Etusivulle
Edellinen sivu

Kysymys 57.

Milloin laskette lehmät laitumelle vai pidättekö ne navetassa ympäri vuoden? Kuinka pitkä on lypsykarjan laidunkausi nykyisin? Onko siinä tapahtunut muutoksia edelliseen sukupolveen verrattuna? Mistä syystä? Kuinka kaukana laitumet sijaitsevat? Miten ne on aidattu? Onko teillä sähköpaimen? Mistä alkaen? Miten ruokitte ja juotatte laitumella olevan karjan? Lypsättekö lehmät laitumella vai tuodaanko ne navettaan lypsettäväksi?

57. Lehmien ulospanon aikahaarukka on muistiinpanojen mukaan 20. päivästä toukokuuta kuudenteen päivään kesäkuuta. Yleisimmin toukokuun viimeisellä viikolla. Varsinainen laidunkausi ei juuri jatku syyskuun puolivälin jälkeen, eli laidunkauden pituus maksimissaan harvoin ylittää kolmea ja puolta kuukautta. Silti lehmien ulkonaolo saattaa hyvillä ilmoilla jatkua pitempäänkin; laitumien kasvun ehdyttyä nurmea vain tuodaan navettaan enemmän. Sama tuulen haisteluttaminen koskee myös kevättä ennen laidunkauden alkua.

Aikaisemmin, vanhan navetan aikana ennen vuotta 1980, lehmät pidettiin poikkeuksetta ulkona myös yöt ja ne käytettiin vain lypsyllä navetassa. Samalla annettiin väkirehut ja kivennäiset. Joskus lehmät olivat yön ulkona vieläpä lokakuussakin hyvillä säillä. Yölaidun oli kuitenkin pihapiirin välittömässä läheisyydessä ja siinä oli suurien puiden tarjoamaa suojaa. Lisärehu ajettiin pikkukärryillä suoraan laitumelle sen kasvun tyrehdyttyä.

Kun lehmät sitten otettiin sisälle, tuntui vanha, 1930-luvun lopulla rakennettu navetta auttamattoman pieneltä. Sitä oli kyllä peruskorjattu ja nykyaikaistettu vuonna 1957, mutta lehmien suurentunut koko ja nuorten eläinten kasvu laidunkaudella toi joka syksy saman murheen: miten taas pitkän talven yli jaksaa pitää niitä puhtaina ja maitoa pois "luokista". Eli laidunkausi oli varsinkin syksystä pidempi ahtaan ja epäkäytännöllisen navetan takia.

Viime kesänä laitoimme lehmät ulos yöksi jonkin kerran kauniilla ja lämpimällä säällä. Eläimet eivät kuitenkaan mielellään mene ulos yöksi kun ovat tottuneet saamaan rehun ruokintapöydältä ja niillä on riittävästi tilaa, vaikka ovatkin kytkettyinä. Helteisen päivän jälkeen ne tulevat mielellään viileään ja tuuletettuun navettaan, jonka isot päätyovet ovat sepposen selällään ja imuri vielä tehostaa virtausta. Kun lypsyn jälkeen laskimme ne irti, syntyi ulko-ovelle melkoinen sumppu alkupään pyrkiessä takaisin saman tien. Ehkäpä viileä parsi tuntui mukavalta makuupaikalta kun ulkona odotti lämpimänkostea ruoho ja pilvi innokkaita mynkiäisiä, mäkäriä, sekä sääskiä ja paarmoja.

Koko laidunala, 4,32 hehtaaria, on navetan välittömässä läheisyydessä. Kun navetta tehtiin aivan rajanaapurin pellon reunaan, hän jopa tarjoutui vaihtamaan vajaan hehtaarin alan joka rajoittuu avoviemäriin, että saisimme lisää laidunta lähelle navettaa. Aitana on yksilankainen sähköpaimen, joka on kytketty sähköverkkoon. Siitä virta jaetaan keskitetysti kaikille lohkoille.

Ensimmäinen, Olli -merkkinen sähköpaimen hankittiin vuonna 1945. Se oli paristokäyttöinen ja nykyisiin verrattuna varsin "kesy". Vielä 1970-luvulle asti lähimmät laitumet oli aidattu kolminkertaisella piikkilangalla. Vasikoita ja hiehoja varten oli jokeen rajoittuvia laitumia kaksikin ja niissä jopa viisinkertainen piikkilanka-aita. Sähköpaimenta käytettiinkin aluksi vain kuivaheinän odelmikon, ärvinkin, syötössä. Se jäi pois kun valtatien oikaisu vuosina 1951 - 1952 katkaisi pääsyn niille lohkoille joissa heinää enimmäkseen viljeltiin. Tehtiin laidunsuunnitelma, jossa vilja käy laitumella korkeintaan suojakasvina alkukesästä.

