöydästä ja tarrasi kuppiin.

"Ei kahvia! Ainakaan sinulle! Olet jo tarpeeksi energinen!" poika huudahti, ja kaatoi kahvin kurkustaan alas. "Ethän sinä juo kahvia", Yamato sanoi. Takerun naama vääristyi inhosta. "En juokkaan. Mutta ainakin tiedän nyt olevani hereillä!" Takeru huudahti ja kaatoi itselleen lasillisen tuoremehua, kulauttaen myös sen kurkustaan alas, niin nopeasti kuin pystyi. Takerun naama vääristyi jälleen ja hän löi käden suunsa eteen, ja syöksyi kohti kylpyhuonetta.

Yamato katsoi hölmistyneenä veljensä perään. Sitten hän kohautti olkiaan, ja aikoi kaataa itselleen uuden kupin kahvia, kun Takeru huusi kylpyhuoneesta:

"IRTI SIITÄ KAHVISTA!!!"

***

"Miksi me menemme katsomaan Taichin peliä...?" Takeru kysyi jälleen. "Älä marise! Ja yksi: siksi, että hän pyysi minua. Kaksi: tarvitsen jotain tekemistä. Ja kolme: sinua ei voi jättää taloon yksinään!" Yamato selitti. Takeru mutisi jotain hänen veljensä olemistesta Darth Vader 2 ja laittoi kätensä niskansa taakse, ja yritti hymyillä mitä hurmaavinta hymyään.

"Okei, isoveli!" hän hihkaisi, kuin pikkulapsi. "Näen tuon hymyn läpi. Sinulla on metkut mielessä." Takeru tuhahti äänekkäästi. "Kuulin tuon!" Yamato huudahti.

***

"Sanoinhan, että Yamato tulisi!" Daisuke tokaisi Kenille. "Niin. Niinhän sinä sanoit..." Ken mutisi. "Täh? Mistä on kysymys?" Takeru kysyi ihmeissään. "He löivät vetoa, tulisiko Yamato tänne. No, Kenillä sattui olemaan huono säkä..." Hikari selitti, ja pyöräytti silmiään. "Ai. Mitä jäit velkaa?" Yamato kysyi, istuessaan penkille. "Et kyllä usko, mutta tapella Takerun kanssa!" Kyo tokaisi.

Takeru nosti toisen kulmansa kysyvästi. "Siis täh?" "No, me kiisteltiin aiemmin, että kumpi voittaisi sinut helpommin, joten, otettiin se panokseksi", Daisuke selosti hieman nolona. "Tyhmä idea", Takeru sanoi. "Sanos muuta..." Ken totesi. "Mutta, voithan sinä ainakin maksaa velkasi tulemalla Yamaton luokse. Asun siellä pari viikkoa, ja voitaisiin tapella siellä."

Yamato käänsä katseensa veljeensä. "Mitä?!" "Emme siko mitään!" Takeru vakuutti. "C-mon, Yamato! Älä viitsi! Emme menisi huoneeseesi, rikkomaan rojujasi, ja ah-niin-arvoikkaita hiusgeelejäsi!" Ken pyysi. Yamato katsoi häntä murhaavasti.

"Tuo ei auttanut asiaa, vai mitä?" "Eeeei... Se vaan auttaa", Takeru virnisti. Yamato huokaisi syvään. "En usko, että teen tämän..."

***

"No... ette ainakaan pelanneet kovin surkeasti..." Daisuke tokaisi. Taichi hautasi kasvonsa käsiinsä ja voihkaisi. "Hei, älä viitsi! Se sinun eteesi tullut köriläs oli pallon menettämisen arvoinen!" Takeru virnisti. Taichi mulkaisi häntä pahasti. "Hyvin te silti pelasitte", Hikari sanoi, ja alkoi taas imeä pillillä Cokistaan.

Taichin ilme murtui, ja hän alkoi hakata päätään pöytään. "Hei! Hei! HEI!!!" Yamato huudahti ja tarttui Taichin päähän. "Ihmiset katsovat!" hän sähähti ja päästi Taichin irti. Taichi pudotti viimeisen kerran päänsä pöytään, ja se kolahti ikävästi. "Muista, että voitto ei ole tärkeintä, vaan itse peli", Kyo totesi. Daisuke, Takeru, Taichi ja Ken katsoivat häntä ihmeissään. "Etkö jo tajua, että tuo sanonta löyhkää?!" he kaikki kysyivät. Kyo mutisi jotain "huonoista häviäjäjistä" ja jatkoi ranskalaistensa noukkimista.

"No niin, pätkä! Lopeta sen annoksen syöminen, ja heitä se pakettiin. Pakko mennä kotiin", Yamato tokaisi. Takeru paukautti pahvilaatikon pöydälle, ja viskasi loput jättiateriastaan sinne. "Selkis!" Takeru tokaisi. Molemmat blondit poistuivat, muitten jäädessä tuijottamaan heidän peräänsä.

"Ja ken! Muistakin tulla! Kerron sitten, kun maasto on vapaa!" Takeru huikkasi. "Okei!" Ken vastasi ja heilautti kättään hieman. Yamato oli jo kääntänyt heille selkänsä ja kulki jo ovea päin, mutta laski tarpeeksi kuuluvasti: "Kolme... kaksi... yksi..." "PÄTKÄ?!! Nyt sinä kuolet!!!" Takeru huusi. "Sytytys", Yamato tokaisi, ja pinkaisi pakoon.

***

*PIRR* *PIRR*

"Okei! Okei! Vastaan puhelimeen!" Yamato huusi ja juoksi huoneestaan pois. Väistäessään samalla huoneestaan vilahtavaa valkoista höyhentyynyä. "Tiedätkö, että noista lähtee joka osumalla yksi viiva kaksi sulkaa?!" Yamato kysyi ärtyneenä. "Tiedän!" Takeru hihkaisi iloitsevasti huoneesta.

Yamato tuhahti, ja nosti puhelimen luurin. "Yamato Ishida", hän vastasi puhelimeen.

"Ai hei, Yamato! Äiti täällä. Voisitko antaa puhelimen Takerulle? Minulla on hänelle asiaa."

"Joo. Odota hetki", Yamato totesi ja laittoi kätensä luurin eteen. "TAKERU!!! Äiti on puhelimen toisessa päässä! Hän haluaa kertoa, että aikoo siirtää sinut täältä eläintarhaan!" Yamato huikkasi ja siirsi kätensä pois luurin päältä. "Tulee kohta."

Yamaton huoneen ovi aukesi, ja Takeru rymisteli ulos sieltä. Takeru liukastui mattoon, ja lennähti sohvalle. "Voi veljet..." Yamato mutisi ja löi käden otsansa päälle. "Olen kunnossa ihmiset!" Takeru huudahti, ja pomppasi sohvan selkänojan yli, ja riisti puhelimen veljeltään.

"Ishidan residenssi! Talon rouva puhelimessa!" Takeru huikkasi luuriin ja näytti veljelleen kieltään. "Vein paikkasi!" hän virnisti. Äidin nauru kuului puhelimen toisessa päässä. Yamato kohautti olkiaan, ja kulki olohuoneeseen, ja rojahti sohvalle, pani tv:een kaukosäätimestä päälle ja alkoi tuijottaa töllöä. Alkoi pitkä hiljaisuus. Keskustelu Takerun ja äidin välillä oli tasaisella äänenpainotteella, kunnes...

"MITÄ?!!!"

Yamato pudotti yllätyksestä kaukosäätimen, mutta jatkoi silti ohjelman katsomista.

"ENTÄ MINÄ?!!!"

Tällä kertaa Yamato suorastaan pomppasi ulos nahoistaan, mutta jatkoi yhä ohjelman katsomista.

"ÄLÄKÄ PUHU NIISTÄ TYÖASIOISTA MINULLE!!!"

Nyt Yamato putosi sohvalta alas lattialle. Yamato kipusi takaisin sohvalle ja otti kaukosäätimen takaisin käteensä. Oli taas hiljaista. Kunnes...

"ISHIDAN RESIDENSSI LOPETTAA!!! HYVÄÄ PÄIVÄN JATKOA VAAN!!!"

Yamato hätkähti, ja kaatoi vahingossa sohvan nurin, ja kaukosäädin kaatui myös lattialle. "Au... Veljet! Pakko huutaa puhelimessa!" Yamato sähisi itsekseen. Takeru laahusti olohuoneeseen, katsoen tyhjään. Yamato katsoi, kuinka hänen veljensä käveli hänen luokseen, istuutui hänen viereensä, ja katsoi yhä tyhjään.

"Takeru, tuo alkaa olla oikeasti pelottavaa. Mitä ihmettä sinä huusit?!" hän kysyi. Takeru siirsi katseensa Yamaton ja kuiskasi:

"Äiti muuttaa Amerikkaan."

***

Yamato katsoi veljeään, uskomatta korviaan. Yamato pudisteli päätään, saaden hölmön ilmeensä katoamaan.

"MITÄ?!" hän huudahti. "Totta se on. Hän sanoi, että minun pitää jäädä asumaan tänne..." Takeru sanoi kuulostaen poissa olevalta.

"ENTÄ MINÄ?!" Yamato ihmetteli. "En tiedä... Hän vakuutti, että se on työtarjous, ja -" Takeru aloitti.

"ÄLÄKÄ PUHU NIISTÄ TYÖASIOISTA MINULLE!" Yamato komensi. Takeru yritti avata suunsa, mutta Yamato keskeytti.

"ISHIDAN RESIDENSSI LOPETTAA! HYVÄÄ PÄIVÄN JATKOA!"

Sen sanottuaan, Yamato lampsi huoneeseensa, mutisten vihaisena. Yamato rojahti sängylle, ja mutisi vihaisena kaikkia mahdollisia tuntemiaan kirosanoja. Äkkiä, hänet valtasi katumuksen tunne. Yamato pomppasi sängyltään, ja ryntäsi takaisin olohuoneeseen. Yamato rutisti veljeään kovaa ja huusi:

"Anteeksi Takeru! Sinähän tässä eniten kärsit! Olen tosi pahoillani!" Yamato alkoi pillittää, ja pörröttää veljensä tukkaa. "Mutta ei hätää! Me selviämme tästä yhdessä!" hän vielä lisäsi. "Mitä sinä oikein puhut?" Takeru kysyi ja työnsi veljensä käden pois tukastaan. "Täh?" Yamato ihmetteli. "Minusta katsos... Tämä on ihan jees asia!"

***

Takeru ei saanut henkeä. Vedessä. Vettä hänen ympärillään. Takeru ei saanut henkeä. Ilmaa! Ilmaa! Hän ui pintaa kohti, mutta jokin piti hänet pohjassa. Jalka oli jumissa. Takeru alkoi irrottaa jalkansa. Ei onnistunut. Ilma loppuu! Keuhkot tuntuivat räjähtävän.

Hän ei saanut henkeä! Silmät. Punaiset silmät pimeydessä. Takeru yritti huutaa apua, mutta hän oli veden alla. Ei ketään! Ei ketään kuulemassa hänen huutoaan! Matala karjunta pimeydesä. Punaiset verestävät silmät. Ilma loppuu! Takeru tunsi suunsa avautuvan, ja haukkovan vettä. Koko maailma pyöri silmissä. Punaiset silmät lähestyivät. Kamalat suuret kourat kietoutuivat hänen ympärilleen.

Happi loppuu!

***

"Herää Takeru! Herää! Takeru!" Yamato huusi, ja ravisteli veljeään. Tämä yski, kuin ei saisi ilmaa. Ja huusi. Huusi apua. Takeru hätkähti ylös ja huusi:

"Aaaaahh!!!" Takeru kyyristyi patjalleen ja alkoi itkeä surkeasti. "Ei yhtään mitään hätää. se oli vain painajainen", Yamato sanoi ja kietoi kätensä Takerun ympärille. "Se oli taas se sama", Takeru itki ja halasi veljeään tiukasti. "Et saanut henkeä. Tiedän", Yamato totesi. "Tiedän."

"Se toistuu aina vaan! Miksi?" Takeru kysyi ja itki. "En tiedä miksi. Ehkä se on vain... en tiedä", Yamato luovutti. Takeru katsoi häntä kyyneleet silmissä. "Se on niin todentuntuinen", hän kuiskasi. Heidän välillään oli pitkä hiljaisuus. Yamato huokaisi. "Voit tulla viereeni. Jos haluat", hän ehdotti, ja kapusi sänkyynsä.

Takeru kömpi hänen viereensä, ja antoi Yamaton kietoa kätensä hänen ympärilleen. "Teit aina näin, kun oltiin Digimaailmassa", Takeru totesi. "Joo. Ethän sinä muuten olisi uskaltanut nukkua", Yamato vastasi ja sulki silmänsä. Takeru yritti nukkua. Hän sulki silmänsä, mutta painajaisen kuvat palasivat hänen mieleensä.

"Yritä nukkua", Yamato kuiskasi.

***

Aamu. Yamato teki tapansa mukaan aamiaista. Takeru istui pöydässä, edessäään teekuppi. Hän pyöritti lusikkaa kupissa ja siitä lähti kilisevä ääni. Takeru pyöritteli lusikkaa rauhallisesti. Yamato taas ei voinut kestää kilinää. Yamato naputti jalkaansa lattiaan, ja katsoi Takerua. Takeru jatkoi kilistelyä.

Yamato alkoi hengitää raskaammin, ja liikutella sormiaan hermostuneesti. Takeru jatkoi kilistelyä. Yamato alkoi sekoittaa tukkaansa. Lopulta hän lampsi pöydän luokse, nappasi Takerulta tämän lusikan, ja heitti sen tiskialtaaseen.

"Helvetti, Takeru! Nyt riittää!" Yamato huusi, ja jatkoi munakkaan tekemistä. "Mitä täällä tapahtuu?" Pojat käänsivät päänsä keittiön ovelle, jossa herra Ishida katsoi keittiön tapahtumia. "Hei isä. Ei mitään erityistä..." Yamato mutisi. Takeru oli taas alkanut tuijottaa tyhjää. Heidän isänsä katsoi poikaa hetken, jat totesi:

"Äitinne muuttaa Amerikkaan, vai?" Pojat hätkähtivät. "Miten...?" Takeru ihmetteli. "Olen isänne. Tottakai minä tajuan nyt jotain!" herra Ishida tokaisi ja istui tuolille Takerun viereen, ja silmäili tätä hetken. "Ja joudut muuttamaan tänne. Olenko oikeassa?"

Takerun leuka loksahti alas. "Siis olen." Keittiössä oli pieni hiljaisuus. "No, sinulle pitää löytää jonkinlainen oma huone, vai mitä?" herra Ishida tokaisi. "No, onhan meillä se komero..." Yamato puuttui puheeseen. "En minä komeroon muuta!" Takeru huudahti. "Se on tilava, ja siellä on oma ikkuna, joka muuten ylettyy lattiaan asti", Yamato selitti ja kohotti kulmiaan. "Pidämme sitä varastona vaan, koska emme tarvitse sitä." "Mutta entä sitten, kun muutan sinne?" Takeru kysyi. Yamato ja hänen isänsä katsoivat toisiaan. "No, talon kellarissa on varastotilamme, jota emme ole käyttäneet..." herra Ishida totei. "Loistavaa!" Takeru huudahti.

