Etusivulle
Edellinen sivu

Kysymys 89.

Minkä verran Teiltä on matkaa lähimpään naapuriin? Kuinka paljon olette kanssakäymisissä naapurienne kanssa? Pidättekö yhteyttä esim. puhelimitse? Mitä muutoksia naapurisuhteissa on aikananne tapahtunut? onko lähitaloja jäänyt maaltamuuton takia asumattomiksi? Milloin? Miten se on vaikuttanut kylänne elämään? Onko esim. koulu tai kauppa lopetettu? Milloin?

89. Lähimmät naapurit ovat tietysti samassa pihapiirissä asuvat äitini ja sisarukseni. Tämän tavallaan oman perhepiirin ulkopuolella on parinsadan metrin päässä, mäen toisella puolen maatila, joka muodostettiin siihen vuonna 1970 uusjaon seurauksena. Eivät hekään aivan vieraita ole; isäntä on äitini isoserkku. Saman matkan päässä vastakkaiseen suuntaan on naapuri, jolle myin tontin joku vuosi sitten. Hänkin sukulainen, tosin vähän kauempaa, työnään tuottajajärjestön Keski-Pohjanmaan alueen kenttäpäällikkyys. Sitten onkin entinen Vanhankevarinmäki, jonka isäni velipuoli 1950-luvulla myi Vetelin kunnalle. Siinä asuvat omakotitaloissaan kunnan rakennusmestari, terveyskeskuskuntayhtymän terveystarkastaja, kilpa-ajokoulua pitävä yrittäjä ja JA-RO Oy;n Vetelin tehtaan työntekijä. Kaikkien vaimoilla on omat ammattinsa.

Naapuriyhteydet jäävät satunnaisten asioiden toimittamisien varaan. Ei juurikaan ole sellaista sukulaisissa kyläilyä kun vielä minunkin lapsuudessani. Poikien ikätovereiden valmistumiset ja sentapaiset lähes ainoina. Toki häät ja hautajaiset tekevät poikkeuksen. Puhelimitse pidetään yhteyttä, mutta varsinaiset yhdessäolot määräytyvät paljolti luottamustehtävien ja harrastusten linjaa pitkin. Poikkeuksen muodostavat Jumalankukkamaan laidassa kesäisin olevat kaninkopit. Niitä käy lähinaapurien pikkuväki päivittäin katsomassa, välistä vanhemmat mukanaan. Silloin vaihdetaan mielipiteitä aikuistenkin asioista. Myös pikkuvasikat kiinnostavat naapurien lapsia. He tulevat oven taakse kysymään, saako navettaan mennä. Kun eivät kunnolla ylety ovenkahvaan - ovikelloa ei meillä ole - teimme ulko-ovelle narusta nykittävän kellon, jolla pikkuvieraat ilmoittavat tulostaan. Vanhan pihakoivun oksassa riippu vieläkin narukeinu, jossa ensin omat pojat ja sitten viimeksi entisessä asunnossamme nykyisin asuva Ville kävi kesäiltaisin ottamassa kyydin. Hän tuli iltamyöhään kun olimme usein jo nukkumaan menossa, kiikkui puolen tuntia sydämensä halusta ja ajoi pyörällänsä hurjaa vauhtia takaisin kotiinsa toiseen päähän kylää sen enempää meitä häiritsemättä.

Ehkä ainoa maaltamuuton takia tyhjäksi jäänyt talo on vuokraamani tilan päärakennus, syntymäkotini pihapiiristä muutettu, kaiketi kylän vanhin. Silti kylästämme on muutaman vuoden sisällä hävinnyt kaksi sekatavarakauppaa, apteekki, posti ja kukkakauppa. Jäljellä on jo aikaisemmin myymälänsä täällä lopettaneen maakunnallisen osuuskaupan entisessä kiinteistössä toimiva vaatekauppa sekä puutarhurin myyntipiste. Silti Tunkkarin koulupiirin ala-aste (nimihirviö!) on hiljattain laajentanut tilojaan. Äkikseltään paradoksaaliselta vaikuttava asetelma johtuu siitä, että uudelta asutusalueelta joen takaa tulee uusia koululaisia, ja päättäjät katsoivat paremmaksi laajentaa kyläkoulua mieluummin kuin muutaman kilometrin päässä olevaa koulukeskusta.

70. 89. Vähentyneitä naapuriyhteyksiä korvaavat erilaiset harrastuspiirit. Kiinteästi lausuntaa harrastaneiden naisten lausuntaryhmä runomatinean jälkeen Vetelin kirkossa syyskuussa 1992. Irja T. vasemmalla, istumassa esityksen säestäjä, kitaransoiton lehtori Veikko Siponkoski.

71. 89. Harrastus johtaa toiseen. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston hoitokunta 1992. Oikealla puheenjohtaja, rehtori Rauno Malviniemi, kolmas emäntä Irja Tunkkari, viides oilealta rahaston asiamies, maakuntaneuvos Viljo S. Määttälä, takanaan Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Paavo Hohti.

Sivun alkuun