Koripoika

Yksi, kaksi, kolme… Pallo pomppasi kerran jos toisenkin asfalttiin ja hyppäsi aina takaisin pojan käteen. Askeleet korille. Yksi, kaksi, kolme, hyppy. Ylös, kori. Käsivarsi eksyi otsalle ja hikinorot valuivat mustilta suortuvilta.

Takerun silmät jatkoivat pojan liikkeitten seuraamista kuin hypnoosissa. Joka päivä. Joka ikinen päivä nuori tuli pihalle ja lisäsi joka kerta tahtiaan. Kori, koppi, askeleet, pallo pomppasi maasta uudelleen ja uudelleen. Takeru nojasi kämmeneensä. ”Layup”, poika mutisi itsekseen ja maassa oleva nuori teki mitä Takerun suu lateli. Hän oli oppinut pojan kaikki temput. Joka päivä. Joka päivä…

Kynä naputti tyhjää lehtiötä ja puhkoi lyijykynän jälkeä hentoon paperiin. Hänen piti keksiä jotain. Takeru huokaisi ja pyörähti tuolissaan ympäri, nostaen jalkansa pöydälle. *Typerät koulutehtävät… Miten oppilaat muka osaisivat tehdä pienen kolmen rivin selostuksen kadulla näkemästään henkilöstä… Ei, ei… Minun pitää keksiä jotain… Tämä kurssi on minulle tärkeä…” Blondi nappasi vihkonsa ja hyppäsi ikkunalaudalle ja nojasi polviinsa ja jatkoi pojan vilkuilemista.

Nuorukaisen hahmo oli pysähtynyt asfaltille ja istui siinä. Hiki kiilsi pojan käsivarsilla kuin lumi auringossa ja harmaa t-paita oli kuin sateen jäljiltä. Hikikarpalot valuivat otsaa pitkin kuin vesipisarat ja hengitys hamuili lisää ilmaa sisäänsä. Takeru puraisi lyijykynänsä päätä ja hymisi itsekseen Poika suoristautui ja otti vihkon polvilleen. Otsikko eksyi keskelle vihkoa yhtä nopeasti kuin hänen ajatuksensa.

”Koripoika.”

***

                      Ruokalan yksi pöytä pidätti hengitystään kun Daisuken lasiin eksyi toinen jos kolmaskin lasi maitoa. Kanelihiuksinen poika oli juuri kaatamassa kuudetta lasiaan, kun maitopurkki päätti ehtyä. Daisuke ravisteli purkkia harmissaan ja heitti sen umpimähkään selkänsä yli. ”Äh, ne loppuvat aina kesken…” nuori mutisi, jättäen huomiotta takana kuuluvan huudon ”Motomiya, hitto vie!” ja jatkoi riisipallojen ahtamista sisäänsä. Hikari roikotti syömäpuikkoja suustaan ja tuijotti poikaa luukku auki. ”Daisuke, et ole ennen juonut noin paljon maitoa!” tyttö tokaisi ja Miyako tämän vierestä tuhahti. ”Muistathan koulun hammastarkastukset? No, hammaslääkäri sanoi, että Daisuken pitäisi juoda enemmän maitoa. No, mitäpä meidän Motomiyamme ei enemmän haluaisi kuin säihkyvää hammasrivistöä...” tyttö tokaisi ja kikatti päälle.

                      Daisuke mulkaisi tätä. ”Miyako-kulta, kuka tässä taannoin halusikaan kasvattaa kynsiään ja litki maitoa, söi juustoa ja vaikka mitä muuta, että saisi virheettömän kauniit ja pitkät kynnet?” ”Minä.” ”Voi Birman pyhä kissa, eikö mikään enää toimi?!” Daisuke huudahti. Iori hymyili. ”Daisuke, sinun pitää sopeutua siihen, että Miyako on kasvanut ohi kiusausyrityksistäsi”, poika totesi ja nappasi uuden mustekalan palan suuhunsa. ”Haven’t we all…” Takeru tokaisi näitten takaa ja istahti penkille.

                      ”Tervetuloa takaisin elävien kirjoihin Takeru”, Hikari virnisti. Daisuke miimikoi tämän ja nojasi kaverinsa olkapäähän. ”Joten… Takeru, mitäs äikänmaikka?” Takeru huokaisi ja pyöräytti silmiään. ”Sanoi, että minulla on kyllä kykyjä tehdä yksi pieni kirjoitelma viikossa, jota en kuitenkaan onnistunut tekemään. No, antoi yhden viikon lisä aikaa ja se siitä.” Daisuke ärähti ja rojahti pöydälle. ”Minulle hän antoi kunnon palautteen häntä lainatakseni ”Daisuke Motomiyan klooni”-kuvauksesta.” Takeru tyrskähti. ”Katso ympärillesi Daisuke! Tuijotat liikaa omaa napaasi!” nuori ehdotti ja läpsäisi ystäväänsä selkään.

