Etusivulle
Edellinen sivu

Kysymys 66.

Miten maidon keräily on aikananne muuttunut? Onko tilallanne siirrytty pystökeräilystä imukeräilyyn? Milloin? Mistä syystä? Vieläkö maitolavoja on käytössä paikkakunnallanne? Ellei, milloin ne ovat jääneet pois? Mihin meijeriin olette toimittaneet maidon?

66. Minun työaikanani maidonkeräily jakautuu selkeästi kolmeen vaiheeseen. Sota-aikana ja vielä 1960-luvun alkuun asti oli hevoskuljetuksen aika. Meijerin alue oli jaettu kuskipiireihin. Tunkkarin kuskipiirissä oli 13 maidonlähettäjää alkaen parin, kolmen lehmän karjoista alun toistakymmentä lehmää käsittäviin. Kuskivuoro kiersi talosta taloon ja yksi ajovuoro kertyi kahdesta lehmästä. Jos luku oli pariton, joka toisella ajovuorolla ajettiin yksi kerta vähemmän, joka toisella enemmän. Kenellä ei ollut omaa hevosta, saattoi lainata jollakin kaupalla naapurilta. Vaikkapa sillä, että ajoi jonkun tämän vuoroista hevosen vuokrana. Kaikkein pienimpien, usein satunnaisten lähettäjien maidot otettiin mukaan muuten vain. Aluksi kukin ajoi omilla kärryillään tai reellään, mutta lopulta kuskipiiri hankki yhteisen meijärikärryn. Se oli rakennettu vanhan henkilöauton etuakselille saman auton lehtijousien varaan. Mukavaa ja tasaista kyytiä sillä tuli mutta minä, 160 cm, jouduin nostamaan tonkan vähintäin rinnankorkeudella olevan laidan yli. Lavan kuormatilan katkaisi keskellä ollut kannellinen laatikko, jossa tuotiin palautuksena voita, kermapulloja ja muuta mitä meijeri lähetti, kuten kerran kuukaudessa vastakirjat ja maitotiliotteet.

Vuonna 1960 Vetelinjoen länsipuolen kuskipiirit Tunkkarilta meijerille asti pitivät yhteisen kokouksen ja huutokauppasivat maidonajon traktorikuskeille. Kilpailu oli kova ja lopulta minä nuoremman veljeni kanssa rupesin ajamaan maitoja viidensadan markan reissutaksalla. Rahanarvon muutoksella mitattuna tänäpäivänä tuo summa olisi runsaat 36 markkaa! Alkuun maidonlähettäjiä oli 32 tai joku enemmän. Mihinkään tienvarteen tehdyille maitolaitureille ei tonkkia tuotu; sovittiin nimenomaan, että maidot ajetaan siten kuin hevoskuljetuksenkin aikana, eli tonkat ovat navetan edessä maassa. Osan nostimme jopa navetan sisältä jäähdytyssammiosta! Näitä kaikkia pihoja ja sivuteitä kiertelimme kolmea kuukautta vaille kymmenen vuotta. Veljeni lähdettyä muihin töihin minä viimeiset vuodet yksin ilman apumiestä. Tikan tienestiähän se oli, mutta reissu oli ohi ennen puolta päivää, minkä jälkeen pääsi omille töille. Lopulta meijerin taholta esitettiin vaatimus maitolavojen teosta meidänkin reitille niinkuin muualla jo oli. Se oli kuitenkin mahdotonta kiemuraisten pihateiden varrella; emme olisi päässeet kuitenkaan niiden viereen. Toisaalta meillä oli vain polven korkeudella oleva kärrynlava, johon oli helppo nostaa maastakin. Laiturivaatimuksen takana oli kuitenkin terveystarkastajana toimineen eläinlääkärin vaatimus, ja hygieniasyistä lähettäjien oli lopulta laitettava jonkinlainen lava navetan eteen, usein vain pari lautaa ettei tonkan pohjiin olisi aivan maata tarttunut ja meijerille fölijänny.

Tiukkenevat puhtausvaatimukset kiusasivat traktoriajureita.