***

"VARO!!!" Takeru huusi Taichille, joka oli alkanut pakata joitakin pikkuesinetiä pahvilaatikkoihin. "Mitä?" Taichi ihmetteli. "Tätä!" Takeru huusi, ja otti hyllyltä pienen pokaalin tapaisen, joka oli ollut putoamaisillaan. "Mikä ihme tuo on?" Koshiro vuorostaan ihmetteli. "Se on junnu-sarjan koripallon ensimmäinen palkinto! Meidän koulu voitti, ja jokainen joukkueesta sai tämmöisen!" Takeru selitti ja halasi pokaalia suojelevasti. "Ikävä tuhota ilosi pätkä, mutta tuo on kakkospalkinto", Yamato tokaisi. "Mitä?!" Takeru huudahti.

"Särjit pojan sydämen", Daisuke tuhahti. "Mitä? Se on tehtäväni", Yamato totesi. "Mikä?" Ken kysyi. "Sydänten särkeminen!" Yamato virnisti. "Voi pojat..." Sora mutisi. "Mitä? Yamato on särkenyt minunkin sydämeni!" Taichi huudahti teatreellisesti ja hyppäsi Yamaton syliin, antaen tämän poskelle ison ja märän suukon.

"Yäk! Älä kuolaa poskelleni!" Yamato huudahti ja pudotti Taichin lattialle. "Älä jätä minua rakas!" Taichin kiljahti, kuin paraskin saippis sarjan naistähti. "Anteeksi, mutta et ansaitse minua!" Yamato tokaisi ja lampsi muka vihaisena Koshiron luo, ja tarttui häneen. "Hän on minun arvoiseni!" Yamato sanoi, Taichin kiemurrelessa naurusta lattialla. "Mitämitämitämitä?!" Koshiro ihmetteli.

Kaikki nauroivat Koshiron ilmeelle. Äkkiä ovi aukesi, ja Yamaton ja Takerun äiti astui sisään. "Tietääkseni, teidän piti pakata, ei pelleillä", hän huokaisi. "Sitähän me tehdään, äiti!" Takeru tokaisi, ja tarttui Koshiron jalkoihin, kun Yamato tarttui hänen käsiinsä. Taichi avasi suuren pahvillatikon, ja pojat tunkivat Koshiron sinne. "Me nimittäin pakataan Koshiro!" Yamato totesi. "En tiennytkään, että Koshiro kuuluu Takerun tavaroihin", heidän äitinsä naurahti. "Joo. Se on uusi tavara! Auttaa minua laskuissa!"

***

"No, se on huone..." Jyou aloitti. "... joka on täynnä pahvilaatikoita, ja tyhjiä hyllyjä, sekä siellä on yksi sänky", Ken lopetti. "No, voihan sen aina järjestellä", Iori totesi. "Jep. Mutta ensin se pitää maalata!" Yamato tokaisi. "Totta. Tuo likaisen ruskea ei oikein ole minun värini..." Takeru totesi. "Mennään vaikka huomenna katsomaan, löytyisikö jotain hyvää väriä", Hikari hedotti. "Ja sinähän ET tule mukaan!" Taichi tokaisi. "Miksen?" "Koska saattaisit ehdottaa jotain pinkkiä, tai vastaava!" Takeru sanoi ja värähti kauhusta. "Ja sinä, tai sinäkään et tule mukaan!" Takeru sanoi vielä ja osoitti Kyoa ja Soraa. "Niin! Tämä on miesten hommaa!" Yamato selitti. "Mutta miksi sitten sinä saat tulla mukaan?" Kyo kysäisi.

Yamato meni hiljaiseksi. "Okei. Vain minä ja Takeru menemme! Nyt ulos! Ulos!" Yamato huusi ja työnsi muut lapset ulos.

***

"Tuo on hyvä väri!" Yamato tokaisi ja osoitti tummaaviolettia. Takeru pudisti päätään, ja esitti oksentavansa. "Hyvä on... Entä tuo!" Tällä kertaa Yamato näytti jään sinistä. "Ei", Takeru totesi ja jatkoi kävelemistä. "Nooo... Tuo sitten!" Yamato pyysi ja näytti Takerulle vihreää. "Ei!" Takeru huudahti. "Entinen huoneeni nimittäin oli vaaleanvihreä, joten ei kiitos!" hän jatkoi. "Vihreä vai? Siitä tuleekin mieleeni yksi laulu... Saku sammakko kosiomatkallaan..." Yamato alkoi rallattaa. "Tunge maalitörppö suuhusi!" Takeru ärähti.

Parin maalihyllyn, värikartan, ja melkein pystyynnukahtamisen jälkeen, Yamato vetäisi harkitsemattomasti hillityn punaisen hyllystä ja valahti polvilleen ja rukoili: "Kiltti! Sano, että se on tämä!" Takeru nappasi värin ja katsoi sitä. "Hei! Tämähän on hyvä! Se otetaan!" hän tokaisi. Yamaton leuka loksahti. "Mitä? Vain puoliksi. Seinän yläpuoli maalataan valkoiseksi", Takeru selitti, ja veti Yamaton pois lattialta.

***

"ÄLÄ VIITSI, YAMATO!!!" Takeru ärähti. Yamato veti katseensa pois seinästä, johon hän siveli punaista maalia pienellä taidepensselillä, hyvin pikkutarkasti

"Mitä?" hän ihmetteli. Takeru pyöräytti silmiään ja nappasi taidepensselin veljensä kädestä, ja vaihtoi sen samanlaiseen mitä hänellä oli. "Tällä maalataan seiniä!" hän tokaisi. "Pah! Täällä ei arvosteta taidetta!" Yamato huudahti, ja upotti uuden pensselinsä maalitörppöön. Arvaamatta, hän roiskaisi maailia veljensä päälle.

"Hei!" Takeru roiskaisi toisen päälle myös maalia. "Mitäs sinun hiuksesi tuosta pitävät?" hän kysyi. "En tiedä hiuksistani, mutta seinän yläpuoli ei ainakaan pidä siitä!" Yamato vastasi ja osoitti punaisia läiskiä valkoisella pinnalla. "Voi ei!!!" Takeru kiljaisi. Yamato tutkaili läiskiä hieman tarkemmin, ja totesi: "Voisin ehkä tehdä jotain..." "Mitämitämitä?!!" "Anna minulle taidepensselini takaisin", Yamato napautti. Takeru epäröi hetken, mutta luovutti pensselin takaisin haltialleen. "Mitä sinä aiot?" hän kysyi. "Sanon vaan, tästä tulee piiiiitkä päivä!" Yamato vastasi, ja alkoi työstää seinää.

***

Pian sen jälkeen

Takeru nojasi hieman eteenpäin istuallaan, ja hörppi välillä Fantaansa. "No, voin vain sanoa: Hyvää työtä, veliseni!" hän totesi, ja katseli huoneensa seiniä. "No, ei hassummin itseltäsikään", Yamato tokaisi lattian tasolta. Oli pitkä hiljaisuus.

"Onko minulla yhä maalia hiuksissa..?" Yamato kysyi varoen. "Jep", Takeru vastasi. "No, hyvää työtä me silti teimme", Yamato sanoi. "Jep, jep, jep", nuorempi blondi yhtyi. Huoneen seinät olivat todellakin hyvin maalatut.

Valkoinen yläosa antoi punaiselle hienon säväyksen, mutta kaiken lisäksi: punainen alaosa oli pantu näyttämään liekeiltä. Liekit lainehtivat koko huoneen poikki, ja yhtäkään suhrua ei näkynyt.

Takeru virnisti. "Minun huoneni seinät ovat siistimmät, kuin sinun..." Takeru rallatti. "Tukehdu limsaasi", Yamato töksäytti. "Okei!" Takeru tokaisi, ja alkoi juoda Fantaansa yhdellä kulauksella. Kun hän oli juonut, hän alkoi yskiä, ja kaatui muka tukehtuneena maahan.

"Ah, suloista kuolemaa!" hän huudahti teatreellisesti. Yamato taputti käsiään hyväksyvästi. "Bravo..." Takeru ponnahti ylös. "Huomenna pitää järjestellä tavarat, ja sinäkin tiedät sen!" Takeru huudahti. "Tiedän, tiedän. Mutta onneksi tämä on viimeinen yö sinun kanssasi samassa huoneessa!" Yamato naurahti. "Ja Ken muuten tulee meille, heti seuraavana päivänä." "Minä kutsun Taichin huomenna avuksi." "Sopii." "Kättä päälle." Yamato ja Takeru tekivät yläviitosen ja lampsivat olohuoneeseen, ja valtasivat sohvan.

Heidän isänsä tuli väsyneen näköisenä olohuoneeseen. "Pojat... Emmekö voisi sopia jotain aikataulua, tai jotain?" "Ei", pojat vastasivat yhdestä suusta. "Äitinne käski muistuttaa, että tulette huomenna lentokentälle", heidän isänsä muistutti. "Joo", pojat vastasivat jälleen yhdestä suusta. "Se on sitten taas ilta minulle ilman tv:eetä..."

***

Lentokentällä oli samanlaista, kuin siellä nyt yleensä oli. Lentokoneet nousivat lentoon aina jossain välissä, ihmiset tungeksivat hallissa, lippujen osto tuntui mahdottomalta, siinä tungoksessa.

Lento 34-H Amerikkaan lähtee kahdenkymmenen minuutin kuluttua, matkustajia pyydetään nousemaan koneeseen.

"Se on minun lentoni. yrittäkää te pärjäillä, pojat", Takerun ja Yamaton äiti tokaisi, ja halasi molempia poikiaan. "Sinua tulee ikävä, äiti", Takeru vakuutti, pidätellen itkuaan. "Joo. Tosi ikävä", Yamato totesi, ja yritti kaikin tavoin pidätellä kyyneleitä.

"No! Älkää viitsikö olla noin pidättyväisiä! Itkekää vain jos huvittaa!" heidän äitinsä naurahti ja päästi irti molemmistä pojistaan. Hän kääntyi Takeruun päin. "Jos vain pystyisit tulemaan mukaan, mutta tämä on meille molemmille parasta. Sinulta jäisivät kaverit tänne, ja... Tulee vain ikävä", hän sanoi ja halasi Takerua vielä yhden kerran, ja antoi tälle suukon poskelle.

Sitten hän kääntyi Yamatoon päin. "Tiedän, että emme ole muutenkaan tavanneet kovinkaan usein tänä aikana, mutta lupaan ainakin kirjoittaa teille aina välillä", hän vakuutti. Yamato seisoi siinä ja sanoi: "Onnea matkaan." Hänen äitinsä halasi häntä ja antoi myös suukon poskelle. Yamato alkoi olla murtumispisteessä.

Heidän äitinsä kääntyi herra Ishidaan päin ja nyökkäsi ja totesi: "Pidä heistä huolta." "Varmasti", herra Ishida sanoi.

Lento 34-H Amerikkaan lähtee kymmenen minuutin kuluttua. Matkustajia pyydetään nousemaan koneeseen.

"Näkemiin." Niin heidän äitinsä käveli terminaalin (onko se se?) ja huiskutti kättään vielä kerran. Sitten hän oli poissa. Yamato murtui ja alkoi pillittää isänsä olkaa vasten. "Yamato?" herra Ishida kysyi oudoksuen. Kohta Takeru alkoi itkeä isänsä toiseen olkaan. "Okei!" Lähdetään, nyt, ennenkuin hukutatte tämän paikan", heidän isänsä tokaisi.

***

"Oliko se rankkaa?" Taichi kysyi työntäessään hyllyä seinään kiinni. "Arvaa vaan! Yamato rupesi pillittäämään, heti kun äiti oli poissa näkyvistä!" Takeru naurahti ja laski petivaatteensa sängylleen. "Itkit tasan yhtä paljon!" Yamato huudahti. "Minulla oli oikeus siihen!" "Ja minullako ei?!" "Sinä et asunut hänen kanssaan!" Takeru napautti.

"Älkää viitsikö! Tehän riitelette itkemisestäkin!" Taichi tuhahti, ja alkoi raahata säkkituolia nurkkaan. "Pah!" Yamato tiuskaisi ja asetteli joitakin sähköjohtoja lampussa. äkkiä hän kaatui pieniltä tikkailta ja kiljahti: "Auts!"

"Sattuiko paljonkin?" Takeru kysyi. "Sormi kärähti! En voi enää näppäillä bassoani!" Yamato parkui. "Siitä puheenollen: missä hiivatissa rumpuni ovat?!" nuorempi veljistä kysäisi. "Tulossa, sööööööör!!!" Taichi huudahti, ja raahasi perässään ovesta sisään kaksi isoa laatikkoa. "Nyt ei ole ehkä paras hetki mainita, mutta en tiedä mitään sähköhommista, eikä tiedä isäkään..." Yamato selitti surkeana.

"No voi yhden kerran- ! Miten me nyt saadan yksi kirottu lamppu asennettua?!" Takeru kirosi. "Ehkä me emme pysty, mutta tiedän erään, joka pystyy..." Taichi sanoi viekkaasti ja kiskaisi kännykkänsä pois taskustaan. "Kännykkä...?" Yamato ihmetteli. "Ei. Toope", brunette vastasi vihaisena, ja painoi pikavalinta kolmosta.

"Vastaavastaavastaavastaavastaavasta... Jes! Vastasit! Joo, Koshiro, tarvittaisiin vähän apua. Yamaton kämpällä, tule sinne!"

Taichi sulki puhelimen ja katsoi kavereitaan. "No, olenko nero, vai olenko kenties nero?"

***

"En yhäkään usko, että kutsuit minut! Yhden lampun takia!" Koshiro valitti. "Niin, ja parin pistorasian..." Takeru lisäsi. Koshiro tuhahti, pani lampun paikoilleen, ja kapusi alas tikkailta. "Nyt se on kunnossa. Okei! Missä ne pistorasiat ovat?" Koshiro tokaisi, Yamaton johdattaessa hänet yhteen nurkkaan.

*PIRR* *PIRR*

"Minä vastaan", Takeru tokaisi ja juoksi käytävään. Hän nosti luurin ja vastasi:

"Takeru Takaichi."

"Hei Takeru! Daisuke tässä!" "Ja minä!" "Ja Ken..."

"Ai hei. No, mitä asiaa?" Takeru kysyi ja istuutui pöydälle.

"Nooo... Yksi: Sinun pitää alkaa sanoa puhelimeen, että sukunimiesi on Ishida, muuten kaikki luulevat soittaneensa väärään numeroon. Ja kaksi: Pääsenkö Kenin mukana teille?"

"Yksi: Yritän pitää mielessä. Ja kaksi: Ei. Et pääse", Takeru vastasi rauhallisesti.

"Älä viitsi!" "Ja kun viitsin. Taichikin on täällä, ja... Heeetkinen... Odottakaa siinä", Takeru pyysi, jätti puhelimen roukkumaan pöydän yli, ja juoksi takaisin huoneeseensa. "Yamato? Kun kerran Koshiro on täällä, niin eikö minullakin voisi olla huomenna..." hän aloitti.