                      Iori iski silmää tytöille. ”Tarkoitat kai hammasrivistöäsi?” Molemmat tytöt purskahtivat kikatusaaltoon ja katsoivat Takerun ymmärtävää ilmettä. ”Jatkat vieläkin pikku hammaskiilto-operaatiota? Yritätkö iskeä jotakuta erityistä?” blondi kysyi ja vinkkasi silmäänsä. Daisuke naurahti. ”Dream on Takaichi! Minua et pääse kiusaamaan ihastumisista!” poika vakuutti, saaden Hikarin nauramaan. ”Ne mehut imi Taichi sinusta erään ”tietyn” ihastumisen aikaan, muistat kai?” Daisuke raapi niskaansa. ”Hikari, muistat kai, että sovimme, ettei siitä puhuta enää”, poika sihahti. Iori kohotti kulmiaan. ”Ai kuuluisasta ryhmän legendasta?! Daisuke kateellinen Takerulle, Hikari Yagamin sydämestä! Näen jo otsikot!” pienin poika huudahti. ”Damatte iru! Iori, pääsi on seinälläni, jos volyymi ei hiljene nollalle…” ”Oi! Ken! Tänne!” Miyako huitoi ja Ken Ichijoji saapui paikalle ja rojahti penkille.

                      ”Olen vieläkin täysi urpo suunnistamaan täällä…” hän tokaisi ja alkoi käydä läpi joitakin papereita. ”Ken, ei se ole mikään ihme, olet ollut tässä koulussa vasta pari viikkoa!” Hikari vakuutti ja taputti Keniä tämän olkapäähän. ”Joo… tietenkin… varmasti…” Ken mutisi papereittensa keskeltä ja nappasi suuhunsa leivän, ennen kuin otti kynänsä ja alkoi täyttää edessään olevia kaavakkeita. Takeru räpytteli silmiään. ”Hetkinen… ovatko nuo matikan monisteita?” poika kysyi ihmetellen ja nosti yhden prosenttilasku monisteen. ”Mmmhmm… Sensei sanoi, että minulle olisi hyväksi tehdä nämä, että pysyn varmasti muitten tahdissa… Ja olen sitä paitsi myöhästynyt melkein joka matikan tunnilta, joten –!” Kenin selityksen katkaisi Daisuken huudahdus: ”Hello! What is this?!” Poika nappasi pienen valokuvan paperien keskeltä ja tämän suu loksahti auki.

                      Kenin kasvot vaihtoivat väriä ja tämä hyökkäsi eteenpäin pöydän toiselle puolelle. ”Anna se takaisin! Daisuke! Se on minun!” ”No - fucking - way! Hey, Takaichi, chek it out!” Daisuke tokaisi ja länttäsi kuvan Takerun eteen pöydälle. ”Maa-a! Daisukeee!” Ken valitti ja yritti tyrkkiä uteliaat siniset silmät pois arvokkaalta kuvaltaan. Takerun naama vääntyi hymyn kaarteeseen ja siitä virnistykseen, jota seurasi naurukohtaus. Ken valahti pöydälle lyötynä. ”Siitä vaan, antaa tulla”, teini huokaisi ja valui takaisin penkille. Takeru pidätteli nauruaan ja käänsi kuvan ympäri. ”Ken, kuka tuo tyttö on?” ”Tyttö?” ”Tyttö?!”

                      Miyako ja Hikari hyökkäsivät eteenpäin. ”Näytäää..!” Kenin posket muuttuivat lähemmäs tomaattia, kun tämä vastasi. ”Kasumi, hän on samassa atk-ryhmässä kanssani”, poika mumisi nopeammin kuin olisi kuvitellut. Daisuke tyrskähti ja räjähti sen jälkeen nauruun ja löi nyrkkiään pöytään. ”This is great! Pikku Kenimme on löytänyt hormoninsa!” Iori huokaisi. ”Daisuke, aikuistuisit vähän.” ”Oh no! Not now, when I get started!”    

