Kommentit:Tyhjästä poksahtanut idea.

Omenapuu

Luonto oli hiljainen ja kaunis. Ruskeat puut kurouttautuivat korkealle taivaalle, paljasteaen sitten sinistä taivasta vasten tulenleimuavat lehtensä, jotka leijuivat maahan, lupauksina lumentulosta. Maa oli kuollut, ja kostea, mutta se ei haitannut eräitä lapsia sinä päivänä.

"Varokaa risut ja männynkävyt!" Hikari narurahti ja kohta lehtikasasta suorastaan räjähti lehtiä ilmaan. "Yamato! Enkö minäkin saa tehdä noin?" Takeru pyysi isoveljensä harteilta. "Eeenpä tiedä... Äiti sanoi, ettet saisi liata tuota paitaa liikaa..." Yamato mutisi. "Rajoita rajoja!" Taichi tokaisi, ja hyppäsi siskonsa seuraksi.

Yamato pyöräytti silmiään, ja laski Takerun juoksemaan. "Miten Taichi pärjää noin hyvin heidän kanssaan?" hän kysyi Soralta, joka suoristi myssyään. "Ai Taichi? Se johtuu vain lapsuuden päälle jämähtämisestä..." Sora vastasi, ja laittoi lapasensa uudestaan käteensä.

Yamato naurahti hieman, ja katsoi kuinka Taichi yritti upottaa Takerua lehtikasaan, Hikarin käydessä bruneten kimppuun selän takaa. "En kyllä tajua itsekään miten hän on noin hyvää pataa, vaikka onkin ikuinen lapsi!" Mimi kikatti. Tyttö oli tapansa mukaan sonnustautunut pinkkiin. Korvaläpät, sekä lapaset, että kaulahuivi olivat vaaleanpunaiset, mutta farkkutakki oli vaaleansininen. Siis niin vaaleansininen, että melkein oli vaikea erottaa sitä valkoisesta. Kaikenlisäksi takin alla oli räikeä pinkki hame, jonka alla olivat valkoiset sukkahousut.

Yamato tuhahti ja puhalsi yhden hiussuortuvan pois otsaltaan. Hän oli niin tavallinen kuin vain pystyi. Sininen huppari, ja mustat lökärit olivat hänen asusteensa. "No jaa... Antaa kaverin löytää sisimpänsä..." Jyou mutisi, ja kietoi kaulahuiviaan kireämmäksi kaulansa ympäri. "Jaa..." Koshiro mumisi, näpytellen tietokonettaan, ja istuen maahan puunjuurelle.

"Niin tavanomaista! Aina kompuutterin kimpussa!" Taichi tuhahti, pitäen Takerua pää alaspäin kainalossaan. "Taichi." "Niin Yamato?" "Takerulla menee veri päähän." Taichi vilkaisi kainalossaan olevaa punakasvoista poikaa, joka tuijotti tätä uhkaavasti. Taichi laski rauhallisesti Takerun maahan, ja alkoi kiivetä puuhun.

"Niin se on. Puupäät tykkäävät toisistaan", Sora nauroi, ja auttoi Takerun ja Hikarin pois lehtikasasta. "Taichi! Minäkin haluan puuhun!" Hikari sanoi, Soran vielä pudistellessa lehtiä pois tämän keltaisesta tuulipuvun takista, ja yhä kaulassa olevasta huivista. "Joo, joo! Tartu käsiini!" Taichi lausahti, kiiveten alimmalle oksalle, ja kurottaen kättään.

Hikari hymyili onnellisena, ja tarttui veljensä käteen, tämän vetäessä häntä ylös. "Yamato, etkö sinä osaa kiivetä puuhun?" Takeru kysyi ihmeissään. "Ai siis niinku minä?" Yamato älähti, ja punastui vienosti. "Niin Yamato! Sinä sinä!" Taichi virnisti, roikkuen pää alaspäin puussa, ja näyttäen blondille kieltään, ennen kuin käännähti takaisin oksalle.

Yamato mulkaisi Taichi ja huokaisi. "No, voin minä yrittää..." "Antaa mennä Yamato", Mimi virnuili, ja tönäisi Soraa kylkeen kyynärpäällään. Molemmat alkoivat kikattaa, Yamaton yleensä niin kalpeitten kasvojen punehtuessa. "Hyvä Yamato, antaa mennä..." Koshiro mutisi näpytellen yhä konettaan, suorastaan transsissa.

