Kommentit: Katotaan mitä nyt saa aikaan, kun tyhjästä alottaa...

Vereen kirjoitettu

Joka yö. Sama asia. Hänen jalkansa kohtasivat viileän lattian, ja Tokion liikenteen valot kajastivat hänen huoneeseensa. Sama matka. Pari metriä hyllylle, laatikosta hän kaivoi esiin veitsen. Likkuessaan ikkunan luokse, hän viilsi sen terällä itselleen pienen haavan, joka alkoi vuotaa. Hän painoi kätensä lasiin, irroittaen sen sitten, jättäen sormensa levittämään punaista nestettä kylmälle elottomalle lasille.

Hänen sormensa siveli viileä sileää pintaa, sulkien silmänsä, hän antoi mielensä hoitaa loput. Hän ei tiennyt miksi. Hän vain heräsi joka yö, samaan vanhaan tapaan. Joka yö. Joka ilta hän tiesi tekevänsä sen. Joka kerta sen tuhosi, ettei kukaan tietäisi...

Irrottaen sormensa lasista, hän katsoi kirjoittamaansa tekstiä, jonka kirjaimet valuivat hiljalleen alas, sotkivat sileää pintaa.

"Mamoru."

Hän toisti sanaa usein suussaan. Sillä oli hänelle liiankin suuri merkitys. Merkitys josta hän ei pitänyt. Hän otti veitsen uudestaan käteensä, viilsi haavaa syvemmälle, antoi itsensä värähtää kivusta, jatkaen loputonta valitustaan ikkunan viileälle pinnalle, lisäten koko ajan uutta valossa kiiltävää punaista nestettä ikkunalle...

"Takatori."

Hänen suussaan maistuivat ne sanat. Ne olivat kuitenkin kuin piikki. Kaktuksen piikki, jota hän ei pystynyt nielemään. Joka kerta hän sen lausui, joka kerta se sattui. Hän veti vielä pari vetoa ja antoi kätensä valua kirjoituksen ohi, värjäten sen omaan vereensä. Hän veti kämmenensä omien kasvojensa läpi, tuntien läpimämän nesteen valvuvan sormensa päästä vieläkin.

"Murhaaja."

***

Ääni hänen suljettujen silmiensä läpi. Kello. Omi nousi hitaasti istumaan, haukotellen. Hän katsoi ikkunaa. Täysin puhdas. Hän ei itsekään aina tajunnut, miten sen teki. Hän nojasi kättä otsaansa. Äkkiä, hän tunsi jotain rosoista kasvoillaan.

"Voihan -!" hän aloitti ja ponkaisi pystyyn. Omi kaiveli laatikoitaan ja löysi peilin. "Voi hel -!" hän kirosi. "Omi? Oletko sinä hereillä?" Kenin ääni huhuili. Apua! Omi katsoi kuivuneen veren peittämiä kasvojaan. "Mitä minä teen?" hän kuiskasi. "Omi?" Ken kysyi. Askeleita. Hän oli tulossa.

Omi hyppäsi takaisin sänkyynsä ja veti peiton korviinsa. Ovi aukesi. "Omi?" Ken ihmetteli ja tökkäsi häntä kylkeen. "Ala nousta! Meidän pitää mennä kukkakauppaan!" brunette hoputti. Omi puri huultaan. Hänestä tuntui, ettei osannut puhua. "Omi? Omi, oletko sinä okei?" Ken huolestui, yrittäen vetää peittoa toisen pojan kasvoilta. "Mene pois!" Omi tiuskahti. "Poju, oletko sinä sairas?" Ken tivasi. Omi oli hiljaa, sulki silmänsä. Kun ne voisikin vain sulkea. Ja unohtaa kaiken.

Ken huokaisi. "Omi, c-mon! Pitää mennä! Aya hermostuu!" poika intti. "Kuule, menkää te ilman minua. Tulen sitten perässä", Omi selitti ja kääriytyi peittoonsa tiukemmin. Ken hymähti. "Miten haluat..." tämä mutisi ja veti oven perässään kiinni. Omi kurkisti peittonsa alta huoneeseen. Vaaleansiniset silmät katsoivat ympärilleen.

