KAUSTISEN KALASTUSKUNTA
[ Kaustisen yhteisten vesialueiden osakaskunta ]

Iso- ja Pieni Miesvesi



Iso- ja Pieni Miesvesi sijaitsevat muutamia satoja metrejä 13-tien länsipuolella Nikulan kohdalla siten, että Iso Miesvesi on suunilleen Nikulan risteyksen kohdalla ja Pieni Miesvesi raviradan kohdalla.
Iso Miesvesi on Kaustisen toiseksi suurin järvi. Ja todennäköisesti keskisyvyydeltään matalin... Voimakkaasti ruohoittunut, ruskeavetinen ja ravinnepitoisuudet korkeat. Talvinen happitilanne on hälyyttävän heikko. Suosittu sorsastuspaikka.

Kalastoon kuuluvat ahven ja ruutana. Todennäköisesti myös hauki. Ns. tavanomaiset kalat kärsivät talven hapettomuudesta, vaan tämän järven erikoisuus eli ruutana mennä porskuttaa. Järvessä on rannoilta löytyneiden raatokasojen perusteella runsaasti ruutanoita. Hyvänkokoisiakin vielä, ei mitään viidensentin tirrejä. Tein kesällä 2010 kaksi koeongintareissua järvelle tavoitteena havaintoja ruutanoista, mutta saaliiksi jäi vain kaksi ahventa. Tulorannassa olevassa katiskassa polski arviolta kymmenkunta noin puolenkilon ruutanaa...

Pieni Miesvesi, eli Pikku Miesvesi jos tarkkoja ollaan, on myös hyvin matala yhdeksän hehtaarin lampi ja sijaitsee kauniilla paikalla Raviradanoosin lounaisnurkalla. Rannat todella hyllyvää saraa. Ruskeavetinen ja hapan suovesi. Talvinen happitilanne yhtä huono kuin Isolla Miesvedellä.

Ei tietoja kalastosta.


Takaisin etusivulle