"Ei. Daisuke ei pääse tänne huomenna", Yamato vastasi. "Miksei?!" "Yksi: Taichi kutsui Koshiron. Kaksi: Hätätilanne vaati kutsumaan Koshiron. Ja kolme: Voisin hyvinkin tappaa ystäväsi, tai hän tappaisi minut. Meillä on nimittäin älytön halu tehdä toisillemme niin", Yamato selitti. "Kyläilystä puheenollen, voisinko..." Taichi aloitti.

"Ei! Et pääse meille yöksi!" Takeru vastasi, ja häipyi huoneesta ovet paukkuen takaisin puhelimeen. Puhelimen lähelle päästyään, hän kuuli ääniä siitä.

"Uskon, että hän ei taida tulla takaisin." "Voi olla, Ken. Yamato varmaan kuristi hänet, kun kysyi! Emme nimittäin ole kovin hyvissä väleissä." "IHANKO totta?! En tiennytkään!" "Turpa kiinni, Ken."

Takeru otti luurin hitaasti käteensä.

"Hei C-mon! Etkö tajua mitään huumorista?!" "Joo! Ja Minun jalkapallotaitiojeni morkkaaminenko on huumoria?!" "Se oli IRONIAA!" "Haloo...?" Takeru kysyi puhelimeen.

Takeru kuuli säikähtäneen kiljaisun, ja huudon: "Daisuke! Pois sylistäni!" Siitä pystyi päättelemään hyvin mitä tapahtui... "Huonoja uutisia, Daisuke. Et pääse", Takeru totesi synkästi.

"Doh!" "Wuhuu!"

Ei ollut epäilystäkään, kumman kommentti kumpikin oli... Daisukesta oli tullut Simpson friikki... "No, nyt minä jätän teidät riitelemään sinne, ja suljen puhelimen. Ken, tule koulun jälkeen meidän kerrostalon luo. Tulen itse niin nopeasti, kuin pystyyn. Sitten voit antaa minulle köniin."

"Ai vasta sisällä?" "Jep. Ja Daisuke, älä virnuile puhelimen toisessa päässä..." "Blääh, sinulle!" "Niin minäkin sinua Dai-kulta!" "Woah! Hieman hitaammin pojat! Eihän aleta harrastaa puhelinseksiä!" "Tosi hauskaa, Ken. Samat terveiset sinulle, Kepsa!" "'Älä kutsu minua sillä nimellä." "Kutsun, jos huvittaa. Heippa!" Takeru huikkasi ja sulki puhelimen.

"NIIN MINÄKIN SINUA DAI-KULTA?! TIESIN, ETTÄ OLETTE LÄHEISIÄ, MUTTA ETTÄ NIIN LÄHEISIÄ?! KUULITKO YAMATO?! DAI-KULTA! KUOLEN NAURUUN!" "Hyvin hauskaa Taichi!" Takeru huudahti.

***

Koko paikka oli hiljainen. Ei ristinsielua. Äkkiä, ovi heilahti auki, ja Ken ja Takeru ryntäsivät kuistiin. "Jätä vaan kengät miten vaan!" Takeru tokaisi ja potki kenkänsä ympäri kuistia. Ken kohautti olkiaan, ja seurasi esimerkkiä.

"No niin... Mitäs tehtäisiin?" Ken kysyi. Takerun kasvoille levisi virnistys. "Arvaa kaksi kertaa..." hän naurahti.

***

"Onko todellakin aivan pakko penkoa veljesi huonetta?" Ken kysyi kaivellessaan lipastonlaatikoita. "Tietysti! En ole tehnyt sitä vielä täällä oloni aikana! Ja onhan se joskus tehtävä!" Takeru tokaisi, ja tutki sängyn alustaa. Takeru pisti päänsä esiin sängyn alta, ja liu'utti itsensä pois sen alta. "Äääh! Tutkitaan vaikka hieman levyhyllyä", hän totesi.

Molemmat pojat juoksivat levyhyllylle, ja alkoivat tutkia levyhyllyä. Ken, koska oli pitempi, tutki ihan ylhäältä. "Ei mitään erikoitsta... HIM, The Rasmus, Eminem, Offspring?" Ken ihmetteli. "Joo... Yamaton uusi villitys... Taichin ei olisi pitänyt ostaa sitä hänelle..." Takeru mutisi. "Okei... Marilyn Manson?! Se on minun levy! Täällä se on ollut!" Takeru huudahti ja vetäisi levyn pois hyllystä. "Jatketaan... HIM:iä taas... Kwan... Anssi Kela... AHA!!!" Takeru huusi ja vetäisi levyn taas hyllystä.

"Mitä? Löysitkö jotain huumeita levyn kannesta?" Ken vitsaili. "Vielä parempaa!" Takeru virnisti, ja näytti kaverilleen levyä. "Woah!" Ken tokaisi. "Niinpä! Kiinnostaako kunnella?" Takeru virnisti. Ken virnisti takaisin. "Mikä ettei", hän totesi.

***

Yamato avasi oven ja katsoi kuistinlattiaa. "No, ainakin Takeru ja Ken ovat saapuneet..." hän mutisi itsekseen, ja asetteli kengät oikein, samalla asetellen omansa. Äkkiä, hän kuuli jotain. Jotain hyvin tuttua...

"Voi ei", hän kuiskasi, ja lampsi huonettaan kohti, josta kuului musiikkia, hyvinkin kovaa. Yamato avasi oven, ja huusi: "Takeru! Mitä hel -?!" Ennen kuin Yamato ehti lopettaa Ken ja Takeru hyppäsivät hänen niskaansa huutaen:

"LENTOON!!!"

Yamato löysi itsensä lattiaalta, kaksi kikattavaa poikaa selkänsä päällä. "Okei, okei! Pois päältäni!" Yamato huusi, ja työnsi pojat pois selästään. "Miksi noin myrtsi? Eikö se ole hyvä, että me olemme samalla musiikkitaajudella?" Ken nauroi kippurassa. "Niin just!" Takeru yhtyi ja alkoi myös nauraa.

"Tiedoksi vaan, kuuntelen Gimmeliä, ainoastaan, ja vain, koska sitä on mukava laulaa!" Yamato tiuskaisi. "Joo, varmasti!" pojat huudahtivat. "Okei! Sain sen Soralta! En tiedä, mitä hänellä on minua vastaan!" Yamato selitti. "Joo, joo. Uskotaan! Mutta, meillä on nälkä. Tee safkaa", Takeru tokaisi. "Enkö minä täällä muuhun kelpaa!" Yamato tuhahti.

***

"No, aioetteko te tapella?" Yamato kysyi, katsellessaan pizzaa, joka oli uunissa. Takeru ja Ken vilkaisivat toisiaan. "Ei. Ei aiota. Kerrotaan vaan Daisukelle, että voitin Kenin..." Takeru selitti. "Anteeks vaan, mutta minä kyllä voittaisin sinut!" Ken tokaisi. "Ai täh?!" Takeru huudahti. "Ihmiset! Ihmiset! Sanokaa vaan, että luovutitte!" Yamato huusi ja otti pizzan uunista.

"Katsokaas, Daisuke ei ole kovin fiksu. Tuskin hän tajua, että valehtelette!" Yamato naurahti ja alkoi paloitella pizzaa. Äkkiä, ovikello soi. "Minä voin mennä", Yamato totesi. "Mistä vetoa, että siellä on Daisuke?" Takeru kysäisi. "Jos on, saat viikoksi The Rasmuksen käyttöösi!" Yamato naurahti. "Sovittu!" Takeru sanoi ja he paiskasivat käsiään.

Yamato avasi oven. "Hei Yama!" Daisuke huudahti, ja potki kengät ympäri kuistia. "Hei... Daisuke..." Yamato mutisi. "Mitä?" Daisuke kysyi. Takeru kulki Yamaton takaa, tämän huonetta kohti. "Menen vain lunastamaan voittoni..." hän totesi.

"Miksi sinä tulit?!" Yamato ihmetteli. "No, vain varmistamaan, että ne kaksi tappelevat." Daisuke haisteli ilmaa. "Ja juuri oikeaan aikaan! Olet tehnyt pizzaa! Ken! Mitä pizzaa se on?" Daisuke kysyi, ja käveli kohti keittiötä. "No, vaikea sanoa! Kaikenlaista!" Ken naurahti. Yamato huokaisi syvään, ja sulki oven. Mutta, äkkiä, siihen koputettiin taas.

"No voi. Kukahan se voisi olla?" Takeru mietti, ja virnisti. Yamato pyöräytti silmiään, pani käden silmiensä eteen, ja avasi oven hitaasti. "Hei, Yamato!" Taichi tervehti, ja potki kengät ympäri kuistia. "Taichi! Mitä sinä täällä teet?!" Yamato huusi. "Nooo... Tulin pitämään sinulle seuraa, kun Takerulla on täällä muuten ylivoima, ja aavistin, että eräs toinenkin tulisi, tosin lupaa kysymättä..." Taichi totesi. Daisuke pisti päänsä esiin keittiöstä. "Hei Taichi! Yamato on tehnyt pizzaa!" hän naurahti, ja vilahti takaisin keittöön. "Hienoa!" Minulla onkin nälkä! Toin myös pelejä!" Taichi tokaisi ja meni myös keittiöön.

Yamato huokaisi, ja painoi päänsä kohti lattiaa. "No, älä viitsi! Pahemmin ei voisi enää -" Takeru aloitti, mutta hänet keskeytti ovikellon pirinä. Yamato mulkaisi häntä. "Pahemminko? Siis, PAHEMMINKO?!!" Yamato huusi, ja avasi oveen.

"Hei, te kaksi! Tulin vain käymään", Sora totesi. "Sori. Meillä on täällä jo liikaa väkeä. Tämä on poikien ilta", Yamato mutisi, ja sulki oven, Soran nenän edestä. "Hei!" Sora kiljahti. "Luovuta, Sora! Hän on pahalla päällä!" Takeru nauroi. "Non niin, hiito vie olenkin!" Yamato murahti.

***

"KUOLEEEE!!!" Daisuke huusi, ja naputteli pleikkarin ohjainta, niin kovaa kuin pystyi. "Samat terveiset sinullekin!" Takeru tokaisi, ja naputteli omaa ohjainta. "Neuvo: Älä koskaan anna Takerulle Tekken 3 käteen... Saati sitten Daisukelle!" Ken tokaisi.

Takerun hahmo potkaisi Daisuken hahmoa, ja ruutuun ilmestyi K.O teksti. "Wuhuu!!! Kuka on paras? Kuka on paras?" Takeru kysyi, ja tökki Daisukea olkapäähän. "Tiedätkö, tuo on tosi ärsyttävää..." Daisuke mutisi. "Oi, et tiedä, millainen hän on ärsyttävimmillään..." Yamato totesi sohvan päältä. "Tiedätkö muuten... olet ihan jonkinlaisen kuolleen kalan näköinen tuossa asennossa", Taichi tokaisi.

Yamato mulkaisi häntä pahasti. "Sori, sori!" Taichi kiljaisi, kun Yamato alkoi kuristaa tätä. Ken, Daisuke ja Takeru räpyttelivät silmiään kysyvästi. "Mikä ihmeen viha/rakkaus suhde teillä on meneillään?" Takeru kysyi. "Kysymys toisin päin sinulle ja Daisukelle!" Yamato napautti. "Mitä?! Sinä ja Daisuke!!! Minä luulin, että me olimme jotain erityistä!" Ken huudahti, muka loukkaantuneena. "Älä viitsi..." Takeru mutis, ja haukkasi pizzapalaansa. "Millonkas te muuten tappelette?" Daisuke kysäisi. "Me tehtiin se jo." "Täh?! Missä välissä!" Daisuke huudahti. "Ennen, kuin sinä sait itse köniisi Takerulta", Ken tuhahti. "Hei! Se oli peliä!" "Niin, mutta tappelumuotoa ei määritelty", Takeru puolustautui. "Ette vain uskalla!" "Niin, koska ei olla yhtä lapsellisia kuin eräät!" Ken vastasi. "Ketkä, eräät??!!" "SINÄ!!!" Ken ja Takeru huudahtivat yhdestä suusta.

***

"Daisuke on nukahtanut sohvalle", Takeru ilmoitti veljelleen, joka puuhaili tapansa mukaan keittiössä. "Hienoa! Entä Taichi ja Ken?" Yamato kysyi. "Pelaavat, kuin narkomaanit", Takeru vastasi. "Loistavaa. Joudumme käyttämään kovia keinoja..." "Tarkoitatko...?" Takeru kysyi. "Jep. Sinä kannat Daisuken ulos, minä vedän töpselin seinästä." "Sinä saat aina vetää töpselin seinästä!" Takeru valitti. "Aina? Tämä on vasta eka kerta!" Takeru meni hiljaiseksi.

"Hällä väliä. Teen sen silti", Takeru totesi ja juoksi olohuoneeseen. Yamato lähti hänen peräänsä.

***

Aamulla

"Päätä särkee..." Takeru mutisi, pää käsien suojassa. "Sanos muuta..." Yamato yhtyi, ja hörppäsi kahviaan. Takeru kohotti päänsä, ja kysyi: "Auttaako tuo päänsärkyyn?" "Ei. Itseasiassa pahentaa sitä, mutta ainakin se herättää..." Yamato vastasi. Herra Ishida käveli keittiön ohi aamulehti kädessään. "Mitä te täällä vielä teette? Teillähän on koulua?" Kuin salamaniskusta kummatkin pojat pomppasivat pöydänäärestä, syöksyivät huoneisiinsa, tulivat kohta vaatteet päällä ja reput mukana ulos ja syöksyivät kuistiin, pistivät kengät jalkaansa, ja ovesta ulos, paukauttaen sen kiinni perässään.

***

Yamato tallusteli kotiaan kohti, väsyneen näköisenä. Vanha kunnon kerrostalo näkyi jo. Taichi pälätti hänen vieressään, vaikka mistä. Yamato tunsi kuinka ärsytys nousi hänen päähänsä.

"... ja minä sanoin vain koutsille, että jos nämä ovat haisevat sukat, mitkä sinulla sitten on?'" Taichi alkoi nauraa omalle jutulleen, ja Yamaton aivoissa alkoi pamahdella. Hän läpsäisi Taichia takaraivoon nopeasti.

"Au! Mistä hyvästä tuo oli?!" Taichi ihmetteli. "Älä pälätä... Minulla on migreeni, ja päänsärky!" Yamato huudahti. Taichi kohotti toisen kulmansa. "Eivätkö ne ole sama asia...?" hän kysyi. Yamato katsoi tätä, kuin voisi murhata tämän minä hetkenä hyvänsä.

Taichi räpsytti silmiään hetken. "Okei... Eivät sitten ole... No, taidat kuitenkin saada molempia kaksinverroin", taichi sanoi, ja osoitti heidän talonsasuuntaan. Horisontista lähestyi juoksien hahmo, jonka päässä oleva hattu muistutti erehdyttävästi lampunvarjostinta...

