Info
Ai mikä Eternal Darkness on?
No, en keksi juuri nyt muuta sanaa kuin perhe. Koska sivuni ei ole saanut kovin suurta suosiota, on minulla vähän kävijöitä, mutta kaikki niistä rakkaimpia. *lähettää lentosuukkoja* I just love you guys!
Yoda: *rolleyes* Pulees...
Biitti: Ja saanen esitellä sivun vahdin... Yoditan.
Yoda: *kumarrus* Hauska tavata...
Biitti: Back to the issue here... Eternal Darkness perustettiin, koska minulla oli tylsää. Se aloitti all-about-Digimon sivustona, jossa oli lisäksi omia fanficcejäni ja arttejani sarjasta. Kyseisellä sivulla "seikkailivat" myös Digimonin Adventuren ja Zero Twon hahmot. Sen aikainen "Mugen Taiyô" sai oman viekkunsa elokuussa 2003 ja palaute alkoi kuulua ympäriinsä. Sain tietää, että sivuni toimivat tuskin ollenkaan, joten sivu sai ensimmäisen remppansa.
Mutta auts, sain silloin ensimmäisen kovan palautteeni. Kyseessä taisi olla... Anselmi? No, kutsuin häntä kuitenkin Anselmiksi... ANSEM! Se oli häirikön nimi. Hän käski kaikkien EDissä kävijöiden pudota tuoliltaan ja haukkui meitä kaikkia läskeiksi nörteiksi, jotka kuolaavat piirroshahmojen perään...
Yoda: Auts.
Biitti: Indeed... Ansem sanoi myös, että katsoisimme "kunnon" animesarjoja Digimonin sijaan, kuten Narutoa. Sanoin Ansemille, etten katsoisi Narutoa, jos sitä katsoisivat tuommoiset idiootit... *hermostunut nauru* Niinpä niin... No, takaisin asiaan!
Yoda: *tippa*
Biitti: Onneksi, minulla oli rakkaat ystäväni tukenani! Saan kiittää viekkuhäirikön häätämisestä mm. Hijiä (silloista Beelzeä), Gomista (silloinen Annika Gomamon), Faivia ja tietenkin CryZaa! :) Olen todella kiitollinen ja muistan erityisesti Ryzzin kommentin "tuolilta putoamisesta"... ^^ Ryzz haki säkkituolin alle ja sanoi, että pudotus on nyt ainakin pehmeä. =) Kiitoksia kaikille kolmelle, sekä rakkaalle Jammu-siskolle, joka kävi myös puolustamassa meikäläistä hieman... Kovemmalla arsenaalilla.
Jammu: Muistan... *huokaa* That was a great day.
Biitti: Samoihin aikoihin, kuulin anime-sarja Weiss Kreuzista, joten tein viereen toisen sivun, Dark Feather, joka kertoi sarjasta kaiken, jonka itse tiesin. No, en koskaan ollut nähnytkään sarjaa, mutta tiesin suurinpiirtein kaiken mitä siinä tulee tapahtumaan... Ja kyllä sitä palautetta tulikin myös eräältä toiselta tyypiltä, mutta tälläkin kertaa kaverit ja sisko suojasivat. Kiitos myös Rikalle, joka oli jo tullut yhteisöön mukaan! ^-^ No, MT jatkoi elämäänsä, mutta sitten kyllästyin "kahden" sivun pyörittämiseen ja fuusioin ne. Ajattelin, että nimi pitäisi myös muuttaa... Mietin ja mietin...
Ja silloin syntyi Eternal Darkness! ^^
Sivun valtasivat sen jälkeen vain bishit (sinäänsä kun edes opin sanan 'bishounen'), koska kyllästyin Digimonin ämmiin. Niinpä niin... niihin aikoihin sivua kohtasi myös SUURI remppa, joka kesti kaksi ja puoli kuukautta. Keväällä 2004, mukaan tulivat myös D.N.Angelin hahmot, Niwa Daisuke ja Dark. Aloin saada todella animen-syrjästä kiinni ja halusin lisää!
1.6.2004 ED täytti tasan vuoden.
Sivuni oli todellakin saanut sisältönsä, vaikka sivuilla kävivät vain jo edellä mainitujen lisäksi myös Minde ja Yancha ja Hope. Ei sillä, että se olisi minua masentanut. Kun löysin myös Yami no Matsuein, huomasin, että en tarvinnut enempää. Jatkoin sivunpyöritystä, juuri saadun foorumin kanssa. EDin päivittäminen kävi hankalammaksi, kun muutin hetkeksi Kuopioon, mutta hei... kuka ei tekisi hulluja asioita?! Hampaat irvessä, Eternal Darkness jatkoi olemassa oloaan ja "kukoisti". Kun muutin takaisin Lestijärvelle, löysin Naruton. No, oli se aika kauan sitten kun tykästyin mangaan, mutta jokin vain sai minut unohtamaan sen. Silloin muistin, mitä olin sanonut Ansemille ja naurua ei voinut pidätellä. Marraskuun ja Joulukuun välisenä aikana, luin Narutoa enemmän kuin mitään muuta. I still do! Sivuille ilmestyivät myös parit Naruton hahmot ja tila alkoi käydä ahtaaksi.