Takeru katsoi veljeään. "Etkö sinä jo ala mennä?" hän ihmetteli, kädet selän takana. Yamato katsoi ylös Taichiin, joka auttoi Hikaria ylöspäin. Jos kerta se oli noin helppoa, niin... "Okei. Anna vain hanskasi lainaan, Jyou", Yamato pyysi, Jyoun jo ottaessa mustia sormikkaitaan pois.

"Takeru..." Yamato huomautti. "Mitä?" Takeru kysyi. "Missä sinun hanskasi ovat?" blondi tivasi. "Hikarinkaan ei tarvitse pitää omia lapasiaan!" Takeru vastusti. "Taichi onkin typerä, ja haluaa Hikarin näppien paleltuvan!" Yamato huudahti. "Anteeksi mitä?!" Taichi tiuskaisi, Mimin ja Soran kikattaessa yhä enemmän.

"Jyou, kerro Takerulle mitä tapahtuu, jos ei pidä hanskoja..." Yamato totesi. "Katsos. Ensin sinun sormesi alkavat paleltua. Sitten ne alkavat vähitellen muuttua mustiksi. Sitten ne pitää napsia yks kerrallaan pois ja -." "Riittää. Hän alkoi kaivella niitä jo taskuistaan!" Yamato napautti, pikkublondin kaivellessa vihreän verkkatakkinsa taskuja.

"Etkö sinä kiipeä, Yamato?" Sora tivasi, kädet punaisen takin taskussa. Yamato katsoi häntä ja murahti: "Anna minulle vain reitin suunnistus aika..." "Ala tulla jänis!" Taichi hekotti. Yamato pyöräytti silmiään. 'En edes pidä korkeista paikoista...'

Yamato kuitenkin tarttui toiseksi alimpaan oksaan, ja hilasi sen avulla toisen jalkansa pienelle tyngälle, ja toisen isommalle oksalle. Sitten hän laittoi molemmat jalkansa tälle oksalle, ja tarttui toiseen oksaan lujasti, hilaten itsensä sen päälle. "Antaa mennä! Olet jo metrin maan yläpuolella!" Jyou huudahti. "Turvat tukkoon!" Yamato kivahti, alkaen jo kiiveät ylemmäs.

Askel askeleelta, Yamato kuitenkin saavutti Taichin ja Hikarin. "Aiotko päästää siskosi vielä alaskin?" hän mutisi. "Joo, vaikka heti! Tunnet reitin Hikari. Vain varma askel riittää", Taichi tokaisi, ja pieni tyttö alkoi kiivetä alas. "Haluatko käväistä latvassa?" suklaansilmä kysyi ilkikurisesti.

Geelipää kalpeni hetkeksi, ja katsahti ylös. "Tuonne?" hän kysyi ja osoitti ylös. "Mikä ettei! Siellä on varmasti upeat näkymät, ja tämä on vankka puu!" Taichi naurahti, ja alkoi kiivetä. "Taichi, en tiedä onko tuo -!" Yamato aloitti. "Viisasta? Vai pelkäätkö, että tukkasi menee sekaisin?" puskatukka sössötti, ja alkoi taas kiivetä. Yamato irvisti Taichille, ja lähti sitten tämän perään.

Kummatkin pojat alkoivat lähestyä lehtien ja oksien peittämää latvaa. Taivas ja pilvet pilkottivat hieman oksaston alta, saaden pienet valonsäteet osumaan puunrunkoon. Taichi kiipesi vielä yhden oksan, ja nousi seisomaan.

"Vau..." hän huokaisi lehtien takaa. "Mitä? Mitä siellä on?" Yamato ihmetteli. "Tule katsomaan..." Taichi mutisi ja nosti ystävänsä paidankauluksesta ylös. Yamaton silmät lukkiutuivat horisonttiin. "Uskomatonta..." tämä sanoi.

Horisontissan auringonlasku soi punaista, ja oranssiaan taivaanrantaan, osuen läheiseen Odaibaan, ja ruskaisiin puihin. Koko näkymä oli maagisen upea. Yamato vilkaisi syrjäsilmällään Taichia, jonka silmät kiilsivät jännityksestä, tämän katsoessa auringonlaskua. Taichi käänsiä äkkiä päänsä häneen päin.