"Löysinhän minä sinut! Olen odottanut rappukäytävässä, että sinä tai isä tulisitte kotiin, kun avaimeni jäivät sisälle, ja ovi on lukossa!" Takeru huusi, ja pysähtyi heidän kohdalleen, ja hengitti syvään. "Ette usko miten hengästynyt olen! Koko matka juost -! Ai hei Taichi", hän sanoi huomattuaan bruneten. "Niin, ja sitten isäkin on myöhään töissä, ja sinulla oli koulua kol -!" Takeru lopetti ja siirsi katseensa nopeasti takaisin Taichiin.

"TAICHI??!!!" Takeru katsoi veljeään kysyvästi. Hänen leukansa loksahti ja hän henkäisi, aivan kuin saippuasarjoissa oli tapana tehdä, kun kuultiin jotain järkyttävää.

"Me sovimme, ettei vieraita tänään! Rikoit sääntöjä!" Takeru huusi. Yamato pyöräytti silmiään, ja Taichi teki saman perässä. "Älä viitsi. Takeru, tämän kerran...?" Taichi mankui ja käytti koiranpentu ilmettään. Takeru katsoi häntä melkein samanlaisella ilmeellä.

"Älä pakota minua tähän..." hän pyysi. Taichi yritti jo vääntää itkua. "Okei, okei, okei! Pääset, ja vain koska olet minunkin parhaita kamujani!" Takeru antautui. Nyt oli Yamaton vuoro henkäistä. "Oletko liittoutunut veljeni kanssa?!" hän kysyi. "No, tiedäthän, silloin vanhoina aikoina..." Taichi aloitti. "Ei! Ei enää kertomuksia!" Yamato metelöi, ja kaivoi avaimensa esiin, ja antoi ne Takerulle.

"Siinä on!" hän huudahti. "Thanks!" Takeru kiitti, ja juoksi takaisin kohti heidän kotiaan.

Taichi ja Yamato jäivät hölmistyneinä katsomaan hänen peräänsä. "Hänellä on hyvä kunto, sen vaan sanon..." Yamato mutisi. "Voin juosta kiinni. Haluatko reppuselkään?" Taichi kysyi. "Sinulla on jo reppu!" Yamato muistutti. "Sinä otat sen selkääsi, ja kyllä minä jaksan!" Taichi vakuutti.

Niinpä Yamato otti heidän molempien reput selkäänsä ja kipusi sitten Taichin selkään.

"Hoplaa, Salama!" Yamato huudahti. "Heko, heko!" Taichi naurahti ja lähti juoksemaan Takerua kiinni.

***

Yamato sai todellakin kauhukseen huomata, kuinka hyviä kavereita Taichi ja Takeru olivat. Heti kun he olivat tulleet heidän kotiinsa, olivat nuo kaksi alkaneet paukuttaa Takerun rumpuja ja kuunnella Offspringiä täysillä.

Yamato huokaisi syvään, ja avasi Takerun huoneen oven. Rumpujen paukutus tuntui räjäyttävän hänen tärykalvonsa, mutta pakko hänen oli saada siihen loppu.

Taichi paukutti viimeisen rytmin ja Takeru tpautti käsiään. "Aika hyvin!" hän tokaisi. "Mitä?!" Taichi huusi. "Sanoin, että aika hyvin!!!" Takeru vastasi. "Sori, mutta kuulossani on jotain vikaa!" Taichi huudahti. Takeru pyöräytti silmiään turhautuneena. "Teet tuon joka soittosi jälkeen!" hän ärähti. Taichi virnisti veitikkamaisesti.

"Eikö se muka ole hauskaa?" "Ei ole, jos minulta kysytään..." Yamato mutisi. "Ai, sinä, Thelma", Takeru totesi huomattuaan veljensä. "Tottakai Louise!" Yamato virnisti. "Häh?" Taichi ihmetteli. "Älä kysy!" molemmat blondit huudahtivat. "Okei... Onkos Thelma tehnyt jo sapuskan?" Taichi kysyi. "Jep. Makaronilaatikko on valmis."

Yamaton sanojen jälkeen molemmat pojat pomppasivat ylös ja pinkaisivat keittiöön. "Ja jättäkää minullekin!" Yamato huikkasi ja lähti kahden täystuholaisen perään.

***

"Taivuta!" Takeru huomautti, ja Taichi teki työtä käskettyä. Yamato tyrskähteli tiskatessaan, katsoessaan samalla veljensä ja Taichin tanssia. "Miksi te edes teette tuota?" hän kysyi yrittäen pidätellä nauruaan. Taichi käänsi katseensa Yamatoon Takerusta ja sanoi:

"Minun täytyy harjoitella siihen näytelmään, muistatko?" Yamato nyökkäsi ja alkoi nauraa. "Sinun ilmeesi oli näkemisen arvoinen, kun kuulit, että sinun pitää valsittaa Soraa!" Yamato hekotti ja nojasi jääkappiin, ettei kaatuisi naurustaan. Takeru mulkaisi veljeään. "Sinua ei varamsti naurattaisi yhtä paljon, jos olisit itse Taichin asemassa!" "Näetkö? Pikku blondi ymmärtää minua!" Taichi mankui ja pyöräytti Takerun ympäri. Yamato virnuili laittaessaan lasin kaappiin.

"Niin. Puupäät nimittäin ymmärtävät yleensäkin toisiaan..." Yamato mutisi. Molemmat pojat näyttivät hänelle kieltään. "Veljesi on aika ärsyttävä, tiedätkö?" Taichi kysyi Takerulta. "Taichi, asun hänen kanssaan! Miten en muka tietäisi?" Takeru naurahti.

*PIRR* *PIRR*

"Minä vastaan!" Yamato tokaisi, ja jätti kaksi poikaa tanssimaan.

"Yamato Ishida", Yamato vastasi puhelimeen. Puhelimesta kuului rouva Yagamin vihainen ääni.

"Yamato! Sano Taichille, että hänen olisi pitänyt olla täällä jo tunti sitten, ja että hän tulee heti kotiin! muuten hän ei pääse ulos viikkoon!"

"Sel -"

*KLIK*

"- vä." Yamato sulki puhelimen ja huusi: "TAICHI!!! ÄITISI SOITTI, JA HÄN KUULOSTI VIHAISELTA!!!" Keittiöstä kuului "hitto" ja tömähdys, mistä saattoi päätellä Taichin päästäneen Takerun irti juuri taivutus kohdassa. Taichi syöksyi eteiseen, laittoi kengät jalkaansa, otti reppunsa, takkinsa, huikkasi "Nähdään huomenna koulussa" ja vilahti ulos ovesta.

Takeru tallusti kuistiin ja kysyi: "Mitä äsken tapahtui?" Yamato virnisti. "Kaikenlaista..."

***

Seuraavana päivänä Takeru käveli kotiin, potkien kiviä matkan varrella. Päivä oli ollut mitä kamalin. Ensiksi, hän ei ollut muistanut eilisen melskeen takia tehdä äidinkielenläksyjä, sitten hän oli saanut toissapäiväisestä matikankokeesta kutosen, ja kaiken huipuksi, hän oli saanut mustansilmän yhdeltä kiusaajistaan. Asiat eivät voisi mennä enää huonommin!

Vai voisivatko?

"Takeru!" Kalastajahattuinen poika kääntyi kannoillaan äänen suuntaan, niin että tuo kyseinen hattu tippui hänen päästään. "Ai hei, Taichi..." hän tervehti vaisusti, ja noukki hatun käsiinsä. "Jos haluat nähdä Yamaton, hänellä on bändi-treenit. Ja turha tulla odottamaan meidän kotiin!" Takeru virnisti.

Taichi hengitti hetken aikaa, ennen kuin sai suustaan: "En minä häntä etsikkään, vaan sinua!" Takeru räpytteli silmiään hämmästyksestä. "Minua? Minkä takia?" hän kysäisi. Taichin poskille kipusi pieni punastus. "Taichi? Onko sinulla kuumetta, olet ihan punainen", Takeru huolestui. "Ei! Kaikki on ihan o.k! Mutta mitäs sinun silmällesi on tapahtunut?" Taichi kysyi vuorostaan. "Yksi urpo kurmotti minut, riittääkö?" Takeru tenttasi. "Mutta takaisin asiaan, miksi sinä minua etsit?"

Taichi nielaisi, ja laskeskeli selvästi mielessään mitä tekisi. "Tuota... Takeru?" Taichi aloitti. "Niin?" Takeru vastasi. "Minä... halusin tavata sinut... koska... tuota..." Taichi epäröi. "No, mitä?" Takeru alkoi jo ärtyä. Taichi nielaisi uudestaan, ja hänen poskensa olivat aivan tulessa. "Taichi Yagami! Kerro nyt luojan tähden, mikä on niin tärkeää?!" Takeru ärähti.

"Takeru... minä..." "Asiaan Taichi!" Takeru huudahti. "Tuota... äh! Mitä minä kuvittelen tekeväni?!" Taichi tiuskaisi itselleen, ja kääntyi Takeruun päin. "Taichi..?" "Niin?" "tuo ilme sinun kasvoillasi on pelottava..." Takeru vinkaisi. Taichi huokaisi syvään, ja laski kolmeen, ennen kuin tarttui takerua vyötäisiltä, ja tarttui toisella kädellä tämän päähän.

"Taichi? Mitä hem -?!" Takeru aloitti, ennenkuin Taichi painoi huulensa Takerun omia vasten. Taichi suuteli Takerua. Takerun silmät revähtivät apposen auki, ja hänestä tuntui, kuin hän ei saisi henkeä. Tyrkäten Taichin pois kimpustaan, Takeru perääntyi taaksepäin.

"No, se ei sujunut näköjään kuten ajattelin..." Taichi mutisi nolona. "Joo... kai?" Takeru totesi ja perääntyi uuden askeleen. "Takeru, minä -!" "Nähdään huomenna, Taichi!" Takeru huikkasi, ja lähti juoksuun. "Hei, Takeru odota!" Taichi huuteli, mutta Takerulla ei ollut aikomustakaan pysähtyä.

***

Yamato tallusteli rapussa. Jalat painoivat, ja hän oli varma, että hänen kävelynsä näytti enemmän ameebalta, kuin heidän kitaristinsa.

'Liiankin tyypillinen päivä, vieläkin tyypillisemmät treenit, ja kotiin tulokin on varmasti MITÄ tyypillisin...'

Äkkiä Yamato kuuli matalaa hurinaa. Ihan kuin pölynimuri. Se tuntui kuuluvan heidän asunnostaan...

'Mitä hem -? Onko isä poikennut tavoistaan, ja alkanut siivota?'

Yamato käveli hitaasti heidän ovelleen, ja juuri kun hän oli avaamassa sitä, ovi aukesikin toiselta puolelta. Hänen isänsä ryntäsi ulos työsalkku mukanaan.

"Tiesitkö, että veljesi on siivoushullu? Äitinne seura ei tehnyt hänelle hyvää..." herra Ishida mutisi kävellessään rappuun. Yamato räpytteli silmiään. "Häh?" hän ihmetteli. Yamato avasi oven hitaasti. Ei vielä mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Yamato otti kenkänsä pois jaloistaan, ja takin pois päältään, ja jätti bassonsa eteiseen. Sitten hän kulki hitaasti olohuoneeseen. Yamaton silmät revähtivät.

Siinä oli hänen veljensä, huivi päässä, ja imuri kädessä, ja hänen vaaleanpunainen essunsa päällään. Yamato nojasi ovenpieleen. "Okei. Yksi: tuo on minun essuni! Ja kaksi: Mikä helvetti nyt on vikana?!" Takeru ei kuullut. Yamato pyöräytti silmiään, ja veti töpselin seinästä.

Takeru nosti katseensa lattiasta, ja katsoi Yamatoa. "Ai hei! Tässä vain hieman siivoilin..." "Jaa "hieman", vai? Minusta sinä olit kuin mikäkin pirttihirmu!" Yamato tokaisi. "No, miten vaan, mutta oliko sinulla tärkeämpääkin sanottavaa? Minulla on nimittäin töitä!" Takeru tiuskahti. "On. Yksi: Tuo on minun essu. Kaksi: Mikä on hätänä?" "Hätänä? Miten niin? Ei minulla mikään ole hätänä!" Takeru naurahti hermostuneesti.

'Voooi pojat!' Yamato mietti. 'Tämä kotiin tulo on KAIKKEA muuta kuin tavallinen...'

"Takeru, voi puhua minulle, olen veljesi..." sinisilmä totesi rauhallisesti. "ET! Eikun siis... EN! Eikun... Ähh!" Takeru murahti ja laittoi töpselin takaisin seinään. Yamato pyöritti silmiään, ja piti otsaansa.

'Voi pojan poikien pojat... Rakkaus ongelmia! Tämä ei todellakaan ole minun päiväni! Nooo... Hän on silti söpön näköinen tuossa essussa... Hei! Se on silti hitto vieköön MINUN essuni!'

"Ihan tosi Takeru... Onko se Hikari taas?" Takeru otti imurin pois päältä. "Ei... Mutta lähelle liippaa..." hän mutisi. "Lähelle liippaa? Miten niin lähelle liip -?!" Samassa Takeru pani imurin takaisin päälle. "Joku Hikarin kaveri?!" Yamato kysyi. "No, tavallaan..." "Okeei... sukulainen?" Takeru mutisi jotain epäselvää vastaukseksi.

'Mitä hem-? Hikarin sukulainen? Mitä helvettiä on tapahtunut?!'

"Okei... Takeru, kysyn tämän vain, ja ihan vain, varmuuden vuoksi. Poika vai tyttö?" Yamato kysyi. Takeru alkoi imuroida hieman nopeampaa. "Voi pojat, pojat, pojat, pojat... Siis poika?" Yamato varmisti. "Yhymmm", Takeru mutisi vaivautuneesti.

"Hetkinen! Hikarin sukulainen? Poika? VOI POJAT!!! SEHÄN MEINAA...'

"...TAICHI!!!" Yamato huusi. Samassa Takeru nosti sohvan sen reunasta ylös, ja alkoi imuroida sen alta. "Heiheihei! Reväytät vielä jotain!" Yamato säikähti, ja tarttui sohvaan. Takeru päästi irti, ja sohva lämähti takaisin lattiaan.

"Siis..? Taichi?!" Yamato huusi. Takeru painoi imurin pois päältä, ja otti pälyhuiskan käteensä, ja alkoi pölyttää paikkoja. "Siis... MITEN?!" Yamato ihmetteli. "En tiedä! Hän vain... no... suuteli minua..." Takeru vastasi vaivaantuneena.

Yamato räpytteli silmiään ja istui sohvalle, ja tuijotti eteensä tyhjästi. "Oliko hän hyvä?" hän kysyi lopulta. Takeru hätkähti kysymystä ja melkein pudotti yhden posliiniesineen. "Mitä?" Takeru ihmetteli. "Oliko hän hyvä? Tiedäthän... Suutelemaan..." Yamato toisti.

Takeru hautasi kädet kasvoihinsa. "Voi pojat..." Takeru mutisi. "Niinpä", Yamato virnisti. "Teidätkö miten nuo kysymykset ovat niin... ÄRSYTTÄVIÄ!" Takeru ärähti. "Oliko hän?" Yamato tivasi.

