Etusivulle
Edellinen sivu

Kysymys 75.

Kuvailkaa maidonkäsittelytiloja ja rehuvarastoa. Miten ne sijaitsevat karjalle tarkoitettuun tilaan nähden? Mitä muutoksia niissä on tapahtunut? milloin? Mistä syystä?

75. Maidonkäsittelytilojen, maitohuoneen, pohjapiirroksesta ilmenee nykytilanne. Jälkeenpäin olemme asettaneet lattiaan klinkkerilaatat aikaisempaa maalattua betonipintaa korvaamaan. Betonimaali ei pysynyt kunnolla ja kohtiin, joissa maitoa tippui lattialle, muodostui pesusta huolimatta pilaantuvan valkuaisen muodostamaa ruostemaista kertymää ja syöpymiä.

Rakennuksen kaikkien lämpimien tilojen seinien sisäpintana on vedenkestävä seitsemän millin vaneri. Niin myös maitohuoneessa, jossa vaneri mielestäni hyvin täyttää paikkansa hygieniavaatimustenkin kannalta katsottuna.

Piirustuksista poiketen eteisen toisella puolen olevissa aputiloissa ei ole väliseinää eikä vc:tä. Katsoimme, että perheemme neljä henkeä ehtii kyllä paskantaa asunnon kahdessa vessassa! Samoin lomittajat, joille olemme sanoneet, että siinä suhteessa he voivat käyttäytyä kuin talon oma väki. Pesulavuaari on, ja samalle seinälle on sijoitettu lypsykoneen tyhjöpumppu. Kahta seinää kiertää kiinteä pöytätaso ja sen yläpuolella hyllykkö, johon on sijoitettu tarpeellinen eläinten sairaanhoitovalmius, mittalypsylaitteet ja päivittäin tarvittavat tiedot kuten jalostussuunnitelma ja siemennyskortit sekä navetan koneiden ja laitteiden huolto- ja varaosakirjat. - Pöytätasojen alla on hyvää tilaa kaikelle sellaiselle, jolle luulee joskus löytyvän vielä käyttöä, kuten rakentamisesta asti oikomistaan odottavia kookkaita nauloja kymmenin kiloin!

Rehuvarasto, karjalato, poikkeaa piirustuksesta siten, että jouduimme lyhentämään latoa, koska aputilojen pulpettikatto jouduttiin muuttamaan harjakatoksi, jolloin siitä valuvat vedet olisivat valuneet ladon seinään! Tämä muutos siksi, että navetan katon taakstoolien kulma olisi johtanut aputilojen pulpettikaton räystään liian lähelle maata. Edelleen muutoksena laakasiilon väliseinä jätettiin pois. Myöskään lämpökeskusta ei (onneksi) lopultakaan sijoitettu latoon. Yhtenäinen viljasiilo, suunnilleen piirustuksen mukainen, on suoraan ukoseinässä kiinni. Ladon sivuseinälle alkuun tehty liukuovi laudoitettiin myöhemmin tarpeettomana umpeen ja saatiin lisää varastotilaa. Sitä on lopultakin liian vähän. Samalle seinälle tehtiin räystään alle yli seinän ulottuva yhtenäinen ikkuna päivänvalon saamiseksi ikkunattomaan latoon. Myöhemmin tehtiin pari tuuletusluukkua ladon päätyyn AIV-hapon ja rehua polkeva traktorin pakokaasujen haihduttamiseksi. - Olen hahmottanut muutokset mukana seuraavien alkuperäispiirustusten kopioihin.

Hiukan mielikuvituksettomilta vaikuttivat navetan suunnittelijoiden asenteet niin omanpitäjäläinen kun meidän navettamme suunnittelija olikin ja niin hyvän suunnittelijan maineessa kun toimiston suunnittelupäällikkö onkin. Heitä lienevät sitoneet maankäyttölainojen normien mukaiset mitoitukset. Muristiin jo sivukäytävien leventämisestä 0,90 metristä 1,15 metriin. Samoin runkoleveyden lisäämisestä 1,30 metrillä. Pidimme ruokintakäytävän leventämistä kuitenkin välttämättömänä, koska olimme juuri ennen rakentamista tutustuneet samantyyppiseen navettaan. Sen omistaja ei halunnut salailla tapahtuneita virheitä, vaan kehotti meitä varaamaan riittävästi tilaa käytävälle, johon sijoitetaan koneellisesti irroitettuja rehutarakoita ja sen lisäksi pitäisi päästä kulkemaan väkirehukärryjen kanssa. Myös sivukäytävien leventäminen on luultavasti tähän asti säästänyt ikkunoiden särkymiseltä lehmiä kuljetettaessa. Ne ovat kyllä aika ylhäällä, mutta kapealla käytävällä tungeksivat lehmät olisivat niille vielä suurempi vaara kuin nyt, kun ne pääsevät toistensa ohikin. Myös parsirivejä katkaisevat poikkikäytävät aiheuttivat murinaa. Esitettiin laskelmia paljonko menetetyn neljän parsipaikan kustannus oli; noin kuusi tuhatta markkaa paikka. Vaimoni puolestaan kysyi, paljonko maksaa se kun hän lopun ikäänsä kiertää ympäri kumpaakin 24 metriä pitkää parsiriviä ja kuluttaa nivelensä ennen aikojaan. Siihen ei suunnittelijalta löytynyt sapluunaa, ja niin poikkikäytävät, toki kaikessa sovussa, suunniteltiin.

Sivun alkuun