Omi huokaisi helpotuksesta ja nousi istumaan, koskettaen poskeaan. "Omi, me menemme nyt!" Yohji huikkasi. Ovi paukahti. Sinne menivät. Hunajahiuksinen poika hyppäsi ylös sängystään ja juoksi kylpyhuoneeseen. Hänen oli päästävä tästä eroon! Omi valeli kasvojaan kylmällä vedellä. Yhdellä pesulla kaikki olisi poissa...

***

Aya antoi katseensa kiertää tyhjää kauppaa. Ei asiakkaita. No, lomilla tytöillä oli tietysti enemmän aikaa, mutta yleensä kaikki olivat matkoilla sukulaisilla, perheen luona, tai ystävillä... No, vähemmän sitä kauhua hänelle...

Yläkertaan vievistä portaista kuului askelia, ja Omi ilmestyi paikalle. "No vihdoinkin! Mikä sinulla oikein oli aamulla?" Ken ihmetteli. "Eh... ei ollut vain kovin hyvä olo..." Omi selitti. Aya hymähti ja joi kahviaan. "Oletko sairas?" Yohji kysyi Omilta. Yohjia ja Omia voisi luulla jopa veljiksi. Heillä oli aika samanlaisen väriset hiukset, ja he kävisivät täydellisesti kaavaan. Omi katsoi miestä.

"Ei sinun tarvitse huolehtia, Yohji-kun... en ollut vain nukkunut kovin hyvin..." Omi selitteli, istahtaen sohvalle Ayan viereen. "Minua ei vain... huvittanut nousta niin aikaisin..." poika mutisi, pitäen otsaansa. "Oletko aivan varma, ettet ole sairas?" Aya puuttui puheeseen. Omi vilkaisi punapäätä. "Hai. Olen kunnossa Aya-kun."

***

Aya avasi silmänsä. Hän oli herännyt. Kuullut äänen. Hitaasti hän nousi ylös sängystään ja käveli hiljakseen olohuoneeseen. Ken. Kenin ääni.

"Omi... mitä... mitä sinä teet..?... Omi ei... ei..." Ken puhui unissaan. Omi? Teki mitä? Aya käveli hiljakseen Kenin sängyn viereen, ja alkoi ravistella tätä hereille. "Ken! Ken herää!" Ken hätkähti, nousi seisomaan ja katsoi Ayaa silmät pyöreinä. "Omi!" hän kuiskasi säikähtäneenä.

Aya nousi ylös ja juoksi Omin huoneen ovelle. Hän avasi sen hiljakseen ja katsoi sisään. "Omi!" hän huusi. Omi katsoi häntä pelästyneenä. "Aya?" hän kuiskasi. Pojan käsi valahti irti ikkunasta. Käsi oli täynnä verta. Mutta eivät seinätkään ja ikkuna ihan puhtaat olleet.

Ken juoksi kohta Ayan taakse ja katsoi huoneeseen. Kauhu valahti hänen kasvoilleen. "Omi, mitä sinä -?" Ennenkuin brunette ehti lopettaa, oli Omi valahtanut polvilleen maahan ja alkanut itkeä. Yohji tallusti huoneeseen. "Mitä ihmettä täällä oikein -? Omi, voi jumalauta!" blondi huudahti. "Yohji, hae ne ensiapu tarvikkeet!" Ken komensi.

Aya käveli Omin luokse ja istui tämän viereen, silittäen pojan päätä. "Omi... rauhoitu..." punapää kuiskasi. Omi katsoi tätä kyyneleen kostuttamilla silmillään. "Aya, minä olen..." poika aloitti, mutta purskahti uuteen itkuun. Aya kietoi kätensä tämän ympärille ja katsoi Keniä. "Älä vaan toljota siinä! Auta minua!" hän sihahti.

Keniä olisi ehkä naurattanut muuten, Ayahan ei osannut olla kovin tunteellinen, mutta kun tämä oli vakava tilanne. Ken huokaisi ja käveli heidän luokseen ja kumartui Omin puoleen. "Omi. Voit kertoa meille mitä tahansa", hän vakuutti. Omi niiskahti ja osoitti kirjoituksiaan seinällä.