 Takeru hymyili itsekseen ja iski silmää Kenille. ”Joten… Missä voimme nähdä tämän tytön ihan livenä?” Ken puri alahuultaan ja osoitti hiljakseen ruokalan nurkkaan. Viisi uteliasta päätä kääntyi pojan osoittamaan suuntaan. ”Oi! Miten hän on osannut tehdä noin hienon kampauksen?” Hikari ihmetteli. ”Minä haluan hänen meikkiohjeensa!” Miyako tokaisi. ”Hän on kaunis”, Iori totesi ja jatkoi maitonsa ryystämistä. ”Oh, my, God! Kenny, your one lucky man!” Takeru tokaisi. Daisuke tämän takaa näytti jotakin ihme hiphop-merkkiä. ”Jauzaaa! What a hotty!” Kenin närkästymisen näki tämän ilmeestä. Daisuke naurahti.

”I’m just kidding! Ken, all yours.” Ken huokaisi ja jatkoi matikanlaskujensa parissa. ”Ken, oletko sinä jutellut hänelle?” Miyako kysäisi. Poika pysähtyi hetkeksi, mutta jatkoi jäätymisestään samaan tahtiin. ”En…” sinisilmä mutisi, mutta Hikari vetäisi monisteet tämän alta. ”Then go! Hayaku!” tyttö hihkaisi. Ken vaihtoi päivän värin kasvoilleen. ”D-d-demo..! Mitä minä sanon?!” nuori ihmetteli. Miyako hymyili. ”Ihan mitä vain! Änkytä vaikka! Usko tai älä, tytöt tykkäävät eksyneen koiranpennun näköisistä kundeista”, tyttö vakuutti ja suoristi silmälasejaan. ”Siksi Hikarikin ihastui Takerun suuriin koiranpennun silmiin jo ihan pienenä.” ”Miyako! Hidoi! Sinä senkin -!” Hikari ärähti ja sai Daisuken rämähtämään lattialle naurusta.

Takeru huokaisi ja tökkäsi Keniä olkapäähän. ”Go for it, tiger”, poika tokaisi. Ken puri peukalonsa rystystä, mutta nousi hitaasti ja suorastaan valui nurkkaa kohti. Daisuke nosti päätänsä pöydän nurkan yli. ”Veto, hyppii vai juoksee?” ”Hyppii.” ”Kiinni veti.” Viisi silmäparia seurasi hengitystä pidättäen, kuinka Ken raapi niskaansa hermostuneena ja vaihtoi painoa jalalta toiselle Kasumin edessä, kunnes tämä näytti vetävän henkeä ja sanoi jotain. Tyttö kihersi ja nyökkäsi, sanoen sitten jotain, joka sai Kenin melkein hyppäämään ulos nahoistaan. Ken kumarsi ja kääntyi, käveli pari askelta eteenpäin, mutta alkoi sitten tanssahdella kohti kavereitaan ja hyppäsi lopulta loikan penkille ja kääntyi näitten puoleen.

”Arvatkaa mitä?” ”You got a date!” ”HELL YEAH!” Ken huudahti ja rojahti tuolille. “Maksa Daisuke”, Takeru sanoi. ”Nani? Hän tanssi paikalle!” ”Mutta hyppäsi loppumatkan.” ”Sitä ei lasketa!” ”Yes it does!” ”Na-aa!” ”Ya-haa!” ”No, it doesn’t count!” ”Ja kyllä varmasti!” ”Ja kun ei, niin ei!” ”Oh… Fine”, Takeru mutisi ja kaivoi reppunsa selkäänsä kun kello soi. ”Pitää mennä.”

***

                      Tuttu kumin osuminen betoniin kuului jo kauas. Kolinaa. Kori. Hengästynyt läähätys kuului hetken, kunnes pojan hahmo rojahti kovalle kivelle ja hengitti ilmaa sisäänsä. Takeru käveli hitaasti kohti kerrostalon ovea ja vilkaisi sivusilmällä mustahiuksista nuorta. Joka päivä… Äkkiä, pojan katse lukkiutui Takeruun. Ruskeat silmät… ne porasivat hänen sisintään, kuin suolahappo, korvensivat. Takeru värähti. Hän tunsi tuon pojan jostain… Tai tunsi jotain tämän sisältä… Takeru hymyili pojalle ja heilautti kättään, ennen kuin katosi kerrostalon sisään.