Nyt on vuosi 2005 ja minulla on hauskempaa kuin koskaan. Olen itseni mielestä pesunkestävä animeotaku ja vuonna 2006, aion päästä Animeconiin hinnalla millä hyvänsä. ED täyttää kohta toisen vuotensa... Haikeaa. Olen tulossa vanhaksi. *grin* But do not worry, paranen vain vanhetessani! Tulen yhä pervommaksi (xD) ja opinpa vielä koodamaan, saatte nauttia framekkaista sivuista. Ja ED jatkaa oloaan, nyt kun se sai hienon lisänimenkin!
Yoda: Todella "kekseliään" lisänimen...
Biitti: Shaddap, will ya..?
FAQ = Fregentuly Asked Questions
Tässä on kysymyksiä, joihin en viitsi vastailla. Epäilen, että näitä kysytään tai kysyttäisiin liian usein.
K1: Alatko mailikamuksi?
Vastaus: En. Minä en mailaile, kuin todella harvoin ja syy on tämä: Voin olla netissä vain korkeintaan 2 tuntia päivässä ja silloinkin saan kaikki asiani tehtyä. Mailia en paljon käytä, koska minun pitää tarkistaa viekku, foorumi, ladata mangaa ja musiikkia, käydä erilaisilla sivuilla, kirjoittamassa JatkoStoorya... mailikamut... niitä hankin hyvin harvoin. Olen joskus kysynyt näitä itsekin "pienenä" sivujen webmastereilta ja voin sanoa, että ymmärrän täysin, että heillä ei aina ole aikaa. Toisaalta, saatan suostua tavallisiin kirjeenvaihtoihin, mutta en lupaa voivani lähettää niitä joka hetki. Olen TODELLA unohtavainen ja hidas, myönnän sen. Hijikin voi todistaa, hän on saanut kärsiä siitä... ^-^;
K2: Voisitko kirjoittaa tarinan, jossa tapahtuu tätä ja tätä?
Vastaus: Ei, ei, ei! Missään nimessä EI! En ota vastaan tilaustöitä. Jos olet keksinyt hienon idean tarinalle, voit kirjoittaa sen itse. Mutta jos välttämättä haluat juuri MINUN kirjoittavan sen, harkitsen kuultuani ehdotuksen. Jos en pidä juonesta, en usko voivani kirjoittaa sitä... En voi vain kirjoittaa sitä. Tehkää omat ficcinne! Minun ovat minun. Kirjoittaminen vaatii omaa innostusta, ymmärrän sen. Ja, ollaanpa rehellisiä; minullakin on tusinoittain ficcjeä kesken. Ehkä pitäisi karsia pari listalta... -.-
K3: Voiko sivuilla olevia kuvia kopioida?
Vastaus: Kaikki viralliset kuvat ovat erillistä sivuilta, joista olen ne itse kopioinut. Mm. Digimon kuvat ovat Digirst:stä ja jotkin Weiss-kuvat Lelolasta. En tarkkaan muista kaikkien kuvien alkuperää. Joten, voitte toki ottaa niitä, mutta sivujen Galleria ja Fanart osioissa olevia kuvia ei saa kopioida, ei ilman tekijän lupaa! Teidän pitää aina kysyä ensin tekijältä, jos haluatte käyttää sitä esim. sivuillanne. Oman personal käyttöön kuvat voi ottaa (tulostettavaksi huoneen seinälle, or something like that), mutta niiden omaksi väittäminen, tai sivuilla esim. taustakuvana käyttäminen ilman lupaa, on tekijänoikeuslain nojalla rikos!
K3: Sivuille voi lähettää fanarttia ja fanficcejä?
Vastaus: Tottakai! Mutta älkää käykö kärsimättömiksi, jos niitä ei julkaista heti. Päivitys ohjelmani saattaa kenkkuilla tuosta vaan. Kaikki fanartit ja ficit ovat sallittuja, kunhan laitatten ficceihinne niiden tyypit, onko niissä parituksia ja varoitukset, esim. shounen-aista. En tiedä, jos lähitulevaisuudessa sivulleni eksyy joku 8-vuotias (joka on hyvin epätodennäköistä), joka lukee sattumalta NC-17 ficin, jossa ei ole merkintää... Mutta, jos te ette itse niitä arvioi, minä arvioin. Turha siis suivaantua, jos olettamukseni menevät väärin.