"Mamoru... Takatori.. ja murhaaja", Aya luki, saaden Omin taas itkemään. "Sekö siinä on?" Ken kysyi. Omi nyökkäsi. Yohji tuli huoneeseen ensiapu välineet mukanaan. "Käsi tänne", hän pyysi. Omi katsoi tätä alta kulmien ja pudisti päätään. Yohji katsoi häntä nuorempia jäseniä. "Antaisiko joku nyt minulle sen käden?" hän kysyi. Aya huokaisi ja otti Omin käden varovasti tämän polvien ympäriltä, ja antoi sen Yohjille.

"Voi luoja, kun on syvä!" Yohji säikähti. Omi puri huultaan, ettei alkaisi taas lohduttomaan itkuun. "Omi? Mikä sinulla siis on? Haluat päästä eroon menneisyydestäsi?" Ken kysyi. Omi vilkaisi häntä. "Osittain..." hän kuiskasi ja värähti, kun Yohji puhdisti haavaa. "Anna kun arvaan. Vihaat itseäsi", Aya totesi. Omin silmät alkoivat taas kostua. "Niin..." poika kuiskasi.

"Tervetuloa sitten vaan kerhoon", Yohji tuhahti. Ken ja Aya mulkaisivat tätä. "Okei, okei... ei vitsejä..." Ken nosti Omin päätä itseensä päin. "Omi, miksi me muut emme vihaisi. Jokainen meistä haluaa eroon menneisyydestä, ja ehkä jopa siitä mikä nyt on tekeillä", brunette vakuutti. Omi puri alahuultaan. "Minulla on niitä muistoja ihan liikaa..." hän mutisi.

"Omi... älä syytä itseäsi kaikesta. Et sinä menneisyydelle mitään voi. Se on ollutta ja mennyttä. Älä sure sen perään", Yohji puuttui puheeseen, solmiessaan siteen tiukkaan Omin kädessä olevan haavan ympärille. Omi katsoi tätä. "Miten niin? Entä jos se ollut ja mennyt yrittäisi melkeinpä määrätä tulevaisuutesi?" poika kysyi. Yohji hymyili. "Silloin et kuuntele sitä", tämä vastasi, nousten seisomaan ja kävellen pois. "Haen vain jotain jolla voimme puhdistaa tuon sotkun pois", hän selitti.

Omi sulki silmänsä. "Pitää sanoa, että tuon pehkon alla on jotain järkeä..." Ken mutisi. Omi huokaisi syvään. "Jaa..." hän mutisi. Ken katsoi Ayaa. "Mitä?" punapää ihmetteli. "Piristä sitä!" Ken sihahti. "Olet itse parempi!" Aya vastusti. "Kaverit... Haluan vain nukkua..." Omi totesi, silmien painuessa jo kiinni. "Vie sinä hänet nukkumaan vaikka sohvalle. Minä ja Aya siivoamme", Yohji sanoi tullessaan huoneeseen. Ken tuhahti.

"Minä hoidan..." Ken mutisi, ottaen Omin syliinsä ja lähtien huoneesta. "Ken, minulla on jalat..." Omi vastusti kun he olivat pois tämän huoneesta. "No, nyt ei ole, okei?" Ken tokaisi. Omin silmät pyöristyivät. "Eikö?" hän kysyi. "Tiedät mitä tarkoitin!" Ken tiuskahti ja laski Omin sohvalle. "Tiedän vai..?" Omi kysyi silmät ummessa. Ken hymyili ja pörrötti toisen pojan tukkaa.

"Niinkuin et muka tietäisi..." hän naurahti. Omi raotti silmiään ja hymyili. "Ken kuule..." hän kuiskasi. Ken räpytti silmiään. "Niin?" hän kysyi. "Olen tosi iloinen että minulla on teidät."

***

Kenin silmät rävähtivät auki. Hän kuuli askelia. Ken nousi ylös ja käveli Omin huoneen luokse. Hän kuuli askelia. Puhetta. Ken avasi oven hiljaa. Omi oli pysähtynyt ikkunan eteen ja katsoi valkoista kuuta ja kimeltelevia tähtiä. "Miksi juuri minä?" hän kysyi ja nojasi ikkunalautaan. "Aina minä..." hän kuiskasi.