                      Blondi suunnisti portaikolle ja juoksi askelmia ylös kolme kerrosta, ennen kuin nuoren olemus rojahti hissin viereen ja hengitti. Ne silmät… hän oli nähnyt ne jossain… jossain hyvinkin tutussa. Ne olivat silti niin kaukana…

                      Takeru kaivoi vihkonsa esiin ja sanat tulivat automaattisesti.

                      ”Yksi, kaksi, askeleet tömähtävät maahan ja kivensirut ampaisevat erilleen. Pallo lentää renkaan läpi ja laskeutuu hikisiin käsiin. Pojan olemus istuu maahan ja hengittää pitkiä vetoja. Ruskeat silmät poraavat pientä asfaltinaluetta kuin luodit, verhoutuen mustan hiusverhon taakse. Ne salaavat jotain.”

***

                      ”This party is dead”, Hikari totesi tunti myöhemmin ja nojasi väsyneenä seinään. Takeru huokaisi ja laahasi katseellaan tanssilattiaa, jossa nuoret liimautuivat kiinni toisiinsa. No, Ken ainakin näytti tyytyväiseltä. ”It was dead, when it became a make out party…” poika totesi ja nyökkäsi nurkassa kielareita nopeaan tahtiin vaihtelevia Yamatoa ja Taichia kohti. Hikari tyrskähti. ”No, sanotaanko näin, että kohta veljesi juoksee kohti vessoja suoristamaan kampaustaan?” tyttö ehdotti. Takeru kohotti kulmiaan. ”If he takes his little Chi-kun whit him, then we know whats happening…” nuori vakuutti ja Hikari purskahti hillittömään nauruun. ”Takeru, eikö päässäsi liiku mikään muu?!”

                      ”Hän on puberteetissa, mitä odotit?” Daisuke kysäisi ja nojasi Hikarin olkapäähän. ”Care for a dance, my dear lady?” Hikari pyöräytti silmiään. ”Hai, hai, anteeksi Takeru. Daisuke taitaa varastaa minut sinulta”, tyttö pahoitteli ja vetäisi Daisuken perässään tanssilattialle. Takeru huokaisi ja risti jalkansa. *Ei siinä mitään… saan omaa rauh -.* ”Taichi, katso, pikkukaverilla on yksinäistä”, Yamato tokaisi ja hyökkäsi veljensä kimppuun tukanpörröttämis aikomuksilla. *Guess not…* ”Takeru, sinä huolestutat minua, Miyako on etsimässä tämän illan uhriaan, Daisuke pelleilee Hikarin kanssa, Ken on sen Kisumin –”, Yamato aloitti, mutta Taichi korjasi tämän: ”Kasumi, Yama-chan, Kasumi.” ”Niin, Kasumin kanssa ja Iori on kotona klassisen musiikkinsa ja sen kendokepakkonsa kanssa, mutta mitä sinä teet? Tulet bileisiin, juttelet Hikarin kanssa kuin paras kaveri, et yritä mitään ja sitten jäät seinäkukaksi.”

                      Takeru tuhahti ja hivuttautui irti Yamaton käden alta. ”Niin nii-san, kyllä nii-san, aivan varmasti nii-san, mene vaan syömään poikakaverisi kieli nii-san…” poika mutisi kävellessään pois. Taichi nojasi Yamaton olkapäähän. ”Pitäisikö ottaa neuvosta demonstraatio?” Yamato virnisti. ”Sure thing, tiger.” Takeru yökkäsi mielessään ja aukaisi ulko-oven. Ilmaa! Viileä syysilma hautautui syvälle ytimiin ja kylmäsi.

                      ”Oi! Kiotsukete!” Takeru vilkaisi sivulleen ja nappasi refleksinomaisesti häntä kohti syöksyvän koripallon. ”Oletko kunnossa?! Sumimasen, sen ei ollut tarkoitus lentää noin pitkälle!” pojan ääni huikkasi ja punainen pehko kiisi paikalle ja nappasi pallon. ”Quite a catch! Sinun on pakko harrastaa koripalloa! Ai juu! Minä olen Akiro! Olin tuolla kadun päässä ja pallo karkasi käsistä joten -!” Takeru tuijotti punahiuksista poikaa äimänä. Kuinka mikään pystyi puhumaan noin nopeasti?! ”Akiro! Tule jo, älä tee sitä jätkää kuuroksi!” Akiro hätkähti ja kääntyi kadun päähän. ”Gomen, gomen! Tulen! Mikä sinun nimesi muuten on?” poika kysyi. Takeru ravisti päätään ja sanoi: ”Takeru.” ”Okei, Takeru! Ehkä me vielä tapaamme!” Akiro hihkaisi ja juoksi äkkiä kohti kadun päässä olevaa poikaa. Takerun silmät nauliutuivat mustaan hiuspehkoon ja ruskeisiin silmiin.