TERMISTÖ
anime = Japanilainen piirretty tv-sarja tai elokuva. Animet eroavat kuitenkin tavallisista länsimaisista piirretyistä, koska animeissa saattaa olla syvällisempiäkin teemoja, kuten esim. sota ja rauha, sukupuoli syrjintä ja niin edelleen... Animet on tarkoitettu kaiken ikäisille, joissa ainakin elokuvista voidaan mainita Hayao Miazakin ja Studio Chiblin tuotokset. Katso Suomessa, esim. suomeksi dubattu Nelosen Beyblade ja MTV3:n Pokémon (jenkkhiraishkhaushkröh!) tai SubTV:llä pyörivät englanniksi dubattu ja suomeksi tekstitetty Dragonball Z, ruotsiksi puhuttu Sailor Moon, tai alkuperäiskielellä oleva Neon Genesis Evangelion. Animea voi ladata myös netistä, mutta jaksojen lataaminen kestää KAUAN, ellei satu omistamaan laajakaistaa. Erinäisiä anime DVD:itä voi myös ostaa Suomesta, mutta niitä on todella VÄHÄN. Suomalainen Kirjakauppa myy joitakin, kuten InuYashaa, mutta Final Fantasy Unlimitediä saa ihan kaupasta. Parhaiten (mutta myös kalleimmin) animea saa tilaamalla netistä, esim. Discount Anime DVD:stä, johon kuitenkin tarvitaan luottokortti ja PayPal-nettipankin jäsenyys.
bishônen (bishounen, bishi)= suor. suom. japanista 'kaunis poika'. Kyseessä on tyttömäinen poika, joka on yleisesti ottaen aikamoinen honkkeli. On myös tavattu semi-bishouneneja, jotka eivät ihan täytä täydellisiä vaatimuksia, mutta käyvät sinäänsä MELKEIN bishounenista. Bishouneneja esiintyy animeissa ja mangoissa, näistä esimerkkinä Weiss Kreuz ja Yami no Matsuei, jossa näemmekin mallimerkkinä WK:n Tsukiyono Omin ja YnM:n Kurosaki Hisokan. Molemmilla on suuret silmät, joita ei yleensä tavata nuorilla pojilla animeissa ja mangoissa. Myös pienuus ja hentous liittyvät bishounenina olemiseen. Jos etsit elävää esimerkkiä, voisin mainita Jonne Aaronin ja melkeinpä Antti Tuiskun. ^-^
fanfiction = Jostakin jo olemasssa olevasta tv-sarjasta/elokuvasta/sarjakuvasta/kirjasarjasta/bändistä kirjoitettua fiktionaalista kertomusta. Fanit kirjoittavat näitä yhtenään (eivät kaikki, kaikki eivät ole niin kieroutuneita *kröh*) ja niissä saattaa tapahtua IHAN mitä tahansa. Yleisin genre, johon tässä olen törmännyt on tietenkin anime ja manga fanficinkirjoittajat, mutta mene osoitteeseen fanfiction.net, ja yllätyt, mistä kaikesta fanfictionia voidaan kirjoittaa!
fanart = fanittamastaan sarjasta/leffasta/kirjasta/jne... piirtämiä kuvia, joita julkaistaan netissä tiuhaan tahtiin.
faqhawk = Suor. suom. homohaukka. (fanityttö, shounen-ai-fan) Toisin sanoen, tyttö joka "rakastaa" homoja. En ole koskaan nähnyt poika-versiota, mutta haluaisin tutustua sellaiseen. ^-^
kolmio = kolmoissuhde (yleensä kolmen pojan välillä tällä sivulla...)
manga = japanilainen sarjakuva, yleensä mustavalkoisissa väreissä. Mangaa piirretään musteella ja siinä on mitä merkillisimpiä efektejä, jos vertaa tavallisiin länsimaisiin sarjakuviin. Tutustu Suomessa julkaisuihin kuten; Ranma ½, Dragonball ja Salapoliisi Conan. Nämä ovat kuitenkin vain TODELLA vähäinen osa mangan todellisesta loistosta, jota voi ladata netistä käännettynä englanniksi, esim. sivulta sakura-crisis.net.
Pöötti = Enkeli siipinen ihminen. Yleisesti kulkee nimellä Biitti. Pööttejä on vain yksi maailmassa, mutta kuvissa näitä on havaittu muotoutuvan ties minkälaisista bishouneneista.
Röggäri = animevihaaja!!
shônen-ai (shounen-ai) = poikarakkaus/homolempi xD