Takeru vilkaisi veljeään alta kulmien. "No... Tuota..." Takeru aloitti. "Niiiiin?" Yamato kysyi. "En ehtinyt keskittyä! Hän työnsi kielensä kurkkuuni! Olisitko itse voinut keskittyä?!" Takeru huudahti.

Yamato mietti. "No, tiedän tunteen. Yhden kerran Sora suuteli minua väkisin..." Yamato muisteli. "Ew!" Takeru kiljaisi. "No, olisit ollut tilallani... Hän työnsi kielensä niin alas kurkkuuni kuin pystyi..." Yamato tokaisi ja tuhahti pienesti. "Sillä tytöllä on ongelma, sen vaan sanon..." "ENTÄ MINUN ONGELMANI?!" Takeru ärjäisi.

"Mikä ongelma?"

"AAAAAAAAAAAA!!!" pojat kiljaisivat, ja Yamato hyppäsi veljensä syliin. "ISÄ!" pojat huusivat taas yhdestä suusta. Herra Ishida seisoi käytävässä hölmistyneen näköisenä. "Kuinka kauan olet ollut siinä?" Takeru kysyi heikosti. "Tarpeeksi kauan..." heidän isänsä vastasi. "Siis?" Yamato kysäisi. "No, ainakin tarpeeksi kauan, todetakseni, että olette molemmat kahjoja..."

Takeru huomasi vasta nyt pitelevänsä veljeään, ja päästi irti. "Au! Persaukseni..." Yamato murahti. "No, sinun perseesi ei muita kiinnostakkaan, kuin tyttöjä teidän koulussa..." Takeru totesi. "Miksi sinä edes palasit?" Yamato tiedusteli isältään, kömpiessään sohvalle.

"Unohdin laukkuni", herra Ishida tokaisi, ja otti laukkunsa tv-pöydältä. Kun hän oli juuri lähdössä, hän pysähtyi. "Takeru, oletko sinä homo?" hän kysäisi ykskantaan. Takeru tunsi kuinka veri kohosi hänen poskiaan kohti. "EN TIEDÄ!!! SITÄ OLLAAN TÄSSÄ RATKOMASSA!!!" hän huusi. "Selvä. Mutta kehottaisin juttelemaan Taichin kanssa... Mutta, jos et kerta ole, niin sano se, ja jos kerran taas olet, niin..." Herra Ishida vaikeni.

"Niin?" Takeru johdatteli. "Niin olen iloinen, koska luulin aina, että hän yritti iskeä veljeäsi", isä-Ishida vastasi. "Täh?!" Yamato tiuskaisi. "No, sinä vain näytit niin ilmiselvältä homolta..." herra Ishida selitti. "No, se on kyllä totta..." Takeru yhtyi.

Yamato kääntyi veljeensä päin. "Oletko sinäkin sitä mieltä?!" Yamato kauhistui. "No, en ole ennen nähnyt kenenkään pojan käyttävän vaaleanpunaista essua, olevan noin kaksi tuntia vaahtokylvyssä, kynttilöiden kanssa, tai heräävän aamulla kello viisi, että voisi laittaa tukkaansa priimakuntoon noin kaksi tuntia, auringonnousussa!" Takeru puolustautui.

"Se on aivan tervettä! Ja muistuttaisin, että sinäkin pidät juuri nyt vaaleanpunaista essua! ja vielä huivia päässä!" Yamato näsäili. "Ei ollut muita essuja, ja sitäpaitsi olen tottunut huivin pitämiseen! Ja sinä satuit värjäämään valkoisen huivini pesussa vaaleanpunaiseksi!" Takeru iski. "No, mitäs panit sen punaisten kasaan!" Yamato napautti. "En laittanut!" Takeru huudahti. "Kyllä laitoit!" Yamato intti. "Itse panit sen sinne!" Takeru tiuskaisi. "Ja kun en!" Yamato väitti.

"Tiedätkö, joskus minusta tuntuu, että teet tämän kaiken vain tehdäksesi elämästäni helvettiä!" Takeru ärähti. "Siisti suutasi Takeru", hänen isänsä pyysi, ja hieroi otsaansa. "PASKAT MINÄ SIITÄ VÄLITÄN!!!" Takeru karjaisi. "Kuule, älä puhu isällesi noin!" Yamato muistutti. "Kuulostat ihan äidiltä!" Takeru marisi. "Ehkä täällä tarvittaisiinkin hieman enemmän naista talossa!" Yamato tokaisi. "No, men vain sukupuolileikkaukseen! Sitähän sinä olet aina halunnutkin, vai?!" nuorempi blondi ampui. "No niin... Nyt kyllä -!" Yamato aloittia, mutta hänet keskeytti hänen pikkuveljensä kuuluva kielen pärytys.

"Okei! Nyt sinä kuolet!" Yamato karjaisi ja lähti juoksevan veljensä perään. "Tuo se kieli tänne, niin voin panna sen pesukoneeseen, ja -!" Yamato uhkasi. "Tässä vaiheessa minun on paras poistua, ellen halua jäädä sivu-uhriksi..." kahden blondin isä huokaisi, ja poistui ovesta.

***

Takeru heijasi itseään ees taas isänsä vaatekomerossa. 'Ei se minua löydä, ei se minua löydä, ei se minua löydä...'

Äkkiä ovi aukesi. 'SHIT!!!' "AAA-HA!!!" Yamato hihkaisi, ja veti pikkuveljensä ulos kaapista, ja alkoi retuuttaa tämän tukkaa. "Armoa, ihan oikeasti!" Takeru rukoili. "Jos saan laittaa tukksa irokeesiksi, ja pidät sitä yhden koulupäivän ajan?" Yamato ehdotti. "Mean!" Takeru kiljaisi. "Yeah, just do it!" "Ourait! I do it, I do it!" "Ei enää puhuta englantia?" "Ei." "Taichi varmaan soittaa kohta. Voit sitten puhua hänen -."

Samassa puhelin alkoi päristä. Takeru suorastaan repi itsensä irti veljensä otteesta, ja syöksyi puhelimeen.

"Takaich- Ishida Takeru!" Takeru vastasi. "Muistithan sinä." "Daisuke?!" Takeru ihmetteli. "Omassa persoonassaan. Kuule -." "Sori, minulla ei ole aikaa, odotan tosi tärkeää puhelua!" Takeru selitti ja sulki luurin.

Puhelin pärisi jälleen. "Ishida Takeru!" Takeru vastasi puhelimeen. Dasiuke täällä taas, kuule, ihan tosi, minulla on sinulle kerrottavaa, ja -." "Hei hei Daisuke!" Takeru tokaisi ja sulki puhelimen.

Puhelin pärisi jälleen. "DAISUKE, HELVETTI VIEKÖÖN!!! POIS PUHELIMESTA!!!" Takeru ärähti. "Ai. Nyt minä siis olen Daisuke..." Taichin ääni mutisi puhelimeen. Takeru tunsi voivansa vajota maan alle. "Hei. Taichi", hän kuiskasi, ja pyörtyi sitten.

Yamato tuli juuri sillä hetkellä huoneeseen.

'Voi pojat. Jos tuo on hänen tapansa jutella asiat puhki, hän ei varmaan koskaan saa tyttöystävää...'

Yamato otti luurin käteensä. "Haloo? Takeru? Haloo? HALOO?!" "Taichi! Älä huuda puhelimessa!" "Anteeksi, äiti!" "Sinä olet yksi lemmenkipeä pentu, etkö?" Yamato kysyi kaikkein mafiosoimmailta kuulostavimmalla äänellään. Kuului kiljaisu puhelimen toisesta päästä. "Taichi! Älä huuda!" "Anteeksi äiti! Odota vähän Yamato, menen vain komeroon... eikun se onkin pari metriä kaukana... menen vessaan." "Etkai kirjaimellisesti?" "En!"

Yamato kuuli oven sulkeutuvan. "Siis, suutelit veljeäni, eh?" hän kysyi. "Tuotaa... En haluaisi jutella tästä SINUN kanssasi..." "Mutta joudut, olen nimittäin järkyttynyt! Sinulla ei ole oikeutta suudella veljeäni, ja hämmentää häntä! Mikä ette olisi saman tien vienyt häntä lähimpään puskaan, ja -!"

"Olen hereillä!" Takeru huudahti ja otti puhelimen veljeltään. "Takeru!" hän vastasi puhelimeen. "Takeru, katsos, haluaisin vain sanoa, että en ajatellut kovin paljon... yritin selittääkin!" "Kyllä, kuulin kyllä änkytyksesi..." Takeru totesi. "Niin, siis; olen pahoillani, että tein niin äkkipikaisia liikkeitä! En vain... no... ole... hyvä keksimään sanoja, joilla kuvaisin tunteita!" "Taichi, kuule, minä..." Takeru aloitti, mutta ovikello soi.

"Hemmetti... Juttele Yamaton kanssa!" hän tokaisi, ja antoi puhelimen veljelleen. "Eijeijeijei!" "Joten, mihin jäimme?" Yamato kysäisi maireasti. Takeru pystyi melkein kuulemaan Taichin voihkaisun puhelimessa.

Takeru ryntäsi ovelle ja avasi sen. Daisuke oli ovella kännykkä kädessään. "Olen yrittänyt tavoittaa sinua vaikka kuinka kauan!" hän huudahti. "Ei nyt Daisuke!" hän ärähti ja pamautti oven kiinni ystävänsä nenän edessä.

Daisuke soitti ovikelloa taas. Takeru pyöräytti silmiään ja avasi oven. "Mutta kun tavoitin sinua vaikka kuinka kauan!" "Mutta vastahan sinä soitit!" Takeru puolustautui. Daisuke osoitti kännykkää. "Etkö kuullut liikenteen ääniä?! Juoksin samalla teille päin!"

Takeru hautasi kasvot käsiinsä. "Eikö voitaisi jutella toiste? Jooko?" hän pyysi ja läimäytti oven taas kiinni.

Takeru löntysteli takaisin puhelimeen. "Ei vielä Takeru! Haluan sanoa tälle nilkille suorat sanat!" Yamato tiuskaisi, ja pani kätensä veljensä naamaan kiinni, että tämä ei voisi liikkua eteenpäin. "Mutta hänhän on paras kamusi!" Takeru vastusti. "Kuka sanoi että olisi vieläkin?! Niin, sinä siellä, toisessa päässä. Olen hyvin vihainen tästä asiasta, jonka teit pikkuveljelleni!" Yamato selitti, ja Takeru yritti kurotella puhelinta.

"Ei nyt Takeru! Ei! Et saa puhua hänen kanssaan! Hän ei halua puhua kanssasi!" Yamato kivahti. "YAMATO!!!" Takeru huusi ja vilahti veljensä käden alta, ja otti puhelimen. "Haloo?" hän kysyi.

"Takeru! Luojan kiitos, luulin että veljesi tappaisi minut puhelimitse!" Taichi naurahti hieman teennäisesti. "Asiaan, Taichi!" Takeru pyysi. "Sainpas oven auki! Nyt minun pitää puhua sinulle, ihan oikeasti!" Daisuke huudahti. "Ei nyt, Daisuke!!! Yamato, jahtaa häntä!" Takeru komensi. "My plesure!" Yamato hekotti tiedemiesmäisesti, ja lähti Daisuken perään, tämän kiljuessa.

"Siis... olit sanomassa viimeksi..." Taichi johdatteli. "Niin! Siis, Taichi, olen pahoillani, mutta..." Takeru aloitti. "Mutta Takeru! Valmentajasi on odottanut sinua pelikentälle jo puoli tuntia!" Daisuke ilmoitti lopulta. "MITÄ?!" Takeru huusi. "Etkö muista?! Se peli!" Daisuke muistutti.

Takeru tunsi vajoavansa mustaan aukkoon. "Peli?" hän kysyi heikosti. "Haloo? Takeru? Olit sanomassa..?" "Sori Taichi! Pitää mennä!" Takeru selitteli puhelimeen, ja sulki sen.

***

Takeru juoksi ja väisteli ihmisiä. Vahingossa hän aina tönäisi jotakuta urheilukassillaan. Hän kuitenkin juoksi. Juoksi vaikka kylkeä pisti, vaikka sydän läpätti hurjaa vauhtia, vaikka hengitys oli kiivas, vaikka jalkoja särki.

Takeru odotti hetken kävelyvaloja, mutta lopulta hän juoksi kadun yli väistellen autoja. "Hullu poika! Älä juokse tiellä!" yksi mies huusi. Takeru ei jään

yt kuuntelemaan, vaan juoksi yhäti.

Koulu näkyi jo. Takeru kiristi vauhtia. Hän näki Kenin ja Hikarin portilla. "Takeru, luojan kiitos! Meidän koulu on häviöllä, ja valmentaja aivan raivona, ja Shimbashi hakkaa päälle, kuin verokarhu, ja -!" "Ei nyt Hikari!" Takeru huikkasi ja juoksi tytön ohi, melkein tuntien tuulenvirin, jonka hän sai aikaan.

Takeru rynnisti sisään ovista ja käytävään. Kohti liikuntasalia, ja pukuhuonetta... "Takeru! Onneksi olet täällä, ja Daisuke sai sinut kiinni! Me -!" Miyako aloitti. "Ei nyt!" Takeru huusi ja vilahti pukuhuoneeseen, kiskoi vaatteet pois päältään, ja vaihtoi ne peli pukuun, solmi kenkänsä, ja juoksi saliin.

"Siinähän sinä olet! Kuule, nyt menet kentälle! Peli on 6-10, ja me emme ole kympin puolella!" valmentaja ärjäisi, ja tönäisi Takerun kentälle. "Tästä tuli sitten näin upea päivä..."

***

"8-16... En ole koskaan pelannut noin surkeasti..." Takeru hautasi kasvot käsiinsä, ja venytti naamaansa. "Aivan, aivan loistavaa!" hän murahti ja potkaisi edessä olevaa tölkkiä.

Tölkki vieri maassa kaksi metriä eteenpäin, kunnes se osui toiseen jalkaan. Jalka potkaisi tölkin kärkensä päälle, ja siitä ilmaan. Tölkki kimpoili polvelta jalan kärkeen. Takeru seurasi jalkojen työskentelyä ihmeissään. Lopulta tölkki kimposi ilmaan, ja jäi jalkojen kantajan käteen.

"Hei Takeru", Taichi mutisi. Takeru hymyili vaivaantuneesti, mutta yritti olla rento. "No hei..." hän vastasi. Oli pieni hiljaisuus. "Mentäisiinkö pienelle kävelylle ja juteltaisiin?" Taichi kysyi. Takeru katsoi tätä ja nyökkäsi. "Okei.

Pojat jatkoivat kävelyään puistoon. Puistotie kulki joen viereltä, ja suihkulähteet suihkusivat sen keskeltä. "Siis, en voi sanoa muuta, kuin anteeksi, että olin äkkipikainen. Kuten jo aikaisemmin sanoin: en osaa ilmaista tunteita kovinkaan hyvin sanoilla..." Taichi selitti. Takeru hymyili ja tokaisi: "En kyllä minäkään. Vaikka en ole kyllä tullut oikein vakavaan tilanteeseen. Sinulle se oli varmaan vaikeampaa, kuin minulle kerran."

