First thing after life

Koshiro istui koneensa ääressä ja näpytti. Huone oli täysin pimeä, lukuun ottamatta valoa, joka kajasti näytöstä. Se sai Koshiron kasvot näyttämään entistäkin kalpeammilta.

Kuinka kauan hän oli ollut siinä, hän ei tiennyt. Tunnin, päivän? Sillä ei ollut merkitystä. Hän oli jättänyt laskut taakseen. Syy oli kadonnut muistojen tuuliin jo ajat sitten. Siellä se nyt ajelehti yhä kauemmas hänestä.

Ja tämän on Koshiro. Se, josta puhutaan nerona. Se, jolla on aina vastaus kaikkeen. Siinä hän istui, mieli tyhjänä.

Teksti syntyi ruudulle kuin itsestään. Se oli uutta Koshirolle. Ennen hän oli kirjoittaessaan joutunut harkitsemaan tarkkaan jokaista merkkiä ja laskeskelemaan koko ajan pää sauhuten.

Ja siinä hän nyt istui. Ilman ajatuksen häivää. Vain sanat, jotka löysivät tiensä näppäimistölle.

So fucking miserable

People feeling quilty

Only we were able

To see trough it

Two sides of life

Set apart

Two human who are dead

Never ready to start

And I know I'm not stable

But I don't feel too sick

***

Taichi raotti ovea ja astui sisään. "Koshiro?"

Koshiro istui keskellä lattiaa ja tuijotti vastakkaiseen seinään. Taichi epäröi hetken, mutta meni sitten hänen vierelleen.

"Miten voit?" hän kysyi. Koshiro ei edes räpäyttänyt silmiään.

Kauan Taichi istui siinä, toivoen edes yhtä sanaa, yhtä liikettä. Mutta Koshiro oli kuin kuollut. Viimein hän luovutti ja jätti tämän yksin.

Jyou nosti katseensa lehdestä, kuullessaan Taichin sulkevan oven. Poika laahusti keittiöön ja kaatoi itselleen mehua.

"Eikö mitään?" Jyou huokasi pettyneenä. Taichi pudisti päätään. Jyoun hartiat lysähtivät kasaan.

Pöydällä istuva Mimi puhkesi kyyneliin.

"Minä en jaksa enää! Emme saa mitään kontaktia häneen! Miksi hän kohtelee meitä näin?!" hän nyyhkytti hysteerisenä. Sekunnissa Taichi oli hänen vierellään ja halasi tyttöä. Hän silitti kömpelösti Mimin hiuksia.

"Mimi, meidän täytyy jaksaa vielä. Luovuttamisesta ei olisi mitään hyötyä! Me olemme hänen ystäviään, kohteli hän meitä miten tahansa!"

Taichi tarttui Mimiä hartioista ja pakotti tämän katsomaan itseään. "Hän ansaitsee sen, että olemme hänen vierellään. Eikö sinusta?" Mimi pyyhki kyyneliään ja tasasi hengitystään. "Anteeksi Taichi, olen vain niin väsynyt", tyttö nikotteli ja sanoi sitten: "Koshirolla on meidät, halusi hän sitä tai ei."

Silloin he kuulivat kuinka ulko-ovi aukaistiin ja kenkiä potkittiin ympäri eteistä.

Yamato ja Sora astelivat keittiöön. Yamato laski ostoskassinsa pöydälle ja latoi tavaroita tasaiseen tahtiin kaappeihin. Sora rämähti ensimmäiseen käsillä olevaan tuoliin, niin että ketjut helähtivät.

"Ei mitään uutta", hän sanoi, ennen kuin kukaan ehti kysyä mitään. Jyou parahti. "Ei ole totta! Ei kaksi aikuista ihmistä voi vain kadota!" hän potkaisi pöydän jalkaa. "Aih!"

Yamato vilkasi häneen tyynesti. "Hiljempaa, Koshiro saattaa kuulla", hän sanoi ja jatkoi ostoksien purkamista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jyou huokaisi. "Anteeksi, menetin malttini."

Mimi painoi päänsä käsiinsä. "Koshiro parka. En voi kuvitellakaan miltä minusta tuntuisi, jos omat vanhempani olisivat kadonneet."

Kaikki olivat hiljaa.

***

Kuu loi kelmeän valonsa lattiaa poikki. Se kiipesi seinää pitkin ja pysähtyi katonrajaan.

Koshiro seisoi ikkunansa edessä ja katseli taivaalle. Silmät haravoivat tähtikaarta. Hänen hento hahmonsa piirtyi kuuta vasten.