                      ”Koripoika.”

***

                      ”DAISUKE MOTOMIYA!” huuto kajahti pitkin käytäviä, kuin ukkosen jyrinä ja noin kolmen tusinan edestä silmäpareja kääntyi hurjasti käytävää pitkin tarpovaa Taichi Yagamia kohti. ”Piilottakaa mut”, Daisuke pihahti ja vilahti Kenin selän taakse. Taichi ryntäsi suoraan paikalle ja tarttui nuorempaa poikaa paidan rinnuksilta. ”Tai-kun! Sattuuu!” Daisuke kirkaisi hyvin ei-niin-daisumaisesti ja Taichi törkkäsi tämän siivouskomeroon neuvottelutuokiolle. Takeru ja Ken vilkaisivat toisiaan ja molemmat pinkaisivat komeronovelle ja painoivat korvansa vasten puuovea.

                      ”Motomiya… olet vaarallisilla vesillä.” ”Taichi, sinä pelotat minua.” ”Yksi: Älä leiki pikkusiskollani. Kaksi: Jos sinulla on jotain tärkeää sanomista hänelle, kerro minulle ensin. Ja kolme: nyt SINÄ menet takaisin TUNNILLE ja pyydät Hikarilta ANTEEKSI.” Ovi lämähti auki ja Ken vinkaisi kun puu osui hänen kalloonsa. Pojat rämähtivät raajat mihin ilmansuuntaan osoittaen lattialle ja Taichi vilkaisi näitä oven takaa. Molemmat teinit väläyttivät pepsodent-hymynsä ja Taichi tökkäsi Daisuken takaisin käytävään ja lampsi pois paikalta.

                      Takeru törkkäsi Kenin pois päältään ja pomppasi ylös, kompastuen suoraan eteenpäin Daisuken kaulaan. ”What didya do?” Daisuke huokaisi. ”Dunno. Taichi kai kuvittelee liikoja…” Ken nousi ylös ja riuhtaisi Takerun irti Daisukesta. ”Hän kai epäilee jotain ihan turhaan… Daisuken naisseikkailujen takia…” ”Shut up.” ”No I wont.”

***

                      Pallo tömähteli maahan ja heilahti lopulta korista kuin salama. Takeru henkäisi ja löyhytteli itseään äidinkielenvihkolla. Jotain tekstiä oli saatava… Samassa, tutun pojan hahmo ilmestyi jalkakäytävälle ja suorastaa säikähti nähtyään Takerun. Nuoren hahmo kääntyi äkkiä toiseen suuntaan, mutta Takeru huomasi tämän ja pomppasi pystyyn.

                      ”Oi! Matte, matte!” poika huudahti ja mustat hiukset heilahtivat pysähdyksestä. ”Naze?” poika kysyi hitaasti ja kääntyi Takeruun päin. Takeru hätkähti, mutta heilutti päätään ja heitti koripallon pojalla. ”Tahdotko pelata? On aika kurja pelata kaiket päivät ihan yksin, eikö?” blondi ehdotti ja pojan katse liukui hitaasti toisen pojan sinisiin silmiin ja pysyi niissä. ”I…iie. Minun… minulla on paljon tekemistä”, teini mumisi ja heitti pallon takaisin Takerulle, juosten sitten pois. Takeru nappasi pallon ja katsoi tämän perään.

                      ”Hei! Mikä sinun nimesi on?!” nuori huusi, mutta jäi vaille vastausta. Takeru ärähti ja kääntyi takaisin repulleen ja nappasi sen selkäänsä. Poika katsoi vielä taakseen ja häipyi sitten sisätiloihin. Ikkunan ääressä sanat kirjoittivat itsensä koukeroisella käsialalla.

                      ”Hiljaisuuden huudot tunkeutuvat yksinäisen oloisen sielun läpi. Kuulen ainoan sanan. Ei. Lausahdus kiertää tyhjää aluetta ja hautautuu kauempana olevan liikenteen meluun, kuin pienen linnun kuolemankiljaisu. Silmät salaavat nimeä, joka ei tunne edes itseään.”