"Mitä sinä tuijotat?" brunette kysyi. Yamato inahti jotain, ja punastui. "Noooo... minäää... Hei, katso! Omenoita! Tämä on omenapuu!" Yamato hihkaisi, ja sukelsi takaisin puunlehtiin. Taichi räpytteli silmiään, mutta meni kuitenkin tämän perään. Suklaasilmä löysikin tämän, nassuttamassa omenaa suuhunsa, naama yhä punaisena.

"Yamato..." "Nimphh?" Yamato murahti, omenaa yhä suussa. "Mikä sinua vaivaa?" Taichi kysyi. Yamato nielaisi omenanpalansa, ja kääntyi brunetteen. "Et ymmärtäisi..." Yamato mumisi, laskeutuen taas pari oksaa. "Hei! Et karkaa nyt!" Taichi kivahti, ja tipahtaen hänen eteensä.

"Mitä minä en ymmärtäisi?" "Et yhtään mitään!" "Äh, älä viitsi, Yamato!" "Viitsinpäs!" "Älä ole lapsellinen!" "Älä itse ole!" Yamato tiuskaisi, jo kyyneleet silmissä. "Yamato..?" Taichi ihmetteli. "Sinä - et - ymmärrä", Yamato tavutti, ja istuutui oksalle, peittäen päänsä käsiinsä. "Yamato, kerro pois", Taichi tokaisi, istuen Yamaton viereen.

Yamato huokaisi, ja pyyhki kyyneleensä. Miksi, oi miksi hänen piti itkeä, kun Taichi oli toljottomassa?! "Noh... Minä tunsin jotain tuolla ylhäällä..." "Korkeanpaikankammoa?" "Ei! Vaan jotain... jotain..." Yamato aloitti, mutta päätyi takaisin kyyneliin.

Taichi käänsi tämän pään kasvojaan päin. "Yamato, taidan jo arvata..." hän totesi, ja pyyhkäisi kyyneleen tämän poskelta. Yamato värähti noitten lämpimien käsien kosketuksesta. Tiesikö Taichi todella, että kaikki nämä vuodet..?

"Ja arvaa mitä?" Taichi hymyili. Yamato katsoi häntä kosteilla silmillään. "Minä luulen, että tunsin samoin." Taichi nojautui blondiin päin, ja antoi tälle pienen suukon suulle. Se oli vain sekuntin kestävä, mutta tuntui kuin kolme ihmisikää olisi kulunut.

Pojat tuijottivat toisiaan hetken. Sanoja ei ollut. Ei yhtäkään ääntä. Kuitenkin, ne olisivat olleet aivan turhia. Vain he, ja syksyn viileä tuuli...

"Hei! Tuletteko te alas sieltä ollenkaan! Ilta alkaa pimetä!" Takeru huuteli. Taichi ja Yamato hätkähtivät, ja katsoivat hetken muualle. Yamato kuitenkin käänsi katseensa Taichiin, ja asetti kätensä tämän kädelle. Taichin posket punastuivat, kuin syksyiset omenat, ja Yamato naurahti.

'Hän on niin suloinen nolostuessaan...' Yamato ajatteli. "Alkaa olla pimeä. Mennään alas", Taichi sanoi, ja hymyili Yamatolle, saaden tämän sulamaan. Jos hän oli sydänten sulattaja, niin mitä Taichi sitten oli?

"C-mon. Mennään", Taichi totesi ja piti kiinni Yamaton kädestä, auttean tämän oksalta oksalle. Oli hämärää.

Loppu

Loppukommentit: Tarina jäi ehkä outoon kohtaan, mutta en viitsinyt tehdä mitään kovin vaikuttavaa. Tarina oli vain lyhyt "novelli" ei sen enempää. Mutta tämä on söpö? Eikö? o,O

Jos voin sanoa oman yksityisen mielipiteeni, sanon, että tämä on jotenkin outo. Outo, mutta oudolla tavalla myös ihana.

Kirjoitin tämän varmaan hetken mielijohteesta, en ole varma. Tai sitten ehkä siksi, että kirjoittaminen loppui. Okei? Ei muistella pahalla! ^-^

Tämä tuli varmaan myös siksi, että halusin vaihtelua. Olin yleensä ihan jopa vahingossa muiluttanut Takerun pääosaan, tai toiseen pääosaan. Jotenka, piti kirjoittaa Yamachia. Niinpä. Se on kiroukseni. Tehdä Takerusta jotenkin tärkeä jokaiseen ficciin, jonka kirjoitan.

~Bitenshi~