Kauan hän seisoi ja tuijotti tähtiin. Ehkä tunnin. Kaksi? Puoli yötä? Ei väliä. Hän kuuli, kuinka Sora kävi niittivyöt naristen tuomassa hänelle kuumaa kaakaota, mutta hän ei edes kääntynyt. Kevyt tuulenvire hiipi ikkunasta ja leikitteli pojan hiuksilla. Tähdet syttyivät ja sammuivat vuorollaan, kuu liikehti eteenpäin. Aika taittui ja yö viileni, mutta hahmo ikkunan luona ei väistänyt sitä.

Minä en löydä sitä.

Lopulta Koshiro käänsi kasvonsa kuulta ja käveli koneensa ääreen. Jälleen ruutu täyttyi sanoista, sanoista ilman mietteitä.

Blood ruining the white snow

Liquit running so low

Giving a simple move

Running to its doom

Strike me down

Break my bones

I'll give you a reason

Before I'm gone

***

"Miten niin ette ole kuulleetkaan? Te olette poliisi, hyvä mies! Mistä te saatte palkkanne?!" Jyou karjui luuriin kuin hengenhädässä.

Yamato vilkaisi häntä sohvalta, mutta ei sanonut mitään.

"Fuck you! Soittakaa vain jos kuulette jotain!" mies paiskasi kuulokkeen paikoilleen ja jäi nojaamaan lipastoon. Jyou puristi sen puisia reunoja rystyset valkoisina. Sitten hän tunsi Yamaton otsan niskassaan.

"Anna olla", poika sanoi hiljaa ja kietoi kätensä Jyoun vyötärön ympäri.

Jyou hengitti syvään sisään ja ulos. "Anteeksi. Kuulikohan Koshiro?"

Yamato hymyili. "En usko. Ja vaikka olisi kuullutkin, ei hän välitä." Hän käänsi Jyoun ympäri ja halasi tätä. "Hän on sulkenut itsensä pois tästä maailmasta." Jyou syleili Yamatoa ja kantoi hänet takaisin sohvalle. Yamato lepäsi häntä vasten.

"Kuinka sinä oikein kestät minua?" Jyou kysyi hiljaa. "Olen nykyään kireä kuin pingottunut kieli!"

Yamato vain hymyili ja hengitti rauhallisena. "Soitan kitaraa, osaan virittää sinut", oli yksinkertainen vastaus. Jyou vain hymähti.

Iltapäivän aurinko pyyhkäisi huoneen poikki ja värjäsi sen lämpimillä sävyillä. Rauhallisempaa näkymää olisi kadehtinut kuka tahansa, vaikka pinnan alla myrskysi.

"Missä muut ovat?" Yamato henkäisi raukeana. Jyou hypisteli hänen auringon kultaamia hiuksiaan.

"Taichi ja Sora veivät Mimin elokuviin, piristääkseen häntä. He ottivat minun autoni. Sora sanoi, että sen jälkeen he menisivät tervehtimään rouva Takenouchia." Jyou hengitti raskaasti, kuin unen rajamailla.

"Mimi on kovin tunteellinen ihminen", Yamato hypisteli Jyoun paidanhelmaa. "Hän ottaa tämän raskaasti."

Jyou silitti Yamaton hartioita. "Niin, hän on ihana ja herkkä tyttö. Ei oikein osaa niellä tätä kokonaisena." Hän oli hiljaa.

"Mutta hänellä on kova tahto."

Jälleen hiljaisuus. "Kuinka kauan olemme olleet täällä?" Yamato kysyi. Jyou oli vaiti.

"Kohta viikon", hän vastasi.

"En aavistanut, että viikko voisi tuntua näin pitkältä..."

***

Unettomat yöt toisensa jälkeen lipuivat ohi. Koshiro heijasi itseään edestakaisin sängyssään.

Hän tunsi ajatusten jättäneen mielensä, kuin hylänneen hänet. Tähän pimeyteen hän ei ollut tottunut, mutta se tuntui kotoisalta. Oli kuin jättimäinen käsi olisi sulkenut hänet nyrkkiinsä ja suojannut häntä kaikelta vahingoittavalta.

Fyysisesti Koshiro tunsi kuolevansa kohta. Hän ei syönyt, ei levännyt. Silti, vaikka hän ei tiedostanut sitä, hänen mielensä oli ratkeamiseen asti täysi ajatuksista. Muistoja, jotka suihkivat hänen silmiensä editse vailla päämäärää. Muistoja lapsuudesta, jouluista, ristiäisistä, kehtolauluista, ensimmäisistä hautajaisista.

Joka yö samaan aikaan Koshiro tuijotti taivaalle ja etsi. Kuin eksynyt lapsi etsii vanhempiaa ihmisvirrasta. Ja joka yö hänen päähänsä iskostui sama lause.

Minä en löydä sitä.

Ja silloin hän meni koneelleen ja ruutu täyttyi jälleen, ilman, että ajatustakaan olisi uhrattu sille.

One wicked smile

Changes my life

One spoken lie

Blinds my mind

Never trust a man

With a smile of an angel

Never trust a man

With the eyes of an innocent

***

"Taichi!"