***

                      ”Maa kutsuu Ken!” Daisuke huudahti ystävänsä korvaan ja tuhahti, kun tämä ei ollut herätäkseen. ”Rakastuminen on idioottimaista, vai mitä Takeru?” Oli hiljaista. Daisuke vilkaisi tyttöjä, jotka tirskuivat itsekseen ja sitten Ioria, joka oli naputtanut häntä selkään. Poika osoitti tyhjyyteen tuijottelevaa ja uneksivan näköistä Takerua. ”Oh no! Hell no! I’m not seeing this! HERÄTYS!” Takeru hätkähti ja ravisteli päätään. ”Mitä?” ”Don’t tell me that you’re in love.” ”Täh?! En! Iie! No! Nein! Nej!” Miyako naurahti.

                      ”Se koira älähtää johon keppi kalahtaa.” ”Eikä! Uskokaa pois, niin ei ole! Teenkö MINÄ muka NOIN?!” Takeru tokaisi ja osoitti Keniä, jonka kasvot olivat kännisen oloisessa hymyssä ja tämä vilkutteli pihan toisella puolella olevalle Kasumille. Daisuke räpytti silmiään. ”Okei, uskotaan. Mutta mitä opettaja sanoi aineestasi?” poika ihmetteli. Takeru huokaisi. ”No, hän sanoi, että se jäi hieman tyhjäksi. Koripojan luonteesta kuulemma puuttui jotain.” Iori virnisti. ”Et kai sinäkin tehnyt omasta itsestäsi kopiota?” ruskeatukkainen poika kysäisi ja iski vihreää silmäänsä. Takeru pudisti päätään.

                      ”En… Hän on oikea henkilö… Yritin jopa tutustua häneen, mutta en edes saanut hänen nimeään selville…” sinisilmä selitti. Hikari nyökkäsi ja totesi: ”Ehkä illuusiosi olisi särkynyt. Parempi että Koripoika on yksi muisto elämästäsi, kuin yksi vaikea ystävä.” Miyako nyökytteli tytön takana pontevasti. ”Juuri niin! Olemme me kaikki sen verran vaikeaa sorttia!” tämä tokaisi ja tönäisi Keniä olkapäästä. ”Vai mitä KEN?!” Poika hätkähti. ”Mitähähjoototaolinomissamaailmoissani!” Daisuke purskahti nauruun ja läimäisi häntä selkään. ”Se on okei! Jätkä on in love!” Ken punehtui, mutta äkkäsi sitten jotain. ”Dai hei, eikö tuo ole rehtori?” ”Joo.” ”Eikös hän tule tänne?” ”Joo…” ”Taisit todella tehdä sille kahville jotain?” ”…joo….” ”Oot pulassa.” ”Voi räkä.”

***

Koripoika

Jos olisin tuntenut sinut, luulen, että olisimme voineet ystävystyä. Askeleesi naputtivat mustaa asfalttia joka ikinen ilta, kuin loputon soitto. Olit hiljaa kuin kivi, sain sinusta jotain. Kun yritin, sinä lähdit pois. Et koskaan palannut. Koripoika, sinä olit minulle osa elämää. Outo ilmiö. Ilman niitä elämä ei ole mitään.

Miksi? Miksi juuri tämän talon kenttä? Miksi tulit aina juuri tänne? Etkö halunnut olla kotona? Oliko perheelläsi jokin ongelma? Akiro, sinun veljesi, hän sanoi nimensä. Mikset sinä kertonut minulle mitään? Olit kuin muuri, joka minun olisi pitänyt rikkoa. Minä en voinut, en jaksanut, en pystynyt. Näin sinussa jonkin tutun, jostain kaukaa. Se olin minä. Näin itseni ruskeissa suolahapolta tuntuvissa silmissäsi. Se epätoivo joka minussa kerran kyti. Yksinäisyys, joka valtasi ja irrotti jokaisen palan minusta. Me olisimme ymmärtäneet toisiamme. Toivon, että tapaamme vielä joskus.

Jos ei nyt, niin ehkä toisessa elämässä.

Toivoo toinen Koripoika

TheEnd: You haven’t seen anything like that, ne? ^^ No, lopetus tuli päähän ihan tosta vaan, okei, myönnän. Se oli taas semmoinen juttu, etten saanut mitään muuta päähäni. Okei? oO Tulin taas umpikujaan ja löysin kiertoreitin. =) Koripoika nyt on semmonen outo heebo, joka tuli mieleen… Mistähän tää Koripoika juttu lähti? oO;; Emmävaantierä. Ja se Taito/Yamachi? No, se vaan tuli. Se bilejuttu onkin kaikkein hauskin kohta koko jutussa! ^^