Etusivulle
Edellinen sivu

Kysymys 65.

Kertokaa maidon käsittelystä lypsämisen jälkeen. Miten sen jäähdyttäminen ja säilytys on muuttunut? Onko lypsykoneen ja tilatankin tulo aiheuttanut muutoksia maidon käsittelyssä ja puhtausvaatimuksissa entiseen verrattuna? Millaisia?

65. Käsinlypsykaudella maito siivilöitiin pystön, tonkan päälle asetetulla siivilällä, jossa oli suodattimena ohut pumpulikerros kahden reiällisen levyn välissä. Tonkka oli varsinkin lämpimänä aikana valmiiksi isommassa astiassa, jossa jäähdytysvettä ja meillä myös jäitä, talvella lunta. Kaivovesi sinänsä oli kylmää, mutta sitä ei ollut riittävästi jatkuvaan vaihtamiseen. Menettely oli sama vielä lypsykoneen hankinnan jälkeenkin, kunnes vuonna 1967 ostimme Alfa-Laval -merkkisen kompressorijäähdyttimen, jossa jäätä muodostava lieriö ja sekoitin asetettiin tonkkaan. Jäähdytettyä tonkkaa varten oli eristetty suojakupu ja jäähdytin jätettiin pitämään yhtä tonkkaa viileänä. Jo tuolloin jäiden kanssa värkkääminen jäi pois, mutta vasta tilatankin tulo ja tonkkien poisjääminen helpottivat jäähdytystä ratkaisevasti, mikä kyllä on tarpeenkin maitomäärien moninkertaistuttua.

- Äitini kertoi usein talosta, jossa vielä siiviläpumpulien tulon jälkeenkin maito laskettiin fluurin läpi, eli jokin moninkertainen harsokangas toimi suodattimena, pestiin välillä ja käytettiin taas, ja oli lopulta melko keltainen ja kankea. Vielä paljon aikaisemmin maito on siivilöity katajanoksista sullotun suodattimen läpi.

Kerrotaan myös juttua, joka kieliasusta päätellen on joltakin toiselta murrealueelta peräisin. Sen mukaan lypsyllä ollut tyttö huusi äidilleen: - Äithoi, äithoi, lehmä kus kiuluun! - Oo hullu hilijaa, se sihataan, se sihataan!

Mitään näkyvää hyppäystä ei sankolypsykoneen tulo tiennyt puhtausvaatimuksissa. Silti lypsykoneen pesemisessä oli omat pesutapansa ja uutta oli desinfiointiaineiden näkyvä tulo navettakomentoon. Alfa-Laval -lypsimet asetettiin väliajaksi telineeseen, jossa nännikumit olivat lypsyasennossa täytettyinä desinfiointiliuoksella, jossa vaikuttavana aineena oli kloramiini. Sitä valui alassuin olevasta pullosta, joka tarvittaessa täytettiin. Koneen asentaja oli antanut alkutiedot ja tarkkailukarjakot jakoivat lisätietoa. - Meillä tiedonsaanti oli helppoa, koska sisareni valmistui juuri noihin aikoihin assistenttikurssilta ja ryhtyi karjantarkkailijaksi meidän piiriimme. Edellinen tarkkailija oli tätini.

- Tuo uuden aineen käyttö maksatti oppirahansakin. Olin istunut pitkän päivän traktorin pukilla ja helle oli hellyttänyt istumalihakset ja vähän muutakin niiltä paikkeilta. Menin pesulle karjakeittiön vieressä olevaan saunaan ja muistin, että lypsykoneen huoltokaapissa on kumiosien hoitoon tarkoitettua talkkia. Tiesin, että sellaisellahan ne äidit hoitelevat pikkulasten peppuja, miksi en minäkin, vaikka tuo ei olekaan lääketalkkia enkä aivan pikkupoika. Pussista ruokalusikallinen kämmenelle ja heitto noihin ärtyneisiin maisemiin. Vaikutus oli häkellyttävä! Oli kuin puhalluslampun liekillä olisi pyyhkäisty. Ankaraa kirvelyä ja sen jälkeen ei mitään aristusta, mutta ei paljon muutakaan tuntoa. Eikä minun tarvinnut edes lukea pussin etikettiä. Siinä oli jauheista kloramiinia, jota käytettiin desinfioimiseen puoliprosenttisena liuoksena, mutta minä olin käyttänyt ekstraa! Kerroin myöhemmin shokkihoidosta lääkärituttavalleni, joka nauroi ja totesi, että ainakin paikat puhdistuivat ja että luultavasti pintahermotus vähäksi aikaa meni tainnoksiin.