Ajettiin kärryillä, jotka väliaikoina olivat tavallisessa maatalouskäytössä. Eläinlääkäri, saman kylän miehiä, nyysäsi kärryjä ja valitteli, että ette ole pesseet tarpeeksi hyvin sonnanajon jäljiltä. Se haju jäi pois kun hankittiin hajoittava kärry sonnanajoa varten, mutta lavalle tonkan kansien välistä loiskuva maito ja tieltä nouseva pöly muodostivat happamen kerroksen, joka myös karsasti terveystarkastuksen vastuuvirkamiestä. Ennenpitkää vaadittiin maitotonkkien päälle kuormapeite suojaksi pölyltä ja auringolta, vaikka vakuutimme, että kaikkien ajoreitit ovat niin lyhyitä, että vajaassa tunnissa lähdön jälkeen maidot ovat jo pastöroitavina ja separaattorissa. Lopulta pressu laitettiin. Kärryissä ei ollut laitoja muutoin kun edessä. Sivuilla ja perässä reunoja kiersi vain rima, joka esti tonkkia lipumasta tielle. Pressu kiinnitettiin rullalle tuohon etulaitaan ja sitä kierrettiin auki sen verran, että etulaidan takana olevat sairaalan ja Tunkkarin kahden kaupan maidot, piimät ja kermat saivat suojan pölyltä ja auringolta. - Tinkimaitokausi oli päättynyt ja maito ostettiin kauppojen mittareista. Lisäksi kärryillä oli kannellinen laatikko, jossa maidonlähettäjien tilaamat voit, juustot ja kermat tuotiin palautuksena. Minun ajokauteni jälkeen, 1970-luvulla, vaadittiin kärryihin tonkkien korkuiset laidat, jotka peitteen kanssa muodostivat jo lähes umpinaisen tilan. Lopulta viimeiset traktoriajurit tekivä kärryjensä lavalle kevytrakenteisia umpinaisia koppeja, joihin tonkat nostettiin liukuovista.

Maitolavat hävisivät nopeassa tahdissa koko pitäjästä sen jälkeen kun Räyringin ja Vetelin meijerit yhdistyivät ja tuotanto siirtyi yhteen meijeriin, joka ryhtyi tukemaan tilatankkien hankintaa 1970-luvulla. Siellä missä tilatankkia ei vielä ollut, sama auto keräsi tonkista maidon imemällä.

Maito meiltä vietiin Vetelin kirkonkylässä toimineeseen Vetelin meijeriin vuoteen 1972 asti, jolloin Räyringin meijeri fuusioitui Vetelin meijeriin ja tuotanto siirtyi Räyrinkiin, jossa oli suurempi kapasiteetti. Samalla maitoa ryhdyttiin viemään entistä suurempia määriä Keski-Pohjan Juustokunnan tuotantolaitokselle Toholammille. Kun se kykeni maksamaan selvästi parempaa tilityshintaa kuin pienenä voimeijerinä toimiva omamme, alkoi määrätietoinen kapasiteetin alasajo; uusittiin vain välttämätöntä ja tähdättiin tulevaan fuusioon.

Se tapahtui vuonna 1990, jonka jälkeen keräilyreitit kääntyivät suoraan Juustolaan, meidän maidot muiden mukana.

Nyt entisellä Tunkkarin kuskipiirin alueella on k o l m e maidonlähettäjää entisen k o l m e n t o i s t a sijasta ja koko sillä alueella josta ajoin traktorilla maidot lähettäjiä on nyt k a h d e k s a n kun niitä vuonna 1960 oli 32! Silti maitomäärä silloiseen verrattuna on runsaasti kaksinkertainen. Lehmämäärä tilaa kohden on moninkertaistunut ja tuotokset lehmää kohden karkeasti kaksinkertaistuneet. Keski-Pohjanmaa, Veteli mukaanluettuna, on koko maan "maitotiheintä" aluetta.

18. 34., 44. ja 66. Kesän viimeinen heinäkuorma Vanhantalonkankaan pihapuiden katveessa 1960-luvun lopulla. Kuorman päällä vastaaja Matti Tunkkari, kuormaa nojaa postiautonkuljettaja, tätini mies Viljo Alanen, traktorin ohjaimissa nuorempi veljeni, hitsaaja Pentti Tunkkari ja traktorin rapakaarella istuu nuorin sisareni, farmaseutti Ulla-Maija Tunkkari. Traktorin lisärapakaaret ja roiskesuojat sekä kärryn etulauta ja siihen kiinnitetty pressu kertovat meijeriajosta.

27. 66. Meijerikuskit vappusimalla vanhalla Pynssillä 1960-luvulla. Vasemmalla Tapani Pynssi, M.T. ja Pentti T.

41. 66. Viimeinen meijeriinajopäivä maaliskuussa 1970. M.T.:n kuvasi Luoman talon emäntä Liisa Luoma.

Sivun alkuun