Kommentiti: Jammu sais kirjottaa enemmän... =(

Don't Belong Here

When this began / I had nothing to say / and I get lost in the nothingnes inside of me / I was confused / and I let it all out to find / that I'm not the only person with these things in mind / inside of me / but all the vacancy the words revealed / is the only real thing that I'v got left to feel / nothing to lose / just stuck / hollow and alone / and the fault is my own / and the fault is my own...

Osaatko sinä kertoa mikä on totta, mikä tarua. Ei, et osaa. Et voi osata. Kuka osaisi. Mutta jos osaisit, uskaltaisitko elää? Yamato

Kuika usein hän oli katsonut samoihin kasvoihin. Kuinka usein hän oli yrittänyt lukea sameita silmiä, jotka arkoina tarkkailivat maailmaa hiussuortuvien alta. Taichi ei todella tiennyt. Ehkä joskus, oli ollut aika, jolloin hän oli saattanut erottaa sanan sieltä, toisen täältä, ehkä hän oli joskus jopa yrittänyt koota niistä järkevän lauseen. Enää se ei ollut mahdollista. Ishida Yamato oli hänelle yhtä saavuttamattomissa, kuin venuksen riimukirjoitukset.

Kun yrittää hahmottaa rajoja, kahlitsee itsensä. Kun jättää rajat piirtämättä, putoaa tyhjyyteen.

Siinä poika taas kerran istui, yhtä seurallisena, kuin aina ennenkin, yhtä eristyksissä, kuin aina ennenkin. Keskellä ystäviään, nauraen, kuin kaikki olisi ollut hyvin, tavallisesti. Taichi ei ollut yksin ajatustensa kanssa.

Kaikki ympärilläsi on turhaa. Olet riippuvainen vain itsestäsi.

Daisuke Motomya makasi puun varjossa. Katseli latvaan. Mutta sivusilmällään hän seurasi Yamatoa. Poika istui hänen vieressään, jutteli Miyakolle. Rento. Mutta Daisuke ei uskonut sitä. Jo kauan hän oli tuntenut Ishidasta huokuvaa kylmyyttä. Hän ei päässyt sitä pakoon. Niin jäykkä. Marmoripatsas, keskellä ihmisjoukkoa, kaikkien ihailtavana. Pinnaltaan viileä.

Kaipaus on tyhjiö. Et voi hengittää. Et pääse pois.

Taivaalle kerääntyneet pilvet tiivistyivät. Yksi kerrallaan, pisarat heittäytyivät tuntemattomaan.

"Hei kaikki, alkaa satamaan!" Jyou huusi ja sai samassa niskaanssa tonnin vettä. Puisto täyttyi kiljaisuista, töminästä ja naurusta, kun joukko lapsia käänsi kurssinsa takaisin Daisuken luo, jossa he viettivät viikonloppuaan.

Takeru paiskasi oven heidän perässään kiinni. Ryhmä huokaisi ja läsähti istumaan. Jokainen vettä valuvana. Kunnes Daisuken aivot saivat sähköiskun. "Ei helvetti! Jokainen ylös ja vähän vikkelään! Turmelette äidin lempi maton!" Joukko nousi vastahakoisesti seisomaan ja katseli toisiaan. "Mitä tehdään loppu osa yöstä?" Taichi kysyi muilta. Koushiro visnisti hänelle. "Mitä jos vaikka seisoisimme tässä ja kuivattelisimme itseämme?" "Minulla on parempi ajatus. Voisimme ensin vaihtaa kuivat ylle ja käydä sitten vuokraamassa pari leffaa. Kello ei ole kuin seitsemän, ehdimme vielä", Mimi hihkaisi. Nuoret katsoivat hetken toisiaan ja hyökkäsivät sitten pukemaan. Pojat Daisuken huoneeseen ja tytöt vierashuoneeseen.

Ajan myötä sinut työnnetään reunalle...ja eteenpäin...

Taichi hyökkäsi omalle kassilleen ja kaivoi nopeasti kuivat vaatteet esiin. Iori, Koshiro, Jyou, Ken ja Takeru seurasivat vikkelästi perässä. "Minä ehdotan scifiä, kuulin että Saturnuksen Renkaat 2 on tullut kioskiin!" Koushiro hölötti vetäessään valkoista pooloa päänsä yli. Takeru hyppi ympäriinsä yrittäen saada housuja jalkaansa. "Ja höpöhöpö! Otetaan Lohikäärmeen Legenda tai minä en vastaa seurauksista!"