Maidon laatua mitattiin vielä pitkään reduktaasikokeella, joka oikeastaan vain osoitti kuinka nopeasti maito oli jäähdytetty. Toisena oli kerran kuukaudessa meijerisalin seinälle levitetty paperi, jossa näyte jokaisen lähettäjän maidon ulkoisesta puhtaudesta. Nimiä ei toki ollut esillä, mutta kyllä lähettäjänumerokin kertoi tarkkaavalle katsojalle mistä talosta oli kysymys. Näyte oli suodatinpumpuli, jonka läpi koe-erä oli laskettu. Jo kauaksi erotti tummuusasteen eroista puhtauserot. Se oli kohti käyvää ja tehokasta informaatiota aikana, jolloin maidot tuotiin jokaisesta talosta vuorollaan. Hiukan kuin omaa uteliaisuuttaan häveten sitä vaivihkaa tarkasteltiin ja pantiin merkille, että aina vain tuonkin talon maito... - Paskakartaksi sitä taidettiin kutsua. Mitä mahtaisikaan sanoa nykyinen laki yksityisyyden suojasta -

Tilatankin ja putkilypsykoneen myötä tilojen maitohuoneisiin tuli oikeastaan sama hygieniaympäristö kuin siihen asti oli nähty vain meijereissä. Ruostumatonta terästä, lasia, kaakelipintoja, tehokkaita pesukemikaaleja ja desinfiointiaineita. Tilatankin pesemisessä korostettiin erityistä huolellisuutta ja syystäkin: siinä missä maito tonkkakaudella vietiin joka päivä, se tilatankista kerätään joka toinen päivä, jolloin vanhin maito, erinomainen kasvualusta jos millaisille olioille, ehtii jalostuksen rööreihin vasta kolmantena päivänä lypsystä. Niinpä onkin ymmärrettävää, että navettahygienian vaatimukset nousivat aivan eri tasolle. Alkaen lehmän puhtaudesta, lypsyyn valmistautumisesta, putkilypsylaitteiston puhtaudesta aina navettasuunnitteluun siten, että maitohuone ei saa olla välittömässä yhteydessä eläintiloihin. Taustalla yleisen vatimustason kiristyminen suuhunpantavan puhtaudesta. Sen mittaamisessa maidon solumäärien räknääminen ja tiettyjen, indikaattoreina toimivien bakteerien laskeminen, niinkuin aikaisemmin olen kertonut. Nyt myöhemmin uusien, monitehoisten pesuaineiden tulo on helpottanut lypsyputkiston ja tilatankin pesua sikäli, että enää ei tarvita erikseen desinfiointikäsittelyä. Määrävälein tehtävä suurpesu happamilla pesuaineilla katkaisee, niin sanotaan, niidenkin bakteerien kasvun, jotka päivittäisessä pesussa saattaisivat ruveta viihtymään putkiston kriittisissä kohdissa.

39. 65. Jäiden ottoon yhdistettiin useamman talon voimat. Kuvassa sahaamassa Kauko Tunkkari ja vuoroaan odottaa Martti S. Tunkkari. Jääsaha on luultavasti vanha lankkusaha, päätellen alapäässä olevasta reijityksestä, jossa on saattanut olla toinen kahva. - Jäänsahauksessa emme alisahuria käyttäneet! Tuolloin, 1940-luvulla, Vetelinjoen virtausta ei säädelty vielä tekojärvillä kuten nykyään. Silti jäälle saattoi nousta vettä.

40. 65. Jääpalat vedettiin rekeen kahdesta entisestä riihen parsipuusta tehdyllä jäätikapuulla, jossa puolen metrin etäisyydelle toisistaan ylä- ja alapäästä yhteen naulattuihin julkuihin oli alapäässä lisätty puutapit, joiden varassa jääpala vedettiin avannosta ja työnnettiin julkuja pitkin parireen pitkällelavalle. Traktorien tultua rakensimme naapurin kevyen Fergusonin perään sirkkelin, jota traktorin perävoimanoton remmisiiva pyöritti. Sillä sahattiin jään pintaan saumoja ja lohkaistiin loput. Palat vedettiin avannosta traktorilla toisen traktorin kärryille. - Meillä jää säilöttiin ensin navetan ja sontahuoneen kulmauksessa olevaan, seinästä pintalaudoilla eristettyyn tilaan vahvan sahajauhokasan alle. Myöhemmin suuren kuusen alle, jolloin saatiin sateensuojaakin.

Sivun alkuun