Aina 1960-luvun lopulle pidettiin yllä puisista aidaksista tehtyjä pyrstöaitoja naapuritilan rajalla jokeen päättyvillä, viljelemättömillä rantarinteillä. Pystöaitojen kunnostaminen oli vielä ennen sota-aikaa jokakesäistä puuhaa kylvöjen jälkeen, ennen heinäntekoa. Aidakset ja seipäät oli ajettu valmiiksi, samoin sinne tänne kasa katajan roitikoita tai kuusen oksia. Minun tehtväni oli hautoa niitä avotulella ja kiertää niihin kierrettä, kun tuta-Matti väänsi niistä vitsaksia seiväsparia yhdistämään.

Vielä vuonna 1971 lehmiä laidunnettiin runsaan puolen kilometrin päässä olevalla erillisellä peltolohkolla, jonne oli mentävä valtatien reunaa. Opetimme lehmät kulkemaan tien ravia, vain korkean maasillan yli mentäessä oli noustava kävelemään kaiteen vierustaa. Tien yli ei tarvinnut mennä, mutta kyllä silloisen kahdeksan, yhdeksän lehmän kuljettamisessa tarvittiin aina kaksi paimenta.

Aikaisemmin pidettiin suurena etuna kun laidun voitiin aidata siten, että karja pääsi jokirantaan. Vielä pari vuotta sitten meillä oli hiehoja varten aidattu rantalohko. Lehmät sen sijaan ovat juoneet pelkästään samaa vettä hoitajiensa kanssa parikymmentä vuotta. Kaikkein lähimmille laidunlohkoille vesi juoksutetaan navetan hanoista letkulla. Juottoastioina on kaksi vanhan halkaistun painesäiliön puoliskoa. Kauempana oleville neljälle lohkolle on sadan metrin pituinen, rajaojan pohjalle vedetty muovijohto, jonka päästä vesi edelleen johdetaan kulloinkin syötössä olevalle lohkolle.

Taajenevan asutuksen hallitsematon viemäröinti suoraan jokeen sekä metsäojitusten hunuskuorma lopettivat jokiveden käytön lehmille. Nyt kun viemäröinti puhdistuslaitoksille johtavine paineviemäreineen on lähes lopettanut "jokeen paskantamisen", maidontuotannon lisääntyneet hygieniavaatimukset pitävät silti lypsykarjan poissa joelta. Rajanaapurin kantavat hiehot saivat joku vuosi sitten erittäin pahoja hiehojen utaretulehduksia, joiden tartuntalähteeksi epäiltiin jokivettä. Sen jälkeen emme mekään ole jokeen rajoittuvaa hieholaidunta käyttäneet.

35. 57. ja 76. Vanhan navetan korjaus vuonna 1957. Isä-Veikko ja kirvesmies Väinö Hautala, joka ällistytti yhä uudelleen meidät monilla konsteillaan ja nopeudellaan. - Päätyseinä oli pahoin lahonnut ja se uusittiin pystyyn asetetuilla hirsillä, joita oli saatu puretuista riihistä. Päätyyn rakennettiin myöhemmin tilasäiliötä varten "vasikka".

36. 57. ja 76. Kedonkankaan vanha, vuonna 1938 rakennettu navetta kuvattuna 1980-luvun lopulla. Päädyssä näkyvä tilatankkihuone rakennettiin vuonna 1972. Navetan ja kärryjen välissä näkyvät kaksi pihapiiriin puuhuoneiksi siirrettyä latoa. Kuva otettu uuden talon rapuilta.

37. 57. Enoni Väinö Tunkkari ja Kauno Tunkkari, kylän vanhat isännät, rakentavat pystöaitaa malliksi nuoremmille Hautakankaalla vuonna 1982. Aivan samalta paikalta on itselläni muistikuva 1930-luvulta, jolloin olin isoisän, tutan apuna aidanpanossa. Minun tehtäväni oli hautoa katajavitsakset tulessa nuoskeiksi, etteivät katkea seipäiden ympäri kierrettäessä.

38. 57. Laidun, lehmät, sadetus ja M.T. kesällä 1982. Rantalepikon takana, lähes kymmenen metriä syvällä virtaa Vetelinjoki.

Sivun alkuun