Yamato kaiveli mietteliäänä laukkuaan. Vihdoin hänen kätensä hapuili oikean esineen ympärille. Hän nousi ja asteli peilin eteen. Pitkin vedoin hän alkoi hiljalleen kammata hiuksiaan. Tällä välin Daisuke oli heitellyt sänkyynsä puolet vaatekaapin sisällöstä. "Daisuke! Emme ikinä pääse lähtemään jos sinä ja Yamato vetelehditte tuota vauhtia!" Iori huusi jo täysissä pukeissa. Daisuke veti päänsä komerosta. "Jokainen langanpätkä on tärkeä."

Taichi vetäisi päänsä ulos punaisen t-paidan kaula-aukosta. "Jos se teille sopii, voisimme jo lähteä ja valita filmit ilman teitä kahta. Käykö?" Daisuke heilutti kättään jostain kaapin uumenista. Taichi käänsi katseensa blondiin peilin edessä. "Yamato?" Ei vastausta. "Turha toivo, ei hänestä saa tuossa tilanteessa irti mitään", Ken huusi jo puolimatkassa ulko-ovelle, jossa tytöt jo odottivat. "Me lähdetään nyt!" Jyou yritti vielä, saadakseen vastauksia elonmerkeiksi, mutta luovutti ja sulki oven perässään.

Ne kuristavat, kunnes et enää osaa erottaa kipua.

Daisuke hyppäsi ulos vaatekaapistaan ja sujautti päälleen maastonvihreän hihattoman paidan ja farkut. Yamato palasi peililtä takaisin kassilleen ja penkoi sen sisältöä. Daisuke seurasi pojan liikkeitä risti-istunnastaan sängyltä. "Yamato, saanko kysyä jotain?" Blondi virnisti. "Kysyit jo". Daisuke ei antanut vastauksen hämätä kauan.

"Vaivaako sinua jokin?" Yamato veti laukusta mustan tpaidan ja kuluneet lempi-farkkunsa. "Ehkä, ehkä ei", hän kuiskasi. Daisuke havahtui. Edistystä. "Kerro, tiedät että voit luottaa minuun". Yamato vaihtoi kuiviin housuihin. Pieni tuska kareili hänen silmissään pojan katsoessa ikkunaan. "Minä pelkään Daisuke."

Rusennut kasaan, kuin tähdet ja muutut mustaksiaukoksi.

Daisuke nousi seisomaan. "Pelkäät?" hän kysyi hämmästyneenä. 'Pelkääkö Yamato Ishida jotain?' Yamato sai riisuttua märän paitansa ja heitti sen vimmoissaan tuolin nojalle. "Pelkään, että ne tekevät sen minullekin..." poika karjaisi ja laski päänsä. Hiukset sekoittuivat uudestaan. Daisuke lähestyi häntä varovasti. "Ketkä tekevät? Ja mitä? Yama puhu minulle."

Yamato perääntyi hyvin hitaasti sitä edemmäs nurkkaan, mitä lähemmäksi toinen tuli. "Bändikamuni...hänet...hakattiin...ne tulivat keikan jälkeen ja...hän on sairaalassa...vain siksi koska...se on väärin...entä jos ne saavat selville, että minä olen samanlainen..."

Daisuke astui vielä askeleen eteenpäin ja Yamato oli loukussa hänen ja seinien välissä. Hän saattoi nähdä hädän pojan silmissä. Hetken ajan Yamato Ishidan paikalla oli pieni lintu, ahdistettuna häkkiin. Lintu joka epätoivoisesti yritti päästä ulos. "Olet minkälainen?" "Sairas..."

I want to heal

I want to feel

What I tought was never real

Yamato näytti luhistuvan ja valui seinää pitkin lattialle. Katse maahan painettuna hän mutisi, hiljaa. "Ne kutsuivat inhottavilla nimillä... tyrkkivät...hintti...neiti...keijukainen..."