Taichi hätkähti ja juoksi Koshiron oven taakse.

"Mimi! Oletko kunnossa?" hän huhuili oven läpi. Sisältä kuului hätääntynyttä nyyhkytystä. "Taichi, tule pian tänne, Koshiro on pyörtynyt!"

Kohtausta sohvalta seurannut Jyou ruttasi lehtensä ja näki kuinka Taichi syöksyi oven taa, Sora perässään. Nopeasti hän oli pystyssä ja huusi mennessään: "Yamato, tuo keittiöstä tuoli!"

Jyou polvistui Koshiron ja hengettömänä itkevän Mimin viereen. "Ei hätää Mimi, hän vain pyörtyi, luultavasti alhaisen verensokerin takia. Kaikki on hyvin", Jyou lohdutti hysteeristä Mimiä tunnustellessaan Koshiron pulssin ja tarkastaessaan hengitystiet.. "Kyllä hän siitä tokenee. Perääntykää, Koshiro tarvitsee happea."

Sora otti Mimiä hartioista ja veti hänet sivummalle, Taichi mukanaan.

Valot napsautettiin päälle ja Yamato laski keittiöjakkaran Jyoun viereen. Tämä nosti Koshiron jalat tuolin päälle ja jäi pojan viereen käsi tämän ranteella.

Hitaasti Koshiro avasi silmänsä.

"Tervetuloa takaisin kaveri", Taichi toivotti helpottuneena ja hymyili. Hänen vieressään Mimi veti väristen henkeä ja puhkesi jälleen kyyneliin. Jyou laski kätensä Koshiron otsalle tämän vastusteluista huolimatta. "Hmm, ei kuumetta. Tarvitset vain ruokaa", hän sanoi lempeästi. "Ja valoa", hän jatkoi nähdessään Koshiron siristelevät silmiään kirkkaan lampun valossa.

"Tuokaa hänet keittiöön, niin laitan jotain syötävää", Yamato sanoi kääntyessään ovea kohti. Jyou seurasi häntä ja Taichi kantoi sylissään vieläkin itkevää Mimiä. Sora auttoi Koshiron seisomaan, asetti tämän käden hartioilleen, tarttui tätä vyötäisiltä ja johdatti keittiöön.

***

"Parempi olo?" Yamato kysyi häntä vastapäätä istuvalta Koshirolta, joka nieleskeli urheasti erilaisia hedelmiä. Tämä nyökkäsi ja lopetti sitten. Mimi nyyhkäisi sivummalla.

"Minä pelästyin hirveästi. Onneksi se ei ollut vakavaa. Olisin murtunut."

Koshiro katsoi häneen. "Älä pelkää Mimi, se ei tapahdu enää. Olen ihan kunnossa." Sitten hänen äänensä juuttui kurkkuun ja hän kirahti: "En minä kuole."

Sora laski kätensä Koshiron olkapäille.

Jyou kurotti hänen kättään pöydän yli.

"Me olemme vierelläsi tämän yli." Hänen kummallakin puolellaan Taichi ja Yamato nyökkäsivät ponnekkaasti.

"Niin juuri! Et pääse meistä eroon, vaikka kuinka yrittäisit!" Mimi huudahti kyyneleet silmissään.

Silloin puhelin soi vaativasti. Sora laski otteensa Koshirosta ja meni vastaamaan.

Kohta kuului, kuinka hän vetäisi henkeä ja kuiskasi. "Mitä?" Keittiö hiljeni ja jokainen terästi kuulonsa, mutta ainut mitä he enää saivat selvää, oli Soran kiitos langan toisessa päässä olevalle ihmiselle.

Sora ilmestyi keittiöön ja lysähti Yamaton vierelle.

"Koshiro he... heidän ruumiinsa löydettiin." Ääni oli tuski kuiskausta kuuluvampi. "Olen niin pahoillani..."

Yamato tarttui Soran käteen. Mimi itki jälleen. Koshiro käänsi kasvonsa pois. Oli kauan hiljaista

"Kyllä minä sen aavistin", Koshiro sanoi lopulta. "En voinut enää nähdä äidin tähteä." Jyou puristi hänen kättään.

"Äiti kertoi minulle iltasatuja Onnellisten tähdestä, joka syttyi hänen ja isän ylle kun he adoptoivat minut."

Jälleen keittiö oli kuin toisesta ulottuvuudesta, hiljainen ja tyyni.

Koshiro katsoi pimenevälle taivaalle.

"Hassua..."

Muut katsoivat häntä kysyvästi.

"Vasta nyt tiedän, miltä tuntuu olla orpo..."

First thing after living is death

That so cold and black

But its the one thing

That sets you free

Jammu: I know - -;

Biitti: No you don't! *parkuu*