Etusivulle
Edellinen sivu

Kysymys 13.

Mikä on tilanne nykyinen päätuotantosuunta? Milloin se on aloitettu? Millä perusteella se on valittu? Oletteko vaihtanut tuotantosuuntaa? Milloin? Minkä vuoksi? Mitä muutoksia tilanne tuotannossa on tapahtunut eri sukupolvien aikana? Millaisia vaikutuksia tuotantokiintiöillä on ollut Teidän tlallanne?

13. Nykyinen päätuotantosuunta on nurmiviljelyyn pohjautuva lypsykarjatalous ja siihen kiinteästi liittyvä omista vasikoista lähtevä teuraiden ja hiehojen kasvatus.

Sen voi katsoa alkaneen nykyisessä laajuudessaan vuonna 1981, jolloin uusi navetta valmistui. (tuotantorakennus on turhan konstaileva ja kapulakielinen nimi) Valinnan välittömänä perusteena oli silloisen Keski-Pohjanmaan Maatalouskeskuksen laskentakonsulentin tekemä vertailu eri tuotantomuotojen kannattavuudesta juuri meidän tilamme olosuhteissa. Laskelmaan liittyi riskianalyysi, jossa verrattiin hintamuutosten vaikutusta kannattavuuteen. Tutkittiin myös tilan senhetkinen rahoitustilanne ja valmiudet irrottaa investointiin varoja metsästä. Näistä johdettuna laskettiin edelleen maksuvalmiuden kehitys investoinnin jälkeen. LIKVI-laskelmaksi sitä nyt kutsutaan. - Nyt voi todeta laskelmien osuneen kutakuinkin kohdalleen.

Valinta oli eräässä mielessä myös kokemusperäinen. Vetelinjokilaaksossa, samoin kuin koko Keski-Pohjanmaallakin, oli 1960-luvun pahojen hallavuosien jälkeen haettu kestävää tuotantosuuntaa. Koetoiminta oli antanut hyviä tuloksia typellä voimakkaasti lannoitetun timoteinurmen viljelyssä. Samaan aikaan kelasilppurin tulo tuoreheinän korjuuseen oli ratkaisevasti helpottanut korjuutyötä. Alkaen 1960-luvun lopusta ja jatkuen 1970-luvulla tapahtui voimakas ja nopea suuntautuminen nurmiviljelyyn uusine tai laajennettuine navetoineen ja lehmäluvun lisäämisineen.

Olin eräänlaisella aitiopaikalla seuraamassa kehitystä Vetelissä. Minut oli kurssitettu maatalouden verouudistuksen kenttäneuvojaksi, josta seurasi, että alkuinventointien ja uudistuksen toteuttamisen jälkeen 1960-luvun lopussa kolmisenkymmentä viljelijää halusi minun huolehtivan myös verokirjanpidosta ja -ilmoitusten teosta. Tämä "suhde" kesti useita vuosia ja avasi näkökulman ammattiveljien tulokehitykseen. Verolautakunnan jäsenyys varapuheenjohtajana samaan aikaan antoi vielä paremman näköalan; tuolloin kaikki veroilmoitukset käsiteltiin varsin yksityiskohtaisesti lautakunnassa. Edelleen osuusmeijerin tilintarkastajana pakostakin teki havaintoja erilaisten tuotantosuuntien kannattavuudesta. Joutuipa osuuspankin hallintoneuvoston vakuuksientarkastajakin kannattavuusnäkökohtien kanssa tekemisiin. Kaikki nuo huomiot vaikuttivat samaan suuntaan.

Vanhoihin eläintiloihin, joita oli kahdessa vanhassa navettarakennuksessa (vuokrasopimukseen sisältyi vuokratilan sotaaikana rakennetun navetan käyttöoikeus) ja yhteensä kuudessa eri huoneessa, ei sopinut sitä määrää nautoja kuin erikoistuminen nurmiviljelyyn olisi edellyttänyt. Eikä se ollut suuren työmääränkään takia järkevää.

Viljely oli vuoteen 1981 asti perinteistä. Noin kolmestakymmenestä peltohehtaarista runsas puolet oli ohralla ja kauralla, kolmesta viiteen hehtaaria sokerijuurikkaalla ja loput laitumena ja kuivaheinänurmena. AIV-rehua tehtiin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta pelkästään juurikkaan naatista. Uuden navetan valmistuttua lehmämäärä lisääntyi kaksinkertaiseksi ja koko eläinkanta hoidetaan samassa tilassa. Työ on ratkaisevasti helpottunut niin navetassa kuin peltoviljelyssäkin.

Kovin dramaattisia muutoksia ei aikaisemmin ole tapahtunut. Tosin vielä 1960-luvulle asti hoidettiin myös sikoja. Porsitettiin neljää, viittä emakkoa ja kasvatettiin kesän aikana ulkotiloissa viisi- kuusikymmentäkin lihotussikaa. Sokerijuurikaskaan ei merkinnyt varsinaista tuotannonmuutosta, vaikka sitä meillä täkäläisittän runsaasti viljeltiinkin. Nämä olivat vain osa siitä monimuotoisuudesta, joka oli tyypillistä tuohon aikaan ja vuosikymmeniä aikaisemminkin.

Maidon tuotantokiintiö ei ole "kolahtanut kattoon" kuin kerran, mutta nyt kulumassa olevan, jatketun kiintiökauden aikana saattaa tulla ongelmia.

10. 13., 28. ja 35. Sokerijuurikkaan naatit siirtyvät lankkutorniin AIV-rehuksi. Ohjaimissa nuorin veljeni Pentti T. ja taustalla "häläppärinä", kuitenkin turvaetäisyydellä, vanhempi poikamme Jussi. Kuva vuodelta 1977.

11. 13. ja 59. Lihotussikoja laitumella kesällä 1959. Kuvassa näkyy syöttöruuhi ja sen täyttökouru, oikealla häkki tuorerehun syöttöä varten. Aidan takana laatikko, jossa perunat kypsennettiin höyryllä. Laatikon pohjalla oli puinen ritilä,jonka alle höyry johdettiin paineletkulla Teuva-rehukeittimen kannessa olevasta liittimestä. - Siat olivat kovakouraisia metsänkäyttäjiä. Etualalla koivu, jonka tuohi on kuorittu ja rehuhäkin vieressä kuusi, joka jo aiemmin kuorittuna ja kuivanneena on katkaistu häkin tueksi.

29. 13. ja 34. Pikkusian kesäonnea 1960-luvulla. Taaempana latoa vasten juuri valmistuneita heinäseipäitä.

34. 13. ja 59. Olkipaaleista rakennetun "sikalan" pääty. Se tehtiin viisikymmentäluvun puolivälin paikkeilla ja puolilämpäimänä palveli tarkoitustaan pitkälle talven päällekin. Lämpöpatterina ja lämpimän veden lähteenä oli Teuva rehukeitin. Runkona oli maahan upotettujen pylväiden varaan rakennettu kehikko. Alla oli kaivanto, joka oli täytetty mudalla. Lattia oli pyöreistä juluista tehty ja sonta luotiin kerran viikossa. Kattona oli perinteinen olkikatto ilman välikattoa. Teelmä oli kesäsuojana käytössä 1970-luvulle asti.

Sivun alkuun