Pikkupeikon syysretki
Kirjoittanut: Tiia Mäkelä
Eräänä syyspäivänä päätti Pikkupeikko lähteä retkelle. Se kaivoi kompassin karhunnahkatakistaan, sanoi hyvästit Mammapeikolle ja lähti.
-Huijui! Sanoi Pikkupeikko, kun se mätkähti sammalille että huiskis vain! Se kompuroi polulle takaisin ja löysi jotain jännittävää! Se oli lehti. Oikeastaan se oli aivan tuiki tavallinen koivunlehti, tai....oliko sittenkään? Pikkupeikko mietti miettimistään, mutta ei saanut päähänsä, mistä se olisi saanut keltaisen värin?
-Onkohan sitä maalattu, Pikkupeikko mietti. Vai onkohan se sittenkin taikalehti? Se oli aivan ymmällään, eikä vähiten sitten, kun lehti alkoi puhua:
-Tiedätkö, Pikkupeikko, että kun tulee syksy, niin kaikki koivut ja haavat, sekä muut samanlaiset puut heittävät lehtensä ja imevät meistä vihreän värin pois. Enkö olekin nyt korea, vai mitä? Pikkupeikko ei välittänyt siitä, mitä lehti puhui. Se oli innoissaan:
-Sinä siis olet oikeasti taikalehti! Minä tiesin, minä tiesin, minä tiesin sen! Pikkupeikko hyppeli rallatellen pois. Ilmassa tuoksui Mammapeikon puolukkapulla. Tuuli leyhytteli Pikkupeikon pitkiä lettejä ja Piipariksi ristitty pikkulintu iski sille silmää ja lauloi.
-Onneksi sinä edes jäät tänne talveksi, kun Jenna joutsen lentää etelään, ettei paleltuisi! Pikkupeikko puheli Piiparille.
-Sipisii! Sipisii! Sipisii! Piipari lauloi. Silloin Pikkupeikko muisti, että oli luvannut käydä tervehtimässä Jenna joutsenta ja sen ystäviä. Pikkupeikko juoksi metsän läpi suoraan joutsenlammelle.
-Terve taas, Jenna! Se huudahti, kun näki tutun hahmon liikkuvan lammella.
-Heippa, Pikkupeikko, Jenna vastasi ja muut sen mukana.
-Oletko lähtöpuuhissa? Pikkupeikko kysyi silitellen samalla pientä Janita-untuvikkoa.
-Kuaak! Joo, pakko mikä pakko. No, mehän voimme lähetellä kortteja!
-Minulla tulee kyllä kymmenentoista kilometrin ikävä. Lähetäkkin sitten kymmenensataa kiloa korttia! Pikkupeikko pyysi mahtipontisesti.
-No varmasti! Jenna hymyili. Vai vielä kymmenentoista kilometrin ikävä! Kyllä olen iloinen, että hän on ystäväni! Pikkupeikon maha pyysi puolukkapullaa. Se lähti kotiinpäin ajatellen Mammapeikon pöperöitä. Kun Pikkupeikko sitten kotona kertoi seikkailustaan sen kuin mössötykseltä kerkesi, Mammapeikko vain nauroi sydämellisesti. Illalla Pikkupeikko runoili sängyssään:
-Kyllä on hyvä käydä nukkumaan, kun massu on puolukkaa pullollaan!