Vaaleansiniset silmät kiilsivät kuun heikkoa valoa vasten. "Muistin menetys... Muistin saaminen takaisin... Mamoru Takatori..." Omi huokaisi. "Ja sitten Ken..." Ken hätkähti ja otti pari askelta niin hiljaa kuin pystyi. "Minusta hän oli aina niin isoveli... Isoveli jonka olisin halunnut joskus... No, minullahan on isoveljiä... no, isoveli... tai... jos Masafumiakaan isoveljeksi haluan kutsua..." Omi mutisi itsekseen, pyöritteli sormeaan ikkunalaudalla. Poika avasi ikkunan, ja antoi tuulen hyväillä hiuksiaan.

"Mutta nyt tunnen jotain muuta..." hän sanoi, huokaisten. "Jotain jota en uskalla kertoa." Ken otti pari askelta. Puhuiko Omi siitä mistä hän luuli tämän puhuvan? "En edes tajua miksi puhun itsekseni", Omi naurahti. "No, kai olen sekoamassa... Onhan minulla muutenkin ultimaattinen aivovaurio... Ei muista mitään, sitten taas muistaa, kirjoitelee omalla verellään seinään, puhuu itsekseen... vielä puuttuu että alan liikuskella paljain jaloin katolla..." Omi nauroi itsekseen. "Alankohan muistuttaa Farfarelloa?"

Ken otti vielä pari askelta, ollen nyt ihan Omin takana. "Älä koskaan enää tee tuota vertausta", brunette kuiskasi Omin korvaan. Omi hätkähti ja kääntyi, lyöden otsansa Kenin otsaan. "Au! Ken?" Omi kysyi. Ken piti otsaansa. "Joo... ja tunnen sen kyllä..." hän mutisi.

Omi punastui. "Ku-kuinka kauan olet ollut siinä?" hän takelteli. "Tarpeeksi kauan", Ken totesi, kietoen toisen kätensä Omin lantion ympäri. "Ken... minä -", Omi aloitti. "Älä", Ken sanoi, vetäen pojan lähemmäs itseään. "Älä puhu", hän kuiskasi ja laittoi toisen kätensä Omin poskelle.

"Poskesi on lämmin", hän tokaisi. Omi punastui vielä enemmän. Ken nauroi. "Älä hermoile", hän rauhoitteli ja painoi pienen suukon Omin otsalle. "Rauhoitu vain." Omi laittoi kätensä Kenin niskan taakse, ja painoi huulensa Kenin suuta vasten.

Ken räpytti silmiään. 'No, tuota en odottanut...' Omi päästi hänestä irti ja haukkoi henkeään. "Ken, taidat tietää, mitä aion sanoa, mutta -." Ken painoi otsansa Omin otsaa vasten. "Ei tarvitse sanoa, että rakastat minua", hän naurahti. Omi aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta Ken nuolaisi tämän ylähuulta. Omi punastui raivoisasti.

"Nyt ainakin tiedän, miten sinut saa olemaan hiljaa", brunette virnisti ja laittoi huulensa toisen pojan huulia vasten. Heidän kielensä tanssivat keskenään, huulet hapuilivat toisiaan. Täydellinen hiljaisuus ja he kaksi. Kuun loiste ja yksi hetki.

Molemmat heistä haukkoivat henkeään hetken. Katsoivat toisiaan syvälle silmiin. Toinen vaaleansinisillä ja toinen tummanruskeilla silmillään. Oli hiljaista.

Loppu

Loppukommentit: ...No, ei parhaimpia... -_- Minusta tässä ei ollut juonta. Ei yhtään. Nothing. Zero. Zip!

No, mitäs tästä sanoisin... Sanon... Se oli pakollinen. Ehkä. En tiedä. Eh... tuotaaah... -_-;; Miiitäs tässä! ^^;

Älkää katsoko minua noin! Minä vain en osaa pitää esitelmää tämmöisistä tarinoista, jotka suhaisen kahdessa päivässä! >< Noh, ehkä jos suhaisen tämmöisen päivässä, tai viikossa. Sitten on sanottavaa. Ja myös silloin, kun olen tehnyt tarinaa AIVAN liian kauan. Muuten, tekstiä ei synny loppukommentteihin.

~Bitenshi~