Perhokalastuksen Pohjanmaan piirin mestaruuskilpailut 13.6.2010 Perhonjoki, Kaustinen

Perhokalastuksen Pohjanmaan vapaa-ajankalastajapiirin mestaruuskilpailut pidettiin sunnuntaina 13.6. Perhonjoella Markun- ja Mosalankoskilla epävakaisen tuulisessa säässä lämpötilan pyöriessä hieman kymmenen asteen paremmalla puolella. Seuraavassa kisan tuloksia sekä ajatuksia päivän tapahtumista.

Kilpailuun uskaltautui lopulta mukaan kokonaiset kahdeksan kalamiestä piirin yli kolmituhantisesta jäsenistöstä. Ei siis valtavaa aktiivisuuden osoitusta tällaista kisailua kohtaan näillä seuduin tunneta. Tästä on helppoa perhojaosten sun muiden instanssien viedä lajin jaloa aatetta eteenpäin pohojammaan lakeuksilla...
Lauantaina kisatun sm-karsinnan jäljiltä kalojen syöntihalut olivat aamulla pohjalukemissa, joten kaukaloon saakka saatiin odotettua vähemmän eväkkäitä, kuitenkin sentään 18 kirjolohta. Pienin kala oli 32 senttinen ja suurin 44 senttinen, joten kokovaihtelua joen asukeissa oli mukavasti havaittavissa. Tulokset:

Nuoret alle 18V
1. Jesse Lehto PejoPe 4 kalaa / 3160 kalapistettä / 9 jaksopistettä
2. Jasu Virtanen PejoPe 1 / 740 / 9
3. Joonas Harju PejoPe 1 / 760 / 10

Yleinen
1. Mika Yli-Soini PejoPe 6 / 4880 / 6
2. Kari Saarinen JUK 5 / 4360 / 7
3. Matti Toivakka JUK 1 / 760 / 10

Kilpailussa kalastettiin kolme 80 minuutin jaksoa, joista kaksi Markunkoskella ja yksi Mosalankoskella. Kosket oli jaettu neljään pooliin. Samanaikaisesti yhdellä poolilla kalasti aina kaksi kalastajaa, yksi molemmista sarjoista. Kilpailijat mittasivat pooliparinsa saamat kalat. Kaikki kalat vapautettiin mittauksen jälkeen. Kilpailussa saatiin kaloja ainoastaan koskien hitaista nivamaisista osista. Kovemmista kouhuista tai koskien alta ei saatu yhtään kalaa. Parhaat paikat olivat Markunkoskella ykköspoolin yläosa ja saunan alapuolinen niska sekä Mosalassa lompolon itäpuoli ja altinmonttu sekä erityismainintana Saarisen Karin todellisella pelimannihengellä nappaamat kaksi pulskaa killeä myllyojasta aivan myllyn alapuolelta!

Seuraavassa hieman omakohtaisia mietteitä päivän tohinoista:

AAMUTOIMET:
Kisapäivä alkaa varsin kolean tuntuisessa kelissä kalastusta ajatellen. Onneks ei sentään sada, niin kuin koko eilisen illan. Päätä särkee, kurkkua kuristaa eikä ajatus kulje yhtään, kiitos muutaman huonosti nukutun yön sekä mikäliekesäflunssanpoikasen. No, kilpailijakortit saadaan pukattua koneesta ulos ja kahvitkin keitettyä juuri ennen sovittua arvonta-aikaa, joten ihan kohtuullisesti päästiin liikenteeseen olemattomat olosuhteet huomioiden.
Kaukalot mukaan ja koko porukka kohti Markunkosken kuuluja lohikuohuja!


Markunkosken levikkeellä valmiina kisailemaan...

