Sikiät museosa


Mepäs päästhin mummun ja tutan kans museehon. Sielä oli semmonen iso tupa ja jänniä tavaroita. Ihan oikia takkaki. Mummu näytti miten ennen ruokaa laitethin. Lasta liekutethin samalla. Tuta sano että ei ennen ollu Pikkukakkosia. Takkavalakialla kerrothin isseriekoista ja haltioista. Messänpeithonki saatto joku joutua. Mahto se olla jännää aikaa.

Tämmöshen kiikhun minä pääsin. Se rippu katosta. Ennenvanhan lapset sai siinä kyytiä. Jokahinen anto kulukeishan vauhtia. Enpä tierä kummasta tykkäsin enemmän, tutista vai kyytistä. Ihan mahanpohojasta riipasi.  

Pii piis pikkusta lasta, joll´ oli pää taikinasta, silmät hampunsiemenistä, korvat rohtimista.

Hyvää kyytiä tuli kans lullusa. Tutaki siinä ko paraski lapsenvahti. Mummu sano, että tuharit istu ennen vain takkakivellä ja kerto kummitusjuttuja. Lasten ammaaminen oli niitten mielestä akkain hommaa 


Pyhäaamusin luethin Raamattua. Varmasti lapsia joskus pitkästytti. Vaikka on sielä jänniäki paikkoja. Niinkö se Joosefinki kohtalo. Vanhemmat veliet, ne kuottanat, purottivat sen enstä prunhin. Sitte möivät oriaks Epykthin. Mutta sieläpä siittä tuli suuri herra. Velietki kumarteli sitä ja joutu pyytähän antheks. Se oli niille ihan oikein.Olikohan Potifaarin emännän nimi Potimuori?

Tuta sano että minäpä näytän teille ennenvanhan Plakanttekkerin. Niin, porakonhen. Me kysythin että misäs sähköjohto. Niitä ei muka ennen ollu. Piti vain laittaa nahkaremmi kierthelle ja sitte pumpata alas ylös. Sillä kuulema porathin reikiä rauthanki. Hiras ko mikä. Me oltas kyllä keksitty ennen töpseli. 

Leikki on kuulema lasten työtä. Leekoja ei ennen ollu. Ne tehthin isse. Tähän joku oli vuollu puupalasia josa oli reikä. Ne sai panna peräkanaa aina toinen toisen läpi. Siittä tuli ihan ko käärme. Me kysythin että eikö mitään muuta leikkimistä. Oli kuulema kangastokut nukkeina ja kävyt leheminä ja puusta tehyt hevoset. Sitte kuulema vielä mielikuvitusta. Mitenkähän sillä leikithän? 

Se ei ollukka mikään pikkujano ennenvanhan ihimisillä. Meki ois hukuttu jos tämä saavi ois ollu täynä kaliaa. Seki kuulema tehthin isse. Isä ostaa saunakaliat kaupasta. Eikö ne huomannu ennen kysyä sieltä. "Voi lapskullat", mummu sano. Ei ollu muka rahaa eikä kaliakauppoja. Ruokaki tehthin kaikki isse. Sianpääsyltyt ja sorkkavellit. Yäääk!

Mitäs äijä möllötät? Ei saa kuulema nuin sanoa. Se on ollu arvokhalla paikalla. Se on ollu ennenvanhan saarnastoolin jalakana. Se joka sen teki on tehenny sille Vanhan Kampelin naaman. Se oli vanha ukko josta on palio juttuja. Niinkö seki että se on varastannu ruumhin Kaustiselta.Varmasti niitä tuhareitten kummitusjuttuja.

"Mun iisäin oli sotamies, ja nuori kauniskin", tuli kerran ratiosta. Täsä se sitte on. Tällä seinällä on monta pyssyä ja miekkaa. Yhellä oli ammuttu karhuki. Ne piikit pyssyin päisä on ihan kauheita. Me luulthin että niillä tehään reikiä puuhun. Eikö ihimisten mahaan sano tuta. Sotaa ei sais olla. 

Tähän ei saa koskia sano mummu. Mutta on siihen joku koskennu. Tuta sano että nuilla puukengillä on potkittu vauhtia tuohon vekottimhen. Sillä on tehty savesta pilikkumeja ja fateja. On siinä pitänny potkasta ainaki milioona kertaa ennenkö se on nuin kuopalle kulunnu. 











Kuvat: Mauri Aho
Teksti: Mikko Tunkkari


Oli muuten ihan mukava käyrä museosa. Käykää tekki!