Taichi kohotti kulmaansa ja vilkaisi ystävänsä pikkuveljeä. "Sinulla? Takeru Takaichi, tunnustanut rakkauttaan? Repeän", hän totesi. Takeru punastui. "Se oli kymmenen ikäisenä..." "Wow. Nuorta rakkautta", Taichi tuhahti ja kääntyi takaisin blondiin päin ja virnuili.

"Minkä näköinen hän oli?" Takeru tunsi veren kohoavan enemmän poskiinsa. "Ei sillä nyt niin väliä ole..." Puskapäinen brunette katsoi häntä pyytävillä koiranpentusilmillään. Takeru pyöräytti silmiään.

"No, hän oli... Hänellä oli suuret vihreät silmät", hän aloitti."Vihreät silmät ovat aina nätit", Taichi myönsi. "Ja ruskea pitkä tukka, jota hän piti yleensä kahdella letillä. Muistan hänen ilmeensä, kun kerroin hänelle..." Takeru selitti ja huokaisi. " No? Nauroiko hän? Kauhistuiko?" Taichi tivasi.

Takeru katsoi häntä. "No, kauhistuminen on lievä ilmaisu... Hän tuli aivan kalpeaksi, ja juoksi vessaan oksentamaan", Takeru mutisi nopeasti. Taichi purskahti nauruun, ja taputti Takerua selkään. "Älä viitsi!" hän hekotti. "Totta se on. Ensimmäinen rakkaus. Aikaan, jolloin tytöt vain yökkäilivät, kun edes ajattelivat suutelemista", Takeru muisteli.

Taichi pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan, ja hymyili pojalle. "Takaisin asiaan?" hän ehdotti. "Kyllä kiitos!" Takeru pyysi. "No, sinun vuorosi. Olit sanomassa minulle jotain, ennen kuin iskit luurin korvaani..." Taichi johdatteli. Takeru katsoi maata.

"Niin... Taichi, olen pahoillani, mutta en tunne samoin. En ole homo. Niinkuin sinä. Olet minulle kuin isoveli. Se hauska isoveli. Yamato on se huolehtija", Takeru selitti. Taichi nyökkäsi ja katsoi häntä ymmärtävästi. "Joo. Okei. Ajattelinkin heti alussa, ettet tuntisi samoin..." hän myönsi.

Takeru erotti Taichin silmäkulmasta kyyneleen. "Taichi?" "Mitä?" Taichi kysyi ja käänsi päänsä. "Oletko sinä ihan okei tämän kanssa?" Takeru varmisti. "Joo. Nyt minun pitää mennä kotiin. Nähdään", Taichi selitti ja käveli pää painuksissa pois paikalta. Takeru potkaisi läheistä roskista.

"Hienoa! Särjit juuri ystäväsi sydämen!"

***

Takeru tallusti sisään heidän asuuntonsa, ja laittoi kengät suoriksi paikalleen, otti hatun päästään, ja pisti sen telineeseen. Yamato puhui puhelimessa Jyoun kanssa ja katsoi veljeään oudosti.

"Voi pojat... Jyou kuule, soitan sinulle myöhemmin, jooko? Okei, hei!" Yamato tokaisi ja löi luurin kiinni ja kääntyi veljeensä päin. "Oookei. Joten. Mikä on ongelma?" hän kysyi. Takeru katsoi Yamatoa tyhjin silmin. "Särjin Taichin sydämen", Takeru kuiskasi, ja tunsi kyynelten polttavan silmiään.

"Voi itku... Kuule, keitän vaikka teetä, okei? Minttua. Siitähän sinä tykkäät?" Yamato ehdotti. Takeru niiskaisi ja nyökkäsi. "Otan hunajankin esille. Istu sinä vain, ja kerro kaikki",Yamato sanoi ja hymyili veljelleen lämpimästi.

Takeru tuijotti veljensä naamaa. "Mitä?" Yamato ihmetteli. Takeru niiskahti. "Tiedätkö, että sinä muistutat tuo hymy naamalla Soraa", pikkublondi tokaisi. Yamato nielaisi. "Kyllä. Olen kuullut tuon huomautuksen myös Daisukelta, kiitos muistutuksesta", sinisilmä totesi ja oli itsekin itkun partaalla.

Veljekset siirtyivät keittiöön, ja Yamato laittoi veden pannulle, otti teepussit esille, ja myös sokerin ja hunajan. Bassoastelija otti vielä nenäliinat kaapista, ja pamautti ne pöytään. "Antaa tulla", tämä virkkoi, risti kätensä ja nojasi tiskialtaaseen.

Takeru tuijotti eteensä tyhjästi. Silmät kiiltelivät. 12-vuotiaan pojan kasvot särkyivät kyyneliin. Takeru purskahti lohduttomaan itkuun. Yamato huokaisi. "Voi juku Taichi... Noinko huonosti sinä piilotat tunteesi?"

***

"... ja sitten hän vain kääntyi ja käveli pois! En voinut sanoa, tai tehdä mitään! Särjin ystäväni sydämen, Yamato!" Takeru itki, ja hänen veljensä ojensi toisen nenäliinan. Kymmenennen, jos tarkkoja ollaan... "Kiitos", veljistä nuorempi mutisi, ja niisti kuuluvasti. "Varovasti, tai se yläkerran rouva herää..." Yamato tuhahti ja joi teetään.

Takeru töräytti taas kuuluvasti, ja niiskaisi. Ovi kävi. "Oletteko te hankkineet torven?" heidän isänsä kysyi, mutta vaikeni nähdessään kasan nenäliinoja. Yamato ja hän katsoivat toisiaan merkitsevästi. "Hyvä on. Taichin kanssa ei sujunut niin helposti?" isä-Ishida arvasi.

Takeru nyökkäsi. "Oletko sinä homo?" Takeru pudisti päätään. "Hyvä on... Mikä sitten on ongelmana? Ei sen sinuun olisi pitänyt särkeä. Ennemminkin Taich -." Mutta samassa Takeru purskahti uuteen itkuun. "SE SIINÄ ONKIN!!!" Takeru kiljahti.

Herra Ishida katsoi pelästyneenä Yamatoa. "Yritä ymmärtää isä. Hän särki ystävänsä sydämen. Yritä vain ymmärtää..." Yamato selitti. "Entä jos en ymmärrä?" hänen isänsä kysyi. Takeru ulvahti surkeasti, ja niisti kuuluvasti nenäliinaan. Yamato katsoi ensin Takerua, ja sitten isäänsä.

"No, voit aina esittää..." hän tokaisi.

***

Takeru kieri sängyssä levottomasti. Painajaiset vainosivat häntä. Hän oli Taichin kanssa puistossa. Taichi oli juuri kävelemässä poispäin, kun tämä leimahti liekkeihin.

"Taichi!" hän huusi unessaan. "Taichi!!!" Taichi katsoi häntä kyyneleet silmissään. "Ei ole enää mitään väliä", tämä itki ja käänsi päänsä pois. Taichi ei edes huutanut tuskasta. "Taichi! En tarkoittanut, en -!" Takeru yritti, mutta Taichi leimahti suurempiin liekkeihin, ja kun tuli sammui, oli vain kasa tuhkaa.

"EIII!!!" Takeru kiljahti ja heräsi haukkoen henkeään. Ovi avautui. "Takeru! Mitä nyt?!" Yamato kysyi. Takeru alkoi itkeä, ja halasi jalkojaan. "Voi ei... taas painajaisia?" Yamato arveli. Takeru nyökkäsi hiljaa, ja tärisi itkusta. Yamato istui veljensä viereen sängylle.

"Taichi?" hän kysyi. "J-joo..." Takeru takelteli ja nieleskeli kyyneliä. Yamato halasi pikkuveljeään ja silitti tätä niskasta. "Se on nyt ohi..." blondi vakuutti, ja kuunteli pikkuveljensä itkua.

"Voi luoja... Ottiko se häneen noin pahasti? Taichin piti olla täysin murtuneen näköinen... Mutta toisaalta, Takeru on herkkä ihminen", Yamato mietti. Hän kuuli askelia käytävässä. Herra Ishida katsoi huoneeseen kysyvästi. Hän hieroi otsaansa. "Voi pojat..." tämä tokaisi, ja istui poikien viereen.

"En ole herännyt painajaisen huutoihin sitten sen jälkeen, kun olit seitsemän ja hän neljä", Herra Ishida mutisi Yamatolle. "No, joskus se on ihan terveellistä", Yamato tokaisi, ja halasi veljeään.

Takeru hengitti katkonaisesti, ja niiskutti. Pelosta? Vai kenties sen takia, mitä Taichille oli tapahtunut? Takeru päästi itsensä rentoutumaan hieman, ja hengitti tasaisesti. Niin tasaisesti, kuin pystyi. "Noin. Menihän se ohi", Yamato hymyili ja pyyhkäisi kyyneleen pois pojan poskelta.

Takeru nyökkäsi. Hän sulki silmänsä ja hengitti. Koko viime päivä olikin tuntunut painajaiselta. "Takeru? Oletko sinä kunnossa?" hänen isänsä kysyi. Takeru nyökkäsi, mutta hetken mietittyään ravisti päätään. Herra Ishida huokaisi.

"Älä huolehdi Taichista. Mikäli hänet nyt niin hyvin tunnen, ja minkä vaikutelman olen saanut, hän on taistelija. Ei yksi takaisku hänen maataan kaada", hän selitti ja pörrötti nuoremman poikansa päätä. Takeru hymyili väkinäisesti. "Taidat olla oikeassa..." hän mutisi.

***

Yamato vetäisi kuumemittarin veljensä suusta. Hän huokaisi syvään. "Sinä jäät kotiin", hän tokaisi. Takeru mutristi alahuultaan, ja niiskaisi. "Minusta tuntuukin kyllä vähän siltä..." hän murahti ja kaivautui peittonsa alle.

Herra Ishida työnsi päänsä sisään. "No?" hän kysyi. "Jää", Yamato vastasi. "No, minulla on työt noin kuuteen, ja Yamato on koulussa kahteen. Hän tulee sitten takaisin. Pärjääthän sinä?" hän varmisti. "Joo, joo..." Takeru mutisi, ja katsoi heitä peiton alta, vain silmät näkyen.

Yamato ja herra Ishida katsoivat toisiaan. "Lähdetään. Hän on pahalla päällä", Yamato totesi. "Nähdään illalla, Takeru!" isä-Ishida muistutti. "Juu..." Takeru mutisi, ja kääriytyi peittoon tiukemmin. Päätä särki.

***

Kovaa ääntä. Kuin lasi särkyisi. Päätä särki. Takeru kietoi peiton ympärilleen, ja nousi ylös sängystä. Pyörrytti. Lattia huojui. Takeru jatkoi kulkuaan keittiöön. Särkylääkkeet olivat jääkaapissa.

"Yksi eteen. Toinen eteen. Oikea. Vasen. Oikea..." Takeru toisteli haamuillessaan kohti keittiötä. Aurinko paistoi olohuoneen ikkunasta, ja sai Takerun otsan olemaan tulessa. Hän tunsi vilun värähdyksiä kehossaan.

"Okei. Jääkaappi näkyvissä. Sinä selviät..." hän vakuutti. Takeru nojasi tiskialtaaseen, ja avasi jääkaapin. Hänen piti kurottaa ylähyllylle saadakseen särkylääkkeet. Takeru kaatoi vielä vettä lasiin, ja otti lääkkeen, ja joi lasin.

"Ja nämäkö auttavat..?" hän ihmetteli. Äkkiä hän tunsi kouraisun vatsassaan. "Voi helvetti..." hän kirosi, ja tarttui vatsaansa. Jättimäinen kuvotus pyrki kurkusta ylös. "Hitto!" Takeru huudahti ja toinen käsi hapuili tiensä suun eteen.

Hontelo poika syöksyi kylpyhuoneeseen, ja kumartui vessanpöntön yläpuolelle. Takeru oksensi syvälle pöntön sisuksiin, ja hengitti ja kakoi. "Ja pienempänä sitä oikein toivoi sairastuvansa..." hän ajatteli ja oksensi taas.

Takeru nousi pois kumarasta, ja pyyhki suupielensä vessapaperiin, ennen kuin heitti tupon pönttöön oksennuksensa joukkoon. "Mikä mahanvaiva..." hän totesi, ja veti vessan, ja laahusti takaisin peittonsa luo.

Blondi kumartui ja kietoi peiton takaisin ympärilleen. "Turha minun on yrittääkkään toista tablettia..." hän mumisi ja käveli kohti olohuonetta. Päätä särki yhä, ja vielä enemmän, kun aurinko sokaisi hänen silmiään. "Helkkarin aurinko... Pitikö sen paistaa juuri kun olen flunssassa. Tai oksennustaudissa. Tai missä lie..." hän ajatteli.

Äkkiä Takeru tunsi lattian allaan vajoavan oudosti. "Nyt ei ole parhain mahdollinen olo..." Päätä särki, ja huone oli alkanut huojua. Takeru astui eteenpäin, mutta horjahti taaksepäin. Lattia vajosi, seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Huone huojui edes takaisin. Kova särkyvän lasin ääni jossakin kaukaa. Huutoa.

Takeru tunsi pään painavan enemmän kuin koskaan. Lattia katosi pala palalta, ja kaikki alkoi hämärtyä. "Voi hitto vieköön..." hän kirosi itsekseen, ennen kuin tunsi horjahtavansa taaksepäin. Hänen päänsä kolahti lattiaan. Koko keho tömähti laskeutuessaan. Auringonvalo muutti kaiken ensin valkoiseksi, mutta sitten kaikki hämärtyi mustaksi...

***

"Takeru?" Ääniä kaukana. Niin kaukana... "Takeru? Missä sinä olet? Take -? Takeru!" Tömähdyksiä lattiassa. Lattia tärisi pikkuisen. Hän tunsi ruuminlämpöä ympärillään. "Takeru? Herää!" Hän tunsi pienen ravistuksen olkapäässään.

"Ei auta... Takeru! He - rä - tys!!!" Takeru tunsi kuinka hänen poskiaan alkoi jomottaa. "Daisuke! Älä tee noin!" "Mutta kun et itsekään osaa paremmin..." "Lopettakaa molemmat, ja pois tieltä!"

Samassa hän kuuli läiskähdyksen, ja märän tunteen kasvoillaan. Auringonsäteet tulivat olohuoneen ikkunasta ja tunkivat silmäluomien läpi. "Ei auttanut. Uusi satsi Ken!" "Ei! Hän siristelee silmiään!" Takeru raotti toista silmäänsä. Hän erotti hämäriä sumuisia hahmoja.

"Hei, Takeru kaveri, olethan kunnossa?" Toinen silmä nosti luomensa ylöspäin. Takeru räpytteli silmiään, ja nousi istumaan. "Kuule pelästytit ihan puolikuoliaaksi!" Ken naurahti. "Juuri niin. Tulimme vain tuomaan läksyt ja sinä makaat olohuoneen lattialla!" Daisuke hekotti.