1. JAKSO:
Arpajaiset antoivat meikäläiselle kalastettaviksi pooleiksi numerot 4, 1 ja 6 eli Markunkosken alimman ja ylimmän poolin sekä Mosalasta lompolon yläosaan lohkotun kuutospoolin. Pääsin aloittamaan siis aivan riippusillan tuntumasta nelosen alaosasta Stupen kalastaessa samaa poolia aloittaen yläosasta. Keskimerkki oli parikymmentämetriä sillasta ylöspäin kovimpien koskikuohujen paikkeilla ja siitä saisi onkia periaatteessa niin pitkälle suvantoon kuin haluaisi. Aikaa jäi vielä kivasti puuhasteluun nopeasti suoritetun arvonnan jälkeen, joten mitään hätää ei ollut kamojen kasaamisessa. Tiedä sitten, mikä olisikaan tilanne ollut, jos tulijoita olisi kisaan ilmaantunut sen maksimin 30 verran. Olisi saattanut olla hieman enemmän säätämistä ja tarvetta opastukselle.
Ensimmäinen jakso aloitettiin tasan yhdeltoista ja päätin käyttää jakson ensimmäisen puolikkaan ensin kiventaustojen larvasteluun liitsi-pupa-setillä ja lopuksi kosken alapuolen haravointiin kolmella kevyemmällä liitsillä alavirran suuntaan kalastaen.
Eipä montaakaan minuuttia tarvinnut odotella, kun jo ylemmällä poolilla vapa taipui ja pirteä pieni kille räpisteli Saarisen Karin siiman päässä. Kala mittaukseen ja kohta perään uusi kala siiman päähän! No hyvä, että sentään muilla oli tapahtumia, sillä riippusillan alla oltiin tässä vaiheessa aika pihalla ja "tatsi" hukassa. Välillä oli setti jatkuvasti pohjassa, välillä ei pohjaa ollenkaan. Vapa tuntui huonolta, peruke liian pitkältä. Päässä jyskytti ja soi faithnomoren uglyinthemorning "...when the headache is gone, the sun is not...", huimasi, kylmäsi eikä tietenkään mitään havaintoja kaloista. Itse asiassa olin niin pihalla nelospoolin kanssa, etten varmasti olisi saanut yhtään kalaa vaikka jakso olisi kestänyt koko kesän ja kahlata olisi saanut sinne vastarannan tuntuman parhaille paikoillekin. Nyt ei saanut.
Jakson kruunasi sukellus sillan alapuolen laattakivellä puhelimen kastuessa, kuten arvata saattaa. Onneksi kello pelasti ja päästiin roudaamaan kamoja seuraavalle poolille Markunkosken vehreissä alkukesän sävyissä varisemon opastaessa poikiaan jossain jättikuusen maisemissa.
Melkoisen hiljaista vaikutti olleen muillakin kosken alaosalla lukuun ottamatta Karin kolmatta kalaa ja Jasun ensimmäistä siitä samasta paikasta saunan niskalta. Hyvä jätkät!
Kivaa oli kuitenkin, vaikkakin "hieman" vaikeaa...

Tilanne 1.jakson jälkeen: Kari ja Jasu 1, Matti 2, muut 4 pistettä.


Kalat mitataan mittakaukalossa ja päästetään takaisin jokeen.

2. JAKSO:
Toinen jakso siis ylimmällä poolilla, vastarannalta käy tuttu tuulahdus muistutuksena jokivarressa harjoitettavasta lihankasvatuksesta. Pooliparina ykkösjaksolla onnistunut Jasu ja taas aloitetaan homma niin, että nuortensarjalaiset lonivat poolin yläosalla jakson ensimmäisen puoliskan.
Aloitan keskimerkiltä, joka on vesirajassa olevan ison laattakiven kohdalla. Kiven, joka toimii hyvin maamerkkina poolin keskiosalle, ja jolle ei ole vielä annettu mitään kutsumanimeä. Tarvetta olisi.
Kymmenisen metriä rannasta on lähes pintaan ylettyvä kivirypäs, jonka ympärillä vaikuttaa olevan hyvin vettä. Ei mitään mahdollisuutta kahlata kiville, sillä rantavirta on todella syvää. Pysytään siis alkujakso kuivilla.
Toivotaan-toivotaan -tyylin huiskintaa kivien taakse ja Oho, tärppi! Ei tartu, eikä ota uudestaan. Jatkan hiljalleen alavirtaan ja käyn sähläämässä niskalla keskellä jokea. Ei havaintoja kaloista, vaikka maasto kyllä on aivan sopivaa killevettä. Takaisin keskimerkin kivelle, perhon vaihtoa. Muutama minuutti aikaa ja kiviryppään takaa iskee pirteä kolmikolmonen ja tulee myös mitattavaksi! Pari minuuttia vielä saman paikan ruoppausta, mutta ei muita kaloja.
Hyvä näinkin! Jasulla on hiljaisempaa. "VAIHTO!"
Vaihdetaan puolia, kuulumisia ja törpötellään tippa sekamehua. Punaista se on, ei vaan maistu miltään. Kurkku on kuin hiekkapaperia nielleellä.
Aloitan jälkipuoliskan nelikymppisen (minuuttia) huiskimisen ylärajan pohjapadon alapuolen ihanassa lohkareikossa. Haravointia pitkähköllä siimalla, kolmella liitsillä. Perhot vaihtuu ja yllättäen alkaakin löytymään jonkin tason tuntumaa hommaan mukavasta alavirransuunnasta puhaltavasta tullesta huolimatta. Painotuksia muuttamalla setti alkaa pysymään kohtuullisen hyvin pinnan alla, mutta sopivasti irti pohjasta ja nelosen 11-kinttunen greilaini pelaa ihan mukavasti kun kompuroin hiljalleen haravoiden alaspäin kohti keskimerkin kivirypästä.
Wanha läskipalakin irvistää jo pilvien lomasta. Keli lämpenee. Masa vetää siististi lipat saaren yläpäässä saviliukkaalla heinikolla.
Pohjapadon alta keskivirrasta iskee noin kolmiviitonen kille ja putoaa vähän ajan päästä. Hetken päästä rannan tuntumasta hieman alempata tarraa mustaan liitsiin kunnon keskipannuahven ja luulen jo hetken pienen killen olevan siiman päässä. Tämä kala tulee ylös saakka tietenkin.
Vielä vartti aikaa, edelleen kiviryppään ympäristön piiskausta alavirtaan ja vavankärki välillä aivan pohjassa kiinni hinataan liitsilitkaa ylöspäin. Taas pieni kille kiinni ja samantien putoaa, hetken päästä uusi tärppi, ei tartu. Muutama heitto ja kala iskee uudestaan, tarttuukin ja tulee jopa haaviin. Kaksi kalaa jaksolta ja minuutti aikaa. Pari heittoa ja "AIKA!". Kamat kantoon ja autolle. Epätodellinen olo, väsyttää, mutta kivaa on. Silti!
Muilla on joitain tapahtumia, mutta kaukaloon saakka ei nouse alemmilta pooleilta ensimmäistäkään eväkästä. Merkillisen hiljaista on elo joessa.
Tilanne kahden jakson jälkeen Jasu, Kari ja Mika 5, Matti 6, muut 8 points.

3. JAKSO:

Mosalaa lompololta mutkaan.

Viimeiselle jaksolle päräytettiin takaisin kisakeskuksen tuntumaan Mosalankoskelle. Nämä poolit olivat saaneet olla lauantaista saakka rauhassa kalastukselta ja viimeiselle jaksolle suoritetulla paikanvaihdolla tavoiteltiinkin tuoreiden poolien avulla mukavasti lisätapahtumia kisaan ja ehkäpä toiminnallista loppua tavainomaisen joukkoblänkkäämisen sijaan. Alkupäivä olikin ollut kovin hiljaista ainakin saalisolettamuksiin verraten. Viimeisellä jaksolla sitten tilannetta paikattiinkin ihan kivasi kymmenellä mitatulla zilbärtillä ja jännitystä riitti aivan loppuhetkille saakka mitalististien lopullisen järjestyksen suhteen. Päivän aikataulu toimi mielestäni hyvin ja nytkin riitti hyvin aikaa uusien litkojen sitomiseen ennen tositoimiin ryhtymistä.
Kakkospooli, lompolon yläosa, ehkäpä viimeisin valinta, jos olisi saanut valita. No, siitä täytyi yrittää, Joonas tällä kertaa pooliparina. Alapuolella Jessellä pomminvarma altinmonttu ja yläpuolella nelospooli samantasoinen, joten aitiopaikalta saisi todennäköisesti laskeskella muiden tärppejä.
"AIKA!"
Ykköspoolilla löytynyt hyvä liitsisetti siimaan ja taas alavirtaan uittelua kortteikon reunasta keskimerkiltä aloittaen. Kohta jo alavirrassa vapa taipuu altinmontulla, samalla kun kauhon kohti keskivirrassa virranliikkeistä päätellen olevaa pintaa kurottavaa kivikkoa. Jo vain löytyy keskeltä matalampi penkka ja penkan takaa syvempi uoma ja uomasta kala poikineen. Eipä aikaakaan, kun parin hutitärpin jälkeen on kala haavissa ja sitten vaan mukavaa (vettä on melkeen kainaloihin asti) harppomista kortteikon reunaan kaukalolle ja takaisin, samalla kun Jesse haavii jo toista.
Seuraavaa tärppiä odotellaankin saman matalikon takaa ainakin yhden heiton ajan, ei tartu. Heitto saunaa kohti rannan montun päälle ja taas tulee kova tälli, uusi heitto ja nyt viedään siimaa jo kunnolla! Kala heittää lenkin aina vastarannan kautta ennen kuin luovuttaa ja nopeasti kaukalolle ja takaisin keskelle lompoloa. 41 cm.
Jesse väsyttelee jo kolmatta, vaiko neljättä. Vastarannan tuntumasta jää muutaman tärpin jälkeen kille haaviin saakka mitattavaksi. Reilut parikymmentä minuuttia on kalastettu ja altimonttu-lompolo akselillla on yhteensä jo 7 kalaa mitattuna. Sitten hiljenee. Nelospoolilla Kari käyttää esimerkillisesti koko kalastusalueen hyväkseen ja narauttaa myllyojasta peräperään kaksi komeaa killeä haaviin. Siis siitä aivan myllyn alapuolelta, parimetrisestä lirusta! Mestarisuoritus!
Tehdään ripesti kisan viimeinen poolipäädyn vaihto ja jatketaan loput 40 minuuttia uusilla tonteilla. Tilanne on tällä hetkellä täysin avoinna sijoitusten osalta ja voittoon on aivan käytännössäkin mahdollisuus useammalla osallistujalla.
Heti kohta Joonas narauttaa kortteikon reunasta kalan ja mitattavaksihan sekin päätyy. 33 senttiä killeä paperiin ja mitalissa kiinni vahvasti. Kalastelen koskenalustaa alavirtaan hiljalleen keskemmälle kahlaillen ja lopulta sieltä yksi yhteistyöhaluinen pikkukille löytyykin liitsilitkan jatkoksi.
Kalatkin tympääntyvät lopulta värikkäisiin tarjouksiin ja syömähalut hiipuvat. Osittain parhaat pelipaikat jäävät kokonaan kalastamatta kiusallisen kahluusäännön sekä paikallistuntemuksen puutteen vuoksi. Niinpä mitattavaa ei enää haaveihin ui, ja osa porukastakin kasaa kamppeensa ennen päätösrääkäisyä. On siis tuloslaskennan aika.

Jälkikäteen arvioiden kisojen aikataulu, ajankohta ja kalatiheys oli hyvää luokkaa. Edellispäivän LOOP-perhonjoki sm-karsinta söi liiat syömähalut kaloilta, mutta silti saalista tuli. Osallistujia oli vähän, mutta järjestäjän rajalliseen toimintakykyyn suhteutettuna ihan sopivasti.
Toivottavasti nähdään samoissa merkeissä ja samoissa maisemissa joskus uudelleen.
Kilpailun palkintojärjestelyistä kiitos Eräkellarille


Mitalistit vasemmalta Jesse, Joonas, Jasu, Mika Kari ja Matti.


**** **** **** **** **** **** ****
Tästä eteenpäin wanhaa kisan infoa:
**** **** **** **** **** **** ****

Tervetuloa Perhonjoen Markun-, Mosalan- ja Ojalankoskilla järjestettävien perhokalastuksen avoimien pm-kisojen infosivuille! Täältä löydät kaiken tarpeellisen tiedon kilpailun sääntöihin, aikatauluihin ja pelipaikkoihin liittyen.
Ja sitten vain rohkeasti mukaan kisaan. Muistathan ilmoittautua 6.6.2010 mennessä!

Aika ja paikka:
Sunnuntai 13.6.2010 kello 10 - 16. Kilpailukorttien arvonta suoritetaan kello 10.00.
Kalastusjaksot kello 11.20 - 16.00 välisenä aikana. Kilpailupaikoille siirrytään omilla autoilla.
Kilpailukeskus Mosala Caravan, Pajalantie 26, Kaustinen (Opastus 13- ja 68-teiltä).

Sarjat ja ilmoittautuminen:
Kilpaillaan yleisessä ja alle 18-vuotiaiden sarjoissa. Osallistumismaksut 20 ja 10 euroa.
Kilpailuun tulee ilmoittautua ennakkoon 6.6. mennessä. Kisaan mahtuu enintään 30 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset numeroon 045131675 tai sähköpostilla pejope@kase.fi

Kalastusvälineet:
Käytetään perhovapaa ja -kelaa sekä tehdasvalmisteista heittosiimaa. Virveli-pallokoho-viritykset on kiellettyjä.
Yksi vapa kerrallaan käytössä, koottuna voi olla useampiakin vapa.
Samanaikaisesti perukkeessa saa olla enintään kolme perhoa.
Perhojen ja perukkeen painottamista ei ole rajoitettu.
Väkäsellisiä koukkuja saa käyttää, mutta niiden käyttöä ei suositella.
Kahlaaminen on sallittu puoleen jokeen asti. Kahlaamista saatetaan rajoittaa tarvittaessa vesitilanteen mukaan esimerkiksi tyyliin "kahlaaminen sallittu vavan mitan rannasta".

Alamitat ja kalojen ottaminen:
Alamitat taimen 50cm, harjus 30cm, kirjolohella ei alamittaa. Yhden kirjolohen saa ottaa, kaikki muut kalat on vapautettava mittauksen jälkeen.

Kalastus ja valvonta:
Kalastetaan kolmella Perhonjoen koskella. Kuitenkin niin, että yksi henkilö kalastaa vain yhdellä sektorilla, yhdellä koskella. Eli koskia ei tarvitse vaihtaa kesken päivän.
Kalastusalue on jaettu viiteen sektoriin, joista A ja D sijaitsevat Markunkoskella, B ja E Mosalankoskella ja C Ojalankoskella. D ja E sektorit ovat A ja B sektoreiden vastakkaisella rannalla ja niitä käytetään vain jos kilpailijoita on enemmän kuin 18 henkilöä.
Kullakin sektorilla on kolme poolia ja enintään kuusi kilpailijaa.

Kalastetaan kolme jaksoa:
1.jakso kello 11.20 - 12.40
2.jakso kello 13.00 - 14.20
3.jakso kello 14.40 - 16.00
Jos kala on kiinni jakson päättyessä, on kilpailijalla oikeus väsyttää sitä 5 minuuttia yliajalla.
Jaksojen välissä on 20 minuutin tauko, jonka aikana vaihdetaan kalastettavaa poolia.
Kilpailun aikana kaikki samalla sektorilla olevat kalastavat sektorinsa kaikki kolme poolia kertaalleen.
Kilpailijoille annettavaan kilpailijakorttiin on merkitty kalastettavat poolit.

Jokaisessa poolissa on aina kaksi kalastajaa samanaikaisesti. Poolit on jaettu keskimerkillä ylä- ja alaosaan ja poolipäätyjä vaihdetaan jakson puolivälissä 40 minuutin kalastuksen jälkeen. Kilpailijakorttiin on merkitty aloituspääty.
Kilpailijat valvovat toisiaan kalastuksen yhteydessä. Havaituista sääntörikkeistä tulee ilmoittaa kilpailun johtajalle.

Kalojen mittaaminen ja pisteet:
Saaliskalat mitataan järjestäjän antamassa mittakaukalossa. Mittaamisen suorittaa poolipari eli toinen samalla poolilla kalastava kilpailija. Pooliparille tulee ilmoittaa kalan tartuttamisesta, jotta hän ehtii tulla valmiiksi rantauttamispaikkaan mittakaukalon kanssa. Kalan saaja jää mittaamisen jälkeen vapauttamaan ja tarvittaessa elvyttämään kalaa mittaajan jatkaessa kalastustaan.
Mittakaukalo palautetaan ja jätetään jakson jälkeen poolin keskimerkille.

Kala- ja sijoituspisteet määräytyvät sm-sääntöjen mukaisesti, eli:
Kalan pituus pyöristetään ylöspäin täyteen senttiin ja pituus merkitään kilpailukorttiin. Jakson jälkeen molemmat poolilla kalastaneet hyväksyvät tehdyt merkinnät allekirjoituksillaan.
Kalapisteet määräytyvät pituuden perusteella siten, että kalasta saa 100 peruspistettä + 20 pistettä jokaisesta sentistä. Esimerkiksi 42 senttinen kirjolohi tuo 100 + (42 x 20) = 940 pistettä.
Jakson kalapisteet lasketaan yhteen ja sektorin kilpailijat asetetaan pisteiden perusteella paremmusjärjestykseen:
Paras eli eniten sektorillaan kalapisteitä kerännyt saa yhden sijoituspisteen, huonoin kuusi pistettä.
Myös kalatta jääneet eli blänkänneet saavat kuusi sijoituspistettä.
Jokaiselta kolmelta jaksolta lasketaan jokaisella sektorilla jaksokohtaiset kala-ja sijoituspisteet ja kilpailun paremmuusjärjestys määräytyy sijoituspisteiden yhteissummalla, joka on vähintään kolme ja enintään 18.
Jos sijapisteet menevät tasan, ratkaisee useammalta jaksolta saadut kalat jonka ollessa tasan isommat kokonaiskalapisteet jonka ollessa tasan ratkaisee arpa.

Kilpailukortit on palautettava viimeisen jakson jälkeen kisakeskukseen, koska tuloksia ei voida julkistaa ennen kuin kaikki kortit on palautettu!

Sm-sääntöjen mukaisen pistelaskun vuoksi yhdeltä jaksolta saatu ylivertaisen suuri saalis ei tuo kuin yhden jaksopisteen joten myös muilta jaksoilta on tärkeätä saada kalaa mittaukseen kilpailussa menestyäkseen.

Kilpailun johtaja: (lisätiedot, ilmoittautumiset)
Mika Yli-Soini
045 1316175
pejope@kase.fi


[ ETUSIVULLE ]

Perhonjokilaakson Perhokalastajat ry 2009