I want to let go of the pain I'v held so long

Erase all the pain 'till it's gone

It's gone

Daisuken aivoissa naksahti. Kuinka hän ei ollut ymmärtänyt? Ja nyt hän halusi vapauttaa tuon lintuparan. Hän kumartui polvilleen Yamaton eteen. Poika ei katsonut häneen, silmät lukittuivat oikealla olevaan ikkunaan. "Yamato, kuuntele. Sinä et ole sairas. Rakkaus on kaunis asia, oli sen kohde kuka hyvänsä", hän kuiskasi. Ei katsekontaktia. "Vaikka se olisit sinä?"

Daisuke olisi voinut lentää katon läpi. Hän hymyili. "Varsinkin jos se olisin minä." Yamato ei vieläkään katsonut häneen. Daisuke kohotti kätensä ja pyyhkäisi hänen hiuksensa korvan taakse. Hän kosketti Yamaton poskea, leukaa. Hitaasti Daisuke kuljetti sormiaan Yamaton solisluuta pitkin.

I want to heal

I want to feel

Like I'm close to something real

Yamaton silmästä karkasi kyynel. Se vieri kasvoja pitkin, leualta alas ja tipahti Daisuken kädelle. Daisuke käänsi pojan kasvot omiaan vasten ja epävarmasti, painoi huulensa Yamaton suuta vasten. Ensin se oli torjuva, tiukaksi kiristynyt viiva, mutta vähitellen, poika rentoutui ja valahti Daisukea vasten. Kummankin poskipäät kastuivat kuumista, suolaisista pisaroista. Daisukesta tuntui, kuin hänen sydämensä olisi yrittänyt syödä häntä sisältäpäin.

Suudelma oli yhtä aikaa hirvein ja upein hetki, jonka poika oli elämässään kokenut. Se sattui, mutta kipu oli niin taivaallinen, ettei hän olisi halunnut sen koskaan loppuvan.

I want to heal

I want to feel

Like I'm close to something real

I want to find something I'v wanted all along

Somewhere I belong...

Kyyneleet pakottivat heidät erkanemaan. Daisuke istui Yamaton viereen ja veti pojan syliinsä, antoi tämän nojata rintakehäänsä vasten. Ja Yamato itki, tavalla jolla ei ollut koskaan ennen itkenyt. Daisuke tiesi, että Yamato itki samasti syystä kuin hän. Lintu oli päästetty vapauteen...

and I'v got nothing to say / I cant belive I didn't fall right down on my face / I was confused / looking everywhere / only to find that it's not the way I had imagined it all in my mind / so what am I / what do I have but negativity / 'cause I can,t justify the way everyone is looking at me / nothing to lose / nothing to gain / hollow and alone / and the fault is my own / and the fault is my own

"Kaverit! Tultiin jo!" Taichi huusi eteisestä potkiessaan kenkiä jaloistaan. Hän raotti Daisuken huoneen ovea ja aikoi sanoa jotain, mutta pysähtyi siihen paikkaan. Näky oli kaunis, eikä hän halunnut rikkoa sitä. Samassa joukko muita kurotti hänen päänsä yli, nähdäkseen huoneeseen. Sora joutui läppäämään kätensä Mimin suun eteen, ettei tämä olisi alkanut kiljua riemusta.

Taichi veti oven hiljaa kiinni. "Kamut, katsotaan ensiksi se scifi, eivät he muutenkaan olisi välittäneet nähdä sitä", hän sanoi ja sai vastaukseksi joukon onnellisia virnistyksiä.

I will never know

Myself untill I do this on my own

And I will never feel

Anything else untill my wounds are healed

I will never be

Anything 'till I break away from me

And I will break away

I'll find myself today...

I want to heal

I want to feel like I'm

Somewhere I belong...

The End: Jokin tämän tapanen idea mulla on ollu jo pitkään, mutta mä en ymmärrä miten siitä tuli lopulta tällänen. Lyriikat on Linkin Parkin biisistä Somewhere I Belong. Alunperin tästä ei pitäny tulla biisificciä, mutta näin mulle vaan tuntuu käyvän. Välihöpinät on ihan omia juttuja, joita vaan sattu tulemaan mukaan.

Alkuperäsen idean mukaan tää ois ollu KenKerua, mutta siinä jätkien ois pitäny sateella rynnätä autoon, enkä mä keksiny mistä mä niille kaaraks muutun. (Hek hek...) Sitten kehittelin siitä Taitoa, mutta kumpikaan jätkä ei tuntunu tarpeeks vahvalta tukeen toista, ne on niin neitejä molemmat...

Kertokaa mitä tykkäsitte...