Takeru tunnusteli kasvojaan. "Miksi minä olen märkä?" Takeru haisteli ilmaa. Lopulta hän maistoi nestettä naamassaan. "Onko tämä Fantaa?" hän ihmetteli. Hikari tirskahti. Ken yskähti hieman. "No, kun minulla ei ollut kuin Fanta-tölkki ulottuvilla, ja..." tämä selitti.

Takeru purskahti nauruun. Hänen naurunsa kuulosti hieman karhealta. Kurkkukipuako hänelle nyt seuraavaksi tulisi? Takeru värähti hieman vilusta. "Minä voin hakea sinulle kuivat vaatteet kaapistasi", Daisuke tokaisi. "Ja minä voin keittää meille teetä", Hikari ehdotti. "Ja minä siivoan sotkuni..." Ken mutisi. "Missä teillä ovat mopit?"

***

Daisuke, Ken ja Hikari häipyivät ajallaan. Takeru siirsi tukikohtansa olohuoneeseen, hän jopa siirsi puhelimen kaiken varalta tv-pöydälle. Samassa puhelin soi. "Takeru Ishida", Takeru vastasi. "Hei. Minä täällä." Takeru nousi istumaan. "Taichi?" "Joo", Taichi sanoi aika paksun kuuloisella äänellä.

"Mitä on tapahtunut?" Takeru ihmetteli. Taichi hengitti luurin vähän aikaa. "Kerroin vanhemmilleni. Tulin ulos kaapista. Itseasiassa olen meidän komerossamme kyllä tällä hetkellä", hän selitti. Takeru säpsähti. "No... Miten he suhtautuivat?" hän kysyi, vaikka tiesi Taichin äänestä jo vastauksen.

Taichi huokaisi ja niiskahti hieman. "Isä tietysti kai järkyttyi ja säikähti samanaikaisesti. Hän vain huusi ja karjui. Ei sanonut mitään hyvää. Haukkui vain. Tunsin itseni jotenkin..." Taichin ääni häipyi lauseen lopussa. "...friikiksi." "No, sitä sinä et ole!" Takeru muistutti. "Joo... Tiedän... Äiti taas vain ei tiennyt mitä sanoa. Ei tiennyt ollakko isän puolella, vai tukeakko omaa poikaansa... Hän vain tärisi kun minä ja isä riitelimme... Se oli aivan kauheaa..." Taichi mutisi loput.

Takeru nieleskeli. Oliko tämä hänen syytään? "Entä Hikari? Hän lähti täältä Kenin ja Daisuken kanssa noin tunti sitten", Takeru kysyi. Taichi huokaisi. "Hikari varmaan vain kuunteli riitaamme huoneestaan. Hän ei ollut olohuoneessa. Voin vain kuvitella miltä hänestä tuntuu..." Taichi lausui ja huokaisi uudestaan syvään.

"He eivät vain ymmärrä... Eivät vain tajua... Ainakaan vielä. Isä varmaan rauhoittuu kohta. Ehkä", Taichi ajatteli. "Niin. Varmaan. Toivotaan niin..." Takeru totesi. Miksi hänestä tuntui niin syylliseltä? "Takeru?" "Mitä?" "Tämä ei ole sinun syytäsi. Olisin minä varmasti muutenki ollut homo, vaikka en olisi sinua tavannutkaan." Lukiko Taichi hänen ajatuksiaan?!

"Kiitos Taichi. Olo tuntuu paljon paremmalta",Takeru vastasi. "Hyvä. Se on varmaan ainoa kunnon saavutukseni tänään..." "Taichi hei?" "No mitä?" Takeru hengitti syvään. "Anteeksi, että särjin sydämesi. Anteeksi", hän puhui. Taichi oli aivan hiljaa toisessa päässä. Ainakin hetken.

"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi. Minun olisi pitänyt varautua. Olin tyhmä, kun luulin sinun olevan kiinnostunut minusta sillä tavalla... Jotkut eivät ole kiinnostuneita vielä edes tytöistä tuossa iässä. Ainakin minulla on yksi serkku, joka -!" "Ei nyt Taichi!" Takeru naurahti.

"Tulin kotiin!" Yamato huikkasi. "Hyvä sinulle..." Takeru vastasi. "Yamato tuli kotiin. Soitellaan myöhemmin, jooko?" hän kysyi. "Okei. Sopii minulle. Yamato ei ole minulle kyllä enää vihainen, tiedän hänestä nimittäin jotain, mitä muut eivät..." "Täh?" Takeru ihmetteli, ennen kuin Taichi sulki luurin.

"No moi pikkukaveri. Missäs se kuumemittari on?" Yamato kysäisi. Takeru kaivoi kuumemittarin tyynynsä alta. "Okei. Hyvä." Yamato nappasi kuumemittarin veljensä kädestä, ja painoi sen päälle, seuraavaksi tunkien sen tämän suuhun. "Etkä liikuta sitä." tämä muistutti. Takeru pudisti päätään. Yamato virnisti. "Hyvä."

"Mitäköhän Taichi tietää Yamatosta, mitä muut eivät..?" Takeru mietti ja veti peiton päälleen enemmän. Otsa oli kuuma, mutta aivoissa suorastaan keitti.

***

Yamato venytteli käsiään astuessaan sisään kotiinsa. "Kotonaaa!" nuori huudahti. "Kiva kuulla! Joo, kiitos, oli tosi hyvä että juteltiin, hei!" Takeru sanoi ja sulki puhelimen. "Kuka se oli?" Yamato kysäisi. "Äiti... kysyi miten voidaan..." Takeru mutisi ja katosi huoneeseensa.

Yamato katsoi veljensä perään. 'Tässä on jotain hämärää...'

***

Koko Ishidan residenssi seisoi pöydässä. Oli ihmeellisen hiljaista, verrattuna Takerun ja Yamaton yleisiin jupakkoihin. Masaharu Ishida katsoi poikiaan lehtensä yli. Mies sulki lehtensä ja nojasi pöytään.

"Joten. Nyt on jotain tekeillä, sen arvaa ilmasta..." Masaharu tokaisi ja katsoi vuorotellen poikia. Yamato huokaisi.

"Minä olen homo."

Takeru purskautti kaakaonsa takaisin kuppiinsa ja köhi sen perään hullun lailla. "MITÄ?!" poika huudahti. Masaharu huokaisi. "Ai ei mitään sen vakavampaa! No hyvä!" mies naurahti ja jatkoi lukemistaan, tajuamatta esikoisensa murha-aikeita.

Takeru puri alahuultaan. 'Nyt tai ei koskaan...' Takeru veti henkeä.

"Minä muutan Amerikkaan."

Yamato ja Masaharu läimäyttivät kätensä pöytään. "MITÄÄH?!" Takeru nyökkäsi. "Muutan Amerikkaan. Sovin äidin kanssa siitä eilen..." poika mutisi ja raaputti niskaansa. Hän nousi pöydästä. "Menenkin tästä... pakkaamaan..." tämä tokaisi ja käveli huoneeseensa.

Masaharu ja Yamato tuijottivat monttu auki eteensä. Yamato kaivoi taskustaan kännykän ja otti pikavalinta ykkösen. "Taichi Yagami." "Takeru muuttaa Amerikkaan." "MITÄH!?" "TAICHI!!" "Anteeks äiti..."

***

Takeru laskosteli vaatteitaan laatikkoihin, kun Taichi Yagami rynnisti sisään kuin myrskyn merkki. "Oi hei Taichi! Voisitko pitää tätä?" Takeru kysyi ja törkkäsi Taichin käteen pahvilaatikon. "SINÄ MUUTAT AMERIKKAAN?!" Taichi karjaisi. "Jep. Se on idea..." "MINUN TAKIANI VAI?!" "Voi, mutta Taichi mikä ihme saa sinut luulemaan noin?!" Takeru ärähti. "Arvaa kaksi kertaa!" Taichi tokaisi. "Ja KUN EN MUUTA SINUN TAKIASI!!" Takeru huusi ja törkki Taichia kohti ovea. "Mene! MENE!" "EN MENE!" Taichi huusi ja tarttui oven karmiin. "Usko pois, sinä pelkäät! PELKÄÄT ETTÄ SYÖN SINUT VAI?! KUULEPAS NYT -!" Taichi aloitti. "MINÄ EN SANONUT NIIN! MINÄ HALUAN TEHDÄ TÄMÄN, ETTEI TARVITSE KÄRSIÄ SINUSTA!" Takeru ärähti. "NIIN VARMAAN! SINÄ PELKÄÄT, PELKÄÄT, PELKÄÄT!" Takeru lämäisi Taichia kaikilla voimillaan tämän poskelle "TAICHI YAGAMI, ULOS HUONEESTANI!" Takeru huusi ja potkaisi Taichin pihalle ja läimäytti oven kiinni.

Yamato katsoi kaveriaan sohvalta, pudistellen päätään. "Loukkasit häntä aika pahasti... Yritä huomenna uudestaan!"

***

Ovikello soi. Takeru käveli avaamaan oven. "Kuule, Takeru, minä -!" Ovi paukahti kiinni Taichin nenän edessä. Taichi soitti ovikelloa uudestaan. Ovi aukesi. "Takeru, ihan oikeasti! Minä -!"

*PAM*

Takeru lampsi pois ovelta. Äkkiä, puhelin soi. Takeru vastasi. "Takeru oikeasti hei!"

*KLIK*

Puhelin soi uudelleen. "Takeru! Älä uskallakaan sulkea sitä -!"

*KLIK*

"...puhelinta!" Taichi huudahti oven toiselta puolen. Hän soitti ovikelloa uudestaan. Ovi aukesi. Taichi putosi polvilleen lattialle. "Takeru! Minä olen pahoillani!" "Jaa... No, kaikki sanovat minua kyllä veljeni näköiseksi, mutta..." Taichi nosti katseensa lattiasta. "Heeeeei Yamato..." "No heeeeei sinullekin", Yamato tokaisi.

"Älä päästä sitä sisään!" kuului huuto Takerun huoneen suunnasta. Yamato katsoi Taichia. "Hän on tosi vihainen, otatko riskin?" hän kysäisi. Taichi hengitti syvään. "Otin painevesiletkun..." "Okei", Yamato totesi. "Kiitos", Taichi kuiskasi ja hiippaili kohti Takerun huonetta.

"Takeru kuule... voisitko tulla ulos, niin jutellaan?" Taichi kysyi. "En!" Takeru kivahti. "Käyttäydytte ihan kuin olisitte pari, tiedätkö?" Yamato puhui Taichille. Taichi pyöräytti silmiään. "Saanko tulla sisään?" hän pyysi. "Et!" Takeru tiuskaisi. Taichi huokaisi syvään ja avasi oven hitaasti.

"Takeru, kuule -."

Äkkiä sisältä lennähti tyyny suoraan Taichin naamaan. "Mene pois!" Takeru komensi. Taichi katsoi tätä vihaisena, ja veti selkänsä takaa kypärän. "Tulen sisään!" hän huudahti. "ETKÄ TULE!" Takeru vastasi. "RYNNÄKKÖÖN!!" Taichi huusi ja syöksyi huoneeseen, pannen oven kiinni perässään.

Yamato räpytteli silmiään. "Jaa... Onkohan noilla kahdella sittenkin jotain tekeillä..?" hän ihmetteli. Blondi kohautti olkiaan ja tallusti sohvalle, ja laittoi tv:n päälle.

"VAIKKA MUUTANKIN AMERIKKAAN, SE EI TARKOITA, ETTÄ SE JOHTUU SINUSTA!" Takeru huusi. Yamato laittoi tv:tä hieman isommalle. "MUTTA SINÄ SÄRJIT SYDÄMENI! KAI SIITÄ JOTKUT TUNNONTUSKAT PITÄISI JÄÄDÄ!" Taichi ihmetteli. Kuului kuinka Takeru löi Taichia päähän tyynyllä.

"TÄMÄN TAKIA JUURI PANIN KYPÄRÄN!" "IHANKO TOTTA?! LUULISI, ETTÄ SE EI MAHTUISI ISOON PÄÄHÄSI!" Takeru tiuskaisi. "ANTEEKSI VAAN, MUTTA SE KOKO JOHTUU HIUKSISTA!" Taichi puolustautui. Yamato laittoi tv:n isommalle. "NIIN! NE HIUKSET SUOJAAVATKIN PIENIÄ AIVOJASI, JOISSA PYÖRII AJATUKSISSA VAIN SINÄ ITSE!" Takeru huudahti. "ANTEEKSI VAIN, MUTTA KUKA TÄÄLLÄ ONKAAN SE JOKA RAKASTAA TOISTA?!" Taichi metelöi. "SINÄ JA ITSEÄSI!" Takeru vastasi ja ryntäsi ulos huoneesta.

"Minä häivyn!" Takeru huusi. Yamato ja Taichi katsoivat kuinka Takeru katosi eteiseen. Äkkiä hän tuli takaisin. "Eikun tämä on minun kotini! Sinun pitää häipyä! Ulos! ULOS!" Takeru huusi ja töni Taichin ulos asunnosta.

Yamato päästi pienen hämmästyneen tuhahduksen ja käänsi katseensa takaisin ruutuun. "ÄLÄKÄ SINÄ VAIN TUHAHTELE SIINÄ!" Takeru huusi. Yamato pyöritti silmiään. "ÄLÄKÄ VAIN PYÖRITTELE SILMIÄSI MINULLE!" Takeru lisäsi ja katosi huoneeseensa.

Yamato pyöräytti taas silmiään. "Neljä... kolme... kaksi..." hän laski. Samassa Takeru juoksi huoneestaan hänen syliinsä. "ANNA ANTEEKSI YAMATO! EI MINUN SINULLE PIDÄ OLLA VIHAINEN VAAN TAICHILLE!" Takeru pillitti ja halasi veljeään. "Sytytys..." Yamato mutisi ja taputti veljeään selkään. "Hyyyvä poika."

***

"Jos kerran muutat Amerikkaan, sinun pitää tehdä läksiäis-juhlat", Daisuke vaati. "Ei, Daisuke", Takeru kielsi. "Mutta miksei?" Daisuke ihmetteli. "Ei", Takeru sanoi. "Mutta kun -! "Ei." "En edes ehtinyt -!" "Ei!" "Mutta miks -!" "EI!" Takeru huudahti. "Okei okei!" Daisuke murahti.

"Mutta se että huusit Taichille sillä tavalla, oli kyllä aika typerää", Ken totesi. "Miten niin?" Takeru kysäisi. "No, muunmuassa hän tuli kotiin aivan vihaisena, mutta särkyi lopulta ja pillitti huoneessaan koko loppupäivän", Hikari kertoi. "Sanoin vain mitä ajattelin!" Takeru puolustautui. "Niin, mutta ehkä vähän liikaakin", Ken selitti. "Älkää viitsikö! Hän väitti, että muutan Amerikkaan hänen takiaan!" Takeru selosti. "Etkö sitten muuta?" Ken töksäytti.

Takeru oli hetken hiljaa, ja puristi kätensä nyrkkiin, yrittäen estää haluaan kuristaa Ken. "En... Haluan... vain... rauhoitella... tilannetta..." hän selitteli katkonaisesti. "Eli sitä, että isä vain huutaa Taichille", Hikari selvitti. "Ei!" Takeru intti. "Mitä muita syitä sinulla muka on lähteä?" Daisuke tiedusteli.

Takeru nousi ylös pöydästä ja otti oman Fantansa. "Älkää sekaantuko asioihin, jotka eivät teille kuulu!" hän kivahti ja lähti vihaisena pois paikalta. "Voi juku... hän taitaa todella välittää Taichista..." Hikari mutisi. "Miksi hän sitten kieltää sen?" Daisuke ihmetteli. "Koska hän pelkää", Ken vastasi. "Miksi?" Daisuke kysyi. "Miltä sinusta tuntuisi, jos vaikka minä ilmoittaisin äkkiä rakastavani sinua ja työntäisin kieleni kurkkuusi?" Ken selitti.

Daisuke nielaisi. "Etkai vain aio?" "No en!" Ken tuhahti. "No, minä... pelästyisin, koska olemme samaa sukupuolta, ja... no, niin edespäin", Daisuke vastasi. "Niinpä. Takerulle kävi ihan samoin Taichin kanssa, eikä hän osannut ajatella sitä. Voi olla, että hän ei todellakaan tunne mitään semmoista Taichia kohtaan, mutta toinen mahdollisuus on, että hän pelkää tunnustaa, koska... no, hän kai luulee olevansa... outo", Ken selitti. "Mutta hän sanoi myös Taichille, että tämä on kaikkea muuta kuin friikki. Miten hän voi pelätä olevansa itse, jos Taichi ei ole?" Hikari arveli.

Ken huokaisi. "Kai se on pelottavampaa huomata itse olevansa, kuin kaverin olevan..." Ken totesi.

***

Takeru pakkasi tavaroitaan. Hän jättäisi kaiken, mitä ei tarvinnut Japaniin, mutta ottaisi mukaansa muut tavarat. Rakkaimmat muistot, ja tärkeimmät tavarat. Ne lähtisivät. Hän pakkasi vaatteitaan laukkuun.

'Mitä minä oikeastaan teen? Hylkään kotimaani, jopa oman äidinkieleni, ja muutan Amerikkaan? Mutta enhän minä edes halua mennä Yhdysvaltoihin! Tai jättää ystäviäni... tai kouluani... tai edes kotikaupunkiani... Jätän vain kaiken, ja muuta Milwaukeen?!'

Takeru pysäytti pakkaamisesna hetkeksi. 'Toisaalta... minulla on hyvä syy... vai onko?' Takeru istahti sängylleen. Se jäisi tähän huoneeseen, odottamaan. Mutta mitä? 'Aionko minä palata takaisin? Aionko, vai jäänkö ikuisesti Amerikkaan? Uusi maa, uusi koulu, uusi kieli... uudet ystävät?'

Takeru alkoi taas taitella vaatteitaan laukkuun. 'Ehkä voin jopa löytää jotain parempaa? Rakkauden?' Takeru vaikeni ja pysähtyi taas. Hän laittoi hitaasti viimeisen paitansa laukkuun ja sulki vetoketjun. 'Mahdotontako? Ehkä....'

Mutta totuus oli toinen. Mutta rakkaus, ei tullut sillä tavalla, kuin Takeru odotti...

Yamato avasi oven ja näki pikkuveljensä tyhjentävän levyhyllyään. "Takeru..?" "Niin?" "Taichi lähetti sinulle jotain..." "Heitä se roskakoriin", Takeru vastasi ykskantaan, katsomatta veljeensä päin.

"Lue kortti ensin", Yamato pyysi ja laittoi Takerun sängyn päälle nyrkkeilysäkin ja hanskat. Takeru katsoi niitä ihmeissään. Hän otti kortin käteensä.

"Kuvittele, että se on minä. Pahoillaan: Taichi."

Takeru virnisti. 'Kuvittele, että se on minä...' Takeru otti säkin ja hanskat, ja laittoi ne isoon laukkuun. "Se on varattu läksiäis-lahjoille", hän selitti. "No, hyvä. Minulla onkin sinulle jotain", Yamato tokaisi ja heitti veljelleen mustan koripallon. "Kiitos", Takeru sanoi ja heitti pallon laukkuun.

"Ja tämäkin on sinulle", Yamato totesi ja antoi Takerulle paperin. Yamato poistui huoneesta. Takeru keskittyi paperiin. Se oli teksti. Kirjoitus oli ympäröity pienillä piirroksilla. Takeru alkoi lukea tekstiä.

On pakko jaksaa eteenpäin

Taaksepäin kääntyä ei vain

Niin kauan kun sydän lyö

On kunnossa elämäkin.

Vaikka sitä särkee, vaikka sitä koskee

Pitää jatkaa eteenpäin

Jos on sirpaleita sisälläs

Älä koita tuhota itseäs

Maailma kiertää, elää vain

Vaikka kaikki lähtisi alamäkeä päin

Sateet alkaa, aurinko paistaa

Myrsky tulee, koita vain jaksaa

***

Lentokenttä oli samanlainen. Pientä hälinää, ihmisiä oli paljon. Pieni ryhmä lapsia seisoi lentokentällä. Tunnelma oli hiljainen. "Hyvää matkaa kaveri", Daisuke totesi ja hän ja Ken halasivat Takerua yhteisvoimin. "Murskaatte kylkiluuni!" Takeru naurahti. Pojat päästivät hetkeksi irti.

"Tämä on minulta", Daisuke totesi, ja antoi blondille kuvan heistä kahdesta. Toisikseen pukeutuneena. Takeru virnisti. "Eikö löytynyt rahaa?" hän kysäisi. Daisuke punastui hieman. "No... ei", piikkipää vastasi. Ken ojensi Takerulle kirjan. "Se kertoo pojasta, joka lähtee etsimään onneaan maailmalta", tämä selitti. Takeru pisti molemmat lahjat laukkuunsa. "Kiitos molemmille", hän tokaisi ja halasi kahta hölmöä ystäväänsä viimeisen kerran.

Hikari astui askeleen eteenpäin. "Koska en tiennyt mitä haluaisit, katselin kuvani läpi, ja otin parhaat tähän", hän sanoi ja ojensi pienen albumin. "Kiitos Hikari", Takeru hymyili, ja halasi tyttöä. Hikari antoi tälle pienen suukon poskelle.

"Hei, Takeru saanko tulla mukaasi, niin minäkin saan yhden?" Daisuke pyysi. Kaikki nauroivat. Daisuken vitsejä tuli ikävä. Sora antoi Takerulle lasipurkin. "Tein tuon kukka-asetelman pari vuotta sitten. Ajattelin ottaa sen esille sopivana hetkenä, ja..." "Ei tarvitse sanoa enempää, Sora", Takeru virnuili ja halasi Soraa.

Miyako ja Iori antoivat hänelle kalastajahatun joka oli Amerikanlipulla kuvioitu. "Toivottavasti pidät siitä", Iori totesi. "Keräsimme kaikkien nimet siihen", Miyako tokaisi, ja käänsi hatun väärinpäin. Sisältä paljastuivat jokaisen kaverin nimikirjoitukset. "Kiitos tosi paljon", Takeru kiitti ja halasi Miyakoa, ja teki vitosen Iorin kanssa. "Koita pärjäillä pikkukaveri", hän tokaisi.

Koshiro ja Jyou antoivat omat tavaransa. "Lääketiedettä aaseille?" Takeru ihmetteli. Jyou vihelteli itsekseen. "Yritin löytää jotain sopivaa. Ja kaiken varmuuden vuoksi: tämä ei maksanut niin paljon kuin kuvittelet", Koshiro selitteli ja ojensi pienen taskutietokoneen. "Vau! Kiitos Koshiro", Takeru naurahti ja teki molempien poikien kanssa ylävitosen.

Takeru kääntyi Hikariin päin. "Missä Taichi on?" hän kysyi. Hikari raaputti niskaansa hieman hermostuneena. "Hän... ei halunnut tulla... sanoi, että on liikaa läksyjä", Hikari vastasi. Takeru huokaisi. 'En pysty pyytämään anteeksi... Voi helvetti...'

Hän kuitenkin kääntyi Yamatoon päin, ja katsoi tätä hetken. "Se on sinun menoasi", Yamato tokaisi silmät kyynelissä. "Älä vetistele, iso mies!" Takeru nauroi ja halasi veljeään. "Pärjääthän sinä?" Yamato kuiskasi hänelle. "Joo, lupaan", Takeru vastasi. Veljekset irtautuivat toisistaan ja hymyilivät.

"Lento G-15 Milwaukeen lähtee kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Matkustajia pyydetään nousemaan koneeseen."

Takeru huokaisi. "No, nähdään joskus", hän lausui. "Lupaatko?" Ken varmisti. "Lupaan", Takeru vannoi, ja otti laukkunsa, ja asetti reppunsa paremmin. "Tulen takaisin joskus, ihan oikeasti!" hän lupasi ja kääntyi terminaalia kohti. "Sano Taichille terveiset, Hikari", Takeru vielä pyysi. "Sanotaan", Hikari nyökkäsi.

Takeru nosti päänsä ja käveli terminaaliin. Hänen mieltänsä painoi. Taakse jäivät Japani, hänen kielensä, kotinsa, ystävänsä... ja hän ei edes ehtinyt pyytää anteeksi Taichilta... Askel toisensa jälkeen Takeru painoi päätään alemmas. Jos hän vain nyt kuulisi tutun äänen, joka huutaisi hänen nimeään. Yrittäen vielä kerran tavoittaa hänet...

"Takeru!"

Takeru pysähtyi kuin seinään. "Taichi?" hän kysyi ja kääntyi kannoillaan. Taichin hahmo juoksi häntä kohti hengästyneenä. Muita ei näkynyt. He olivat varmaan odottamassa Taichia.

Brunette pysähtyi sinisilmäisen pojan viereen, ja hengitti raskaasti ja nojasi polviinsa. "Takeru... minun... oli... pakko..." hän henkäisi. Takeru auttoi ystävänsä pystyyn. "Tiedän Taichi. Tiedän", hän totesi ja hymyili pojalle. Takeru painoi kasvonsa maata kohti.

"Taichi, olen pahoillani. En olisi saanut huutaa sinulle niin kovaa. En olisi saanut olla niin vihainen. Tai saanut särkeä sydäntäsi. Nyt pyydän vain anteeksi", hän lausui, ja kyyneleet polttivat silmiä.

Takeru tunsi Taichin kädet leukansa alla ja kuinka tämä nosti hänen päänsä. Taichi katsoi häntä suklaisilla silmillään. Poika pyyhki kyyneleen toisen poskelta. "Oma vikan, kun rakastuin sinuun..." Taichi kuiskasi. Takeru katsoi tätä kirkailla kyyneleen täyttämillä silmillä. Taichi nielaisi hermostuneena.

"Toivoisin vain... saanko..." Taichi huokaisi turhautuneen. "Voisinko suudella sinua vielä kerran?" Takerun silmät laajenivat hämmästyksestä. Taichi painoi päänsä maahan ja kääntyi poispäin. "Taichi..." Takeru mutisi. Taichi käänsi kasvonsa. Takeru henkäisi. Hän nyökkäsi hiljaa.

Taichi hymyili hänelle ja katsoi tätä hämmästyneenä. Poika käveli toisen luo ja laittoi kätensä tämän poskelle. "Valmis?" hän kysyi. Takeru nieleskeli kyyneleitään hetken, ja nyökkäsi. Taichi pyyhkäisi hiuksen tämän kasvoilta. Sitten tämä painoi huulensa hellästi Takerun omia vasten.

Takeru hätkähti ja vetäytyi pois. Hänen oli vaikea pidätellä kyyneleitään. "Se olikin huono idea..." Taichi mutisi nolona. Takeru nieleskeli kyyneliä, ja tärisi hieman. "Ei... Minä vain..." hän kuiskasi. Taichi hengähti ja laittoi kätensä Takerun niskan taakse. Takeru katsoi häntä. "Taichi?" hän kysyi. Taichi laittoi sormensa tämän huulille. Sitten hän nojasi Takeruun päin ja suuteli tätä.

Takeru tärisi kyyneleistä. Hänen kasvonsa olivat kosteat. Taichin suudelma lämmitti koko kehoa, kuin lämmin peitto. Koko keho kihelmöi. Taichi lopetti ja katsoi Takeru ja pyyhkäisi silmien alla olevan kyyneleen pois.

"Nähdään, Takeru", hän kuiskasi ja käveli pois.

Takeru jäi tuijottamaan tämän perään. Kuulutus kertoi lentokoneen lähtevän kymmenen minuutin päästä. Takeru seisoi hetken paikoillaan ja hengitti. Hän kuitenkin kääntyi kohti menosuuntaansa. Takerun pää painui alas. Silmät katosivat kultaisten hiusten aiheuttamaan varjoon. Kyyneleet valuivat hänen silmistään poskille ja sieltä ne putosivat kaulaan. Takeru nieleskeli ja tärisi.

Hän katsoi viimeisen kerran taakseen. Paaluuta ei ollut. Poika käänsi katseensa pois ja tunsi jonkin painavan hänen sydäntään. Oliko se ystävyys? Vai kenties jotain sitäkin syvempää...

Loppu

Loppukommentit: En ajatellut alunperin tehdä viimeistä osaa vain kertomaan, kuinka Takeru lähtee lentokoneella kohti Amerikkaa. Se vain tuntui sitten niin oikealta. Mitäs piditte lopusta? En ole vielä varma, tapahtuuko Taichille ja Takerulle mitään toisessa osassa. Minulla on nimittäin eräs henkilö hihassa...

Saman katon alla, oli kiva tarina, jota oli mukava kirjoittaa. Ihan huvikseen. Kun kirjoitan tätä, koulu on alkamassa huomenna. Menen kuudennelle, ja eräs lempi-tarinoistani loppuu. Seuraavaksi aloitan uuden tarinan, jatko-osan tälle.

Perhe on pahin, tulee olemaan seuraava tarinani, ja jatko-osa, jossa Takeru palaa takaisin. Kirjoitan myös tarinaa, American boy, jossa kerrotaan mitä tapahtui Amerikassa. Siinä Takerulle tulee olemaan ongelmia niin kiusaajien, kuin ainoan kaverinsakin kanssa, joka tuntuukin joskus kaikelta muulta...

Se tästä tarinasta, toivottavasti piditte, toivoo:

~Bitenshi~

Jammu: Sniff! Mä ainakin pidin. Nyyhh. *huutaa taivaalle* Tule takaisin Takeru! Alan jo kuulostaa sulta. Creepy... Hähhähhää ihmiset. Minäpäs pääsen lukemaan kyseiset jatko-osat paaaljon ennen teitä. *kipittelee lueskelemaan nauraen mielipuolisesti* Käkäti käkäti...

*lähtee Jammu perään jatimatikin kanssa* Ei huolta, ihmiset... se ei pääse koskaan kertomaan teille niin, että spoilaa koko tarinan... *lataa jatimatikin* Metsästyskausi on